kristus katsoo asioita käsiensä läpi, viivojen yliväritettyjä asioita, lumoutumista ja kauhua; toisenlaista optiikkaa. kun olimme tunteneet toisemme joten kuten ja kun olimme vuosien varrella silloin tällöin tutustuneet toisiimme hieman ja kun olimme osuneet samaan tilaan ja selkeästi jakaneet jotain yhteistä ja kun olimme puhuneet toisillemme hieman enemmän ja olimme keskittyneet ja kun olimme päässeet kahville tai kävelylle ja ensisuudelmaa edeltävän typerän hetken ylitse ja kun olimme katsoneet tiiviisti toisiamme silmiin rakastellessamme ja olit sanonut sen olevan hieman pelottavaa ja minä ajattelin tämän olevan tuplapenetraatiota; ei ole lumoutumista ja kauhua, on vuosi x ja blaa blaa, on katse taakse, on aina on, jotain jota voi sanoa tarkoittaneensa, asento jossa ei saa henkeä on toisenlainen pimeä on ihmiset korkealta pieniä, kaukaa pieniä ja läheltä katsottuna

kaikki ristiriita, kaikki epätoivo, kaikki sormet ristiin, kädet pään päälle, lepäävä silmä, vaeltava silmä. hän työntää kätensä ulos ikkunasta, se piirtää viivan kuin ohikulkeva juna. kaikki johtuu siitä että käteni vapisevat. sormet ristiin, sormet huulille, osaksi laajempaa kirousta, sitä suuremmalla suulla. hän puhuu tätä kieltä, vierasta kieltä, hänen suunsa on kuin sipuli; kun hän puhuu omaa kieltään, hän kuin viileät kasvit ja levät, hän rentoutuu hän nauttii aiheuttamastaan tuskasta; virnistys on kuin kaamean pitkän vetoketjun avaus, ainoastaan intensiivisiä koettelemuksia ja kauhistuttavaa odotusta. ne ruuvataan paikoilleen kuin nuken pää

on vuosi x ja blaa blaa, pyörimme toistemme ympäri ja kosketamme vuorotellen kämmenillämme seiniä. hän kaataa kasvoilleen vettä ja ripset, piirteet ovat kuin laastia. hän mussuttaa hedelmänpalasta ja katsoo ilkikurisesti sivusilmällä. ikkunoista sisään lentänyt hiekka on muodostanut pöydille pieniä dyynejä. jokin on kuollut, vuodenaika vaihtuu, puihin on raahattu ruhoja. mitä kaikkea voi pistää suuhunsa. haluan pukea sinut johonkin tiukkaan, jotta lantiosi olisi olemassa. aivan kuin se olisi näkymätön. kuin sade paljastaisi sen. me olemme vahvasti meikattuja kehitysvammaisia ihmisiä. meillä on pitkä muisti kuin jollain pahansuovalla iholla; tämä modernismi on kivettynyt, minulla on tytön kädet, tuo savuke on indeksi. tuo huulipuna taivuttaa sanoja kuin painovoima. tukehdutan itseäni lakanaan, täytyn muistoista

Luonnos pidemmästä, josta tulee vielä pidempi, jahka valo on idempi.