Monday, June 21, 2010

Sain hyönteispuvun. Pukeuduin niin kauan hyönteispukuun, että minusta tuli hyönteinen. Puheessani on enää pelkkiä konsonantteja. Olen konsonanttimies.



Heti alkuun hän siirtää hiuksensa pois vasemmalta puolelta kaulaansa. Yleisesti uskotaan, että kutina on evoluution vastaus iholla käveleviin hämähäkkeihin.



Syömisessä on oikeastaan kysymys paskantamisesta. Saippuavettä kynttilän valossa, lautasellani. Roikotan kädessäni nahistunutta selleriä kuin hiuksista päätä. Remmikenkä ääntelee kuin laululintu.



Alastomana hänen polvensa koskivat ensin märkään katuun, sitten reidet. Äkillinen tietoisuus omasta ruumiillisuudestaan valtasi ohikulkijat.



Jokainen heistä tunsi halua peseytyä ja vaihtaa ylle kuivaa ja lämmintä. Kissa koettaa ulos jokaisella oven avauksella. Kissa syö hellalla suoraan kattilasta.



Kissan hännän varjo on demonin kieli. Kissa hautaa kokkareiseen hiekkaansa järjettömiä, järjettömiä. Piilossa komerossa tai hedelmän kuorien sisällä.



Haluan kävellä ilman kenkiä, sukat jalassa asunnon lattioilla. Haluan luoda sen latistavan vaikutelman, joka tulee kun hieno mies paljastaa sukkansa ja kävelee intiimisti.



Jalkaterät hieman ulospäin. Haluatko nähdä sivuprofiilini? He raastavat tästä saaresta pieniä palasia, murusia, pieniä lohkareita ja heittävät ne takaisin mereen.



Häkkilinnut älköön kirkuko kun suutelemme. Haluatko ilmahyökkäyksen? Haluatko pommituksen? Hyönteismies voi ottaa esiin torvensa ja puhaltaa äänen joka kuulostaa lentokoneilta.



Juon kylpyvetesi. Onhan välirauhan aika ja eläinten puremat osoittavat että jokin on turvallista syödä. Pellolla tai missä hyvänsä on ruumiita, joiden silmiä kiiruhdan tuijottamaan hyvin, hyvin läheltä.



Tällöin muodostuu silmien hydra ja hydra on hyvin vaikea, ellei mahdoton tappaa. Ruumiiden ensitapaamisia. Bzzt. Koirallani on omituinen tapa nuolla ihmisten kasvoja. Reuna-aurinko.



Osaan kung-fun dialektiset sivuttaisliikkeet. Kasveja oppii hallitsemaan heikentämällä niitä. Koirat luodaan jalostamalla niitä. Osaan polttaa tulella valokuvista silmiä puhki.



Joissain kuvissa olen täysin huumeissa, aivan sienissä. Sormenpäät mansikoiden tahraamat. Missä oikein olet? Erotan ääniä, olen taitava. Täällä on katettu pöytä. Oletko lautaset?
En pidä siitä, että minun sisälläni on kiiltäviä kelmuisia asioita.
Kymmeniä tulppaaneja alennusmyynnistä, toistaiseksi ne ovat nupulla,
mutta kun ne aukeavat, aion syödä tulppaaneja, aion syödä pelkkiä
tulppaaneja, aion syödä huulipunaani, tulppaaneja ja käsirasvojani ja
vartalovoiteitani. Aion syödä liukastusvoidetta, huulirasvaa ja
Gainsbourgin levyjä. Aion syödä tummia vinyyliäänilevyjä kuin lasia,
aion tuntea tylppää vinyylikipua kun tuo nihkeä hajonnut ikkuna
repii ikeneni, kiilautuu kitalakeeni ja tunkeutuu poikittain hampaideni
väliin. Aion repiä pesusienestä pieniä palasia, kastaa ne shampooseen
ja niellä ne. Aion puristaa nestesaippuaa silmiini ja tunkea hammasharjan
korvasti sisään niin syvälle, että tärykalvon märkä ja pistävä kipu
muistuttaa minua hillosta. Aion etsiä sukkahousut, jotka ovat vielä ehjät,
aion käyttää lyhyttä hametta, aion kävellä korollisilla kengillä kuin
pitkäjalkainen varsa, aion juoda väkeviä sisältäviä drinkkejä ja tanssia
silmät kiinni tanssilattialla, aion olla ikäisteni ja minua nuorempien
ihmisten säälin ja myötähäpeän kohde, aion olla minua vanhempien
ihmisten humaltuneen, krokotiilimaisen ja pöhöttyneen kiinnostuksen
kohde, aion katsoa muualle kun lasiini kaadetaan silmätippoja, aion
juoda keski-ikäisten laskuun, puhua ja nauraa vuolaasti ja ottaa osaa
ihmisten yhteiseen häpeään ja suruun, ohikulkien ja omaa tarinaani
nauraen, olen unohtanut vartijani ja kännikuskini, olen kadottanut
yössä ja usvassa ystäväni, aion tuntea sukkanauhani kuminauhan
katkeavan, töykeässä valaistuksessa poimuisen ihoni
painautuvan vasten jotakin kulmikasta

Monday, June 07, 2010

kategoria : kieli : ellipsi : algo
rytmi; pelit : pohdinta : kiertyminen : muuntelu
elämä : öhö : kategoria : terrori
jokin aktivoituu vasta kohun : hälventyä
( vuoden : kaksi : viive ) : aktuaalinen : brutaali
: atonaalinen : lihaan vaikuttava : ekstra-moraalis-
burroughs- : tasoja : kategoria :


pelisuunnittelu
motto : hulluus pelin minä
tai mieli- minä
puolisuus ei ole muisteleva :
poikkeavaa( enää ) yhteenvetävä

ainoastaan rooli ( media )yhteiskunnassa : blatantti :
lauseyhteys : endokolonisaatio : virilio : jackson( michael )
ahdistus jne. elintasosairaudet : näkyvyys : tilastot( )
fokusointi : estetisointi : vaikutin : kategoria : lävistävä :
facebook : hahmoluokat : ei kommunikaation( halua ) :
osoitus : ei-kommunikaation halusta

ongelma : sanottava; tarve; vähyys
kontra : syrjäytyminen : yhteyteen pääsy; ei-tarve



kysymyksiä : mielikuvitus
romantiikka
yksilöl

spekktktkaakkkll

( )




kategoria : hahmoluokat( ? ) :

pyhä miees | opettaja |

intellllektuaali | vs.mmistohybrdi |

kts. edellä | feministi | queenr

super$ankari |

salkunhoitajalpha |

nuori | yrittävä | miees |

k.daaja | paeraatti |

jonne( ?currupt ) | 444chanN | Z N Z N Z N Z N Z N Z N Z N

40v. kriitikko

v ituhippi | kettuyttö | ganjaelectrro

mystiikka | satanismi | excxotika

fundamentalisti | leijona | k ristitty | mueslimi | et. c

rauni-leena | mitro : isä | katainen : jyrki | relander : jukka

seiska | hokkanen : olli | tukssu |

keskikäinen | -luokkainen

humanistiyttö : humanistipoekta : cum : kategoria :


vasemmistohybridi /
keskustakokoomus /
commons /
epätieto /
praekariaatti /

kategoria : hajaosumat :

hevarit : larppaajat : japsikawaii : pissalisa : vittumarko : hell looks
taik : kansanedustaja : kunnallispoliitikko : millitan strait exe : vitun liikunnanopiskelijat : jumppatyttö : amk : runoilijapoetka : eteerinen : runotyttörinnat : vihamieli : työläinen : perustava : perusuomalainen : perseapina : perustulo : lähiö : räap : deeku : yksihuoltaja : maahanmuutto- ja : kaksio : yrittäjä : opettaja : teatterikorkoilu : harrastajateatteri : kesäteatteri : wow-lapsi : salatut elämäet : virkkaaja : kutoja : neuleet : leik keleet : suuret ikäluokat : bur-lesket : klubbaaja : kolkkaaja( ? ) : skenttäjä : isorintainen : ihanne : opistomuusikko : moponvirittäjä : opo : vanhentuva poikamies : raskasta( raksalta?) musiikki a kuluttava nuori suomalai nen mies baarissa kavereiden kanssa muovisen oluttuoppinsa kanssa yksin ja od ottavana : pieniltä paikkakunnilta asutu skes kuskseen : murre : murros : murrosikä : murtaen puhuva isän tyttö( äidin poika? ) : ammattik orkeakoulussa : ikuinen pätkätyö läinen : baarimikko : tutkia : työn perässä ulkomaille : kilpaurheilija : penkkiur heilija : välineurheilija : konsultti : lä hiöbaari : laskimies : oikis : atk : kotiäiti( koti-isä? ) : lempeä uusi isä : vaihtopis kelulle elävä : raylaa j