back to pissness

No niin. Kaiken sen typerän oksentamisen ja lohduttoman itkemisen jälkeen alan taas kirjoittaa tännekin. Ei näillä kesillä järjissään pysy. Pitäkää sitä vaikka lomataukona. Piditte.

JIHA:D

Paperin on oltava vahvaa ja rapisevaa,
sellaista jonka tuntee sivuja kääntäessä.
Ja kirjan jättämä tunne on eri jo siksi,
että lukiessa valo tulee edestä eikä
takaa, aivan erilainen varjostettu
mustien merkkijonojen helmitaulu.
Sanan hiljaisuus ei tuota haluttua
vaikutusta. Kuiviin rutistuvaa hiljaisuutta.
Meille on näytetty sitä ja meidän on annettu
kuulla siitä. Mitä ei voi kuulla.

Kuva, kolme miestä eteisessä. Kaksi seisoo,
lihavia, pitkät mustat takit. Päähän ruuvatut
hatut. Kolmas istuu ja vartoo vieraita.
Pujottaa käsiin kireitä käsineitä.
Maalattuja merimaisemia.

Ja hyvinä päivinä tietysti kirjoitan kaiken
sanomani muistiin, jotta voin muina päivinä
toistaa kaiken tismalleen samalla tavalla.
Miettiä useita tunteja kysymyksiä,
kuten onko palapelin kokoamisjärjestyksellä
väliä, tai että onko kisatunnelmaan
pääseminen jotenkin määriteltyä.
Turha selata uudempia kirjoituksia,
koska uudemmat on viimeksi käytetty.

Miten huomattavan nopeasti hän oppi ääntämään
ja käyttämään tuota nimeä. Aivan kuin mitään
kielellistä eroa ei olisi ollutkaan. Ja silti erotimme
hänet välittömästi. Silti huomasin ensimmäisestä
elkeestä.



vaihtoehtoinen versio.

Mitä tapahtuu puhuttaessa,
miten käsieleet tapahtuvat puhuttaessa
ulkomaalaisille miten jää jälkeen
haamukuvia, sulautuvia
mustia taustoja vasten ihmisiä,
vastaan teräviä nokkia, nokkia terävien
hattujen lippojen alla. Ja alla.
Olkilattialla, ontoista viivoista
kasautuvia jalanmyötäisiä kuvioita,
poskeen jääviä painaumia
nenä kuin lasia vasten sellaisen

painauman vaatimaa hirvittävää voimaa.
Minulla on aksentti stressaantuneena
minulla on aritmeettiset taikurin kädet
vauhkoontuneena, jos olen lehden tullessa
hereillä yöllä jätän sen lattialle enkä vie
Kuten valoa kohden kävellessä
pöytäliinaan ommellut peilinpalaset
leimahtavat tikapuita
etenevä sävelasteikko, nuoltava posti-
merkkieli, tongue ei langue

ja minä kirjoitin sen
ja minä tiesin miltä se
ja tietysti he soittivat
ja kaiken tuon ja he
soittavat sen kauniisti
ja he soittivat kaiken tuon upeasti
rummutkin, kaikki se patteristo
vain pituussuunnassa kasvavia
ihmisiä pimeässä kuljeskelemassa
joutilaana studion nurkissa.

Paljon selittämätöntä tilaa.
Paljon isoja, hulluja elkeitä.
Kuten ääninauhalle vangittuja hyönteisiä.
Heinäsirkkojen takaraajojen melua.
Puheääni tai laulaminen. Otan sen
aina esiin ja käytän sitä. Niin se pysyy
terveenä eikä kulu puhki.

Kuuntele aina lujalla. Kuulet tilan,
voit rentoutua.



”Nainen käveli yksin pois, hänen nauhuriltaan
kuului riemuavien lasten meteli”

Tuli & Savun Poesia! esittelee minut ja lyhyen kolmen runon sarjani.

Hänestä tulee niin paranoidinen kun ulkomaailma ei vastaa. Avaamatonta sitoutumista. Peilaamista. Kaikkea muuta kuin positiivista palautetta. Rikki kivettyjä ikkunoita. Konkreettisia pelon aiheita. Oman asunnon, kodin, maantieteellisen sijaintipaikan. Ehkä siitä ei ole hyötyä että sinä luet sen. Ehkä siitä ei ole hyötyä että ihmiset lukevat sen. Mitään sanomatta. Suoraan Jumalalle. Mahdollisimman totuudellinen kuvio. Huonoa loputtomuutta. Tarve luoda yhteys. Yksi paradokseista. Kirjoittaminen on luonnoton yhteys keinoilla, jotka tekevät puheen suhteen toisarvoiseksi, täydennys oikeastaan korvaa jonkin asian olennaisen täydennyksen. Olennainen tietty puute. Tietty olennainen, palautettu puheyhteys. Kuusitoistatuntiakestävämatinea. Ei mainittavaa vastaanottoa. Ei mainittavan aitoa, välitöntä kontaktia. Kuitenkin ehdin täyttää vihkojeni kannet rytmitetyillä viivoilla, joita yhdistelen pitkillä, haarautuvilla viivoilla. Haarautuvien hiusten abjektiharha. Kaikki ilmiöt haluavat itsepäisesti jatkaa kivinä ja kasveina olemistaan. Tiikeri ei pääse mitenkään eroon viivoistaan. Hän oli siellä. Aivan niin kuin fiktiossa. Hänhän.

c’urs rred n’d rare

arws are-arrnged

r ur a r re r r ur r ra r re r r rc rcrrc

chondrodendron

TO MEN TO SU M

bvotancilacl hverbal armrican

189889818988981 189889818988981 189889818988981

189889818988981 v 189889818988981 189889818988981

MENISPERMACEAE pareira

189889818988981 189889818988981 189889818988981

ruiz &Pavon -- pareira

189889818988981 189889818988981 189889818988981

vriginwine?

BoARgTHES
BOaRGthES

Lasken rajoja. Lasken ykskaks kol rajoja. Lasken rajoja aitauksesta toiseen ja suvantojen takana. Puheen piiriä. Käsityksen käytöstä lasken satikutia. Lasken turhia kikkoja sisään. Rajaan laskujani. Lasken raajoja. En laske vaan eliminoin vaihtoehtoni. Lasken siinä mielessä nurinkurisesti. Ei tarvitse laskea niin paljon. Ei tarvitse miettiä mitään vähitellen muotonsa löytäviä minuuksia. Ei tarvitse laskea synnytyksiä. Lasken yhden nykyisyyden ja kolme jotain. Lasken rajoja. Lasken kaikki kirjaimet. Paistattelen päivää seurassani viehättävä piin desimaaliarvo. Katson kun pilkku siirtyy kynsinauhani kasvupyrähdysten mukana. Lasken oikein ja leikkaan liian tyvestä. En laskea leikkiä. Lasken latteudet. Lasken etukäteen punakynämerkintöjä. Yks kakskol. Kuvittelen sanoja ja kuvia tai ehkä kirjaimia kuvaksi. Lasken sille yhtälön. Olen liian selvä. Olen ujo. Lasken pääni häpeästä. Lahjoitan K:n Kulta-Into Piihin. Lasken väärin suosioni. Lasken väärin etäisyyden ramppiin. Lasken kirjoja enkä sanoja. Äiti äiti lapses on masiina. Lasken rajoja. Päivä päivältä lähemmäksi varjoja. Lasken aitauksesta toiseen. Lasken suvantojen takana.

Googlattua vastuunpakoilua.

Kaunis,vaaleanpunainen timantti.
Hevoset, joilla on tuollainen turpa ovat erittäin arkoja auringolle.
Yskänlääke ja liimanhaistelu tarjoavat hetkellisen unohduksen.
Myös purukumi.
Saa sinut kysymään: ”Jos olisit suolainen herkku, mikä olisit?”
Lähtökohtana kaikelle on kuitenkin se, että opit tuntemaan oman hevosesi.
Tunnustele hevostasi.
Päivittäin harjaa ja hoida hevostasi.

Mittaa hevosesi lämpö terveenä.
Kuuntele suoliäänet molemmilta puolilta.
Muista limakalvot.
Muista suolisto ja ruoansulatus.
Muista ohutsuoli, paksusuoli.
Älä unohda suolistoääniä. Ähky hevonen
on hiljainen hevonen.
Jos hevosesi tuijottelee vatsaasi, öljyä se.
Jos hevosesi pissaa etujalat edessä ja takalajat
oikein takana, älä huolestu.
Hevoset pissaavat niin.
Jos on ähky ja hiki ja apatia, öljyä kiiltävä hevosesi.
Tiilenpuna limakalvoissa ei ole hyvä juttu.
Digitaalisen pulssin voi mitata niin, että takaapäin katsottuna
laitat sormet kello 5 ja 7 kohdalle.

Jos hevonen on akuutisti kolmijalkainen, on silloin lämmin ja sääri turvoksissa.
Pumpulia pehmikkeeksi ja tuorekelmua & liimaside & ilmastointiteippiä.
Ilmastointiteippi on talvella tosi liukas.
Estä liukastuminen. Ehkä.


lähde.

Nyt te herätitte pienokaisen. Nyt sillä on pelkoa silmissään.
Nyt hänellä on turta kohta. Nyt alue liikkuu
Nyt sänkyä käännetään. Nyt ensimmäinen yö.
Nyt jalat kohti uutta. Nyt pahoja unia.
Nyt kädet kohti aurinkoa. Nyt opettavainen kokemus.
Nyt ymmärrän mitä tarkoitatte. Nyt raskas hengitys.
Nyt raskas hengitys kuin kuorsaus. Nyt liikunta.
Nyt vartalon vinoon vääntävä ura. Nyt hiljalleen leijaileva.
Nyt rikottu kuvaruutu. Nyt valkea lumi säleikön lävitse.
Nyt toinen ja kolmas vaihe. Nyt juurihoitoja.
Nyt elämäsi kaunein ilma. Nyt abstrakteja ajatuksia.
Nyt selät vastakkain. Nyt pahansuopia ajatuksia.
Nyt ”Sumuinen viljapelto aamuneljältä harsoisessa
auringonvalossa”. Nyt te herätitte pienokaisen.

vanhan muokkaus, eikä kaluksi silti

Kaksoset maalaavat toisiaan.
Heidän käyttämänsä värit on tehty kasvista,
jonka syöjät synnyttävät rumia lapsia ja tulevat itse hulluiksi.
Kaksoset keksivät oman kielen, kahden linnun sirkutuksen.

Viserrys. Sateen ropina katolla.
Takkatulen rätinä. Kusen lorina.
Rumia ankaria kouristuksia.

Kaksosten syntyessä luonto
valmistautuu siirtymään. Heidän lisäkseen huoneessa ei ole muita,
muut ovat siirtyneet lähiöbaariin heittämään tikkaa,
tunnelmaltaan lämpimään soppeen.

Kuurojen kokous
elehdintä ja huitominen, kummallinen äninä.
He iskevät silmää ja puhaltavat syljestä kuplia.
Kaksoset ovat toisilleen malleja.
Tuloksena syntyy kauniita naisia,
vallankumouksia, nopeita olosuhteiden muutoksia,
kukka-asetelmia.

Kaksoset pitävät vastamaalatun paperin mausta.
Väri tirskuu geometrisesti huulien ja hampaiden raoista.
He painelevat kämmenillään kuvia kankaille ja
maali pursuaa hitaasti sormien välistä.
Viisi sormea heimopäällikön tyttärestä.
Kaikuva haikara älisee ankaralla avaralla.
Palmupuiden lehdet ovat vääntyneet likaisiksi liaaneiksi.
Viemäri ja simpukat haisevat samalta.

Kaikesta maailmasta ja se on päivän valosta se Casagemas’n vihreistä huulista minä näen ystäväni kuoleman ajasta 65 vuotta hämäryyttä ja päivän valo ja vuosiluku ja sormella osoitettava pieni poika, pieni sormella hierottava alue vasemman hartian takana, vasemman hartian takana syvällisesti varjostettu tumma kolmiulotteinen varjo, ja haalentunut, maitokalvoinen vasen silmä edestä katsoen oikea vain vasemmalla näkyvä korvakoru vain etäisyydessä lannistuva koiran hahmo, hiekkaiseen tuuleen sotkeutuva ja kaikesta maailman väreistä värein, värisevin, surumurhe sisäinen kipu myös henkisyys avaruus ajatus ja uni tiedäthän.

Oranssia, harmaata ja sinistä.
Mustaa, ruskeaa ja punaista.
Tapetinhaaleaa, kellertävää,
rikottua sianväriä.

Ja paperisen kankaan lävistävä kulma, tiedäthän-kulma,
henkilökohtainen ja paljastavin taitos,
mahdoton kulma.

Viidakosta juoksee kulmikas nainen.
Viidakosta juoksee suuton ja silmitön.
Viidakosta juoksee lommorintainen näyttelijätär ja kiinalainen viuhka.
Viidakosta pomppii rämisevän oven taakse pesuhuoneeseen lukittu ovea naiva lattiarakenteen kautta resonoiva pyykinpesukone.
Viidakosta juoksee juhlan jälkeen yksinäinen nänni.
Viidakosta juoksee jonkinlainen palmupuusta veistetty golemi.
Viidakosta juoksee sormeton kapellimestari.
Viidakosta juoksee kinuskileivosta hautova babushka.
Viidakosta juoksee nautittavan oranssi kiviveistos.
Viidakosta juoksevat Spencer Tracy, Kalle Lewis ja kubistinen astiasto.
Viidakosta juoksee, poika, juokse.
Viidakosta nousee sokea aurinko.
Viidakosta käsin lavastetaan läntinen taivas.
Viidakosta pyörii epätasaisesti luullakseni noin yksitoista pastellipäärynää.
Viidakosta juoksee puutarhassa lepäävä kreikkalaistyylinen talo.
Viidakosta juoksee jälleen näyttelijätär ja villiintynyt viuhka.
Viidakossa soitetaan kitaraa naama sisässä. Plektrakädessä ei ole sormia!
Viidakosta juoksee palapelin paloista koottu viehättävä leninki.
Viidakosta juoksevat Breznev, Rublev ja Leninki.
Viidakosta kuuluu Kreekah! Tarzan bundolo!
Viidakosta juoksee aivan saa-tanan kamala muumioluuranko-tyylinen ratkaisu.
Viidakosta juoksee Horta de Ebran tehtaan omistajan vävyn joutsenlaulu.
Viidakosta juoksee kikkeliskokkelis.
Viidakosta juoksee mestarin siveltimen dekonstruoima Ambrose Vollard.
Viidakosta juoksevat Gösta Sundqvist ja hohtavan valkoisesti naurava isorintainen neekerinainen.
Viidakosta juoksee alavatsa, joka on sekoitus kovin monia kivestyylejä.
Viidakosta juoksee skotlantilainen muckelismackelish.
Viidakosta juoksee Pernod-jäitä imeskelevä Larry Laffer.
Viidakosta juoksee Leikin loppu.
Viidakosta juoksee loputon kasetillinen Kasevaa.
Viidakosta juoksee vedenpaisumus.
Viidakosta juoksee uhrijuhla Kyöpelivuorella.

Kaksoisvirranmaan kaksoset kauhistuivat karuutta maan, kaltaisten kaveruus koitokselle kerkesi. Katkeran kansakunnan kilpajuoksijain kova kurimus karkotti karpalot koverilta kuhmuisilta kankuilta, kiperästi kaikkivaltiaiden karvaisilta kyrv...
Kasaarikvasaari Kaurismäen kannatuskaari kytkökseltä kaikkialle kuurona kieri, kaunaisen kokon kuumeen kytemiseksi kumautti, kuonakukkaseksi kitkeryyden kiiri.

”Kauhistelkaa, kauhistelkaa!” kärhämöivät kiimaiset kaikkivaltiuden kailottajat kun kansa kuuhun killitellen kirmasi kukin kunnailleen. Karkeaa, karvaista kangasta kaalepit kontoillaan kyykistyivät kulauttamaan. Kanki kauhia keri, kansakunnan kaksosten kaksoisvirranmaan.

Kauhulla kuulostelen. Kermainen kukinto kauhun kausien. Kiirii karvoissani karmea kultapiisku katsellessani kaukaista kertomusta. Ken kuiskaa keralla kuvottavien kekojen?

Kaikki kuurot kauniita kitaroita kurmottaen.

1. Kukaan kiinnostava ihminen ei pidä normaalista runoudesta.
2. Myös epänormaali runous on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
3. Hyvin tehty epänormaali runous on kuin tonkallinen voinmakuisia popcorneja.
4. Hyvin tehty epänormaali runous on tullut jäädäkseen, valitettavasti.
5. Toisaalta on vaikea verrata hyvää epänormaalia runoutta hyvään epänormaaliin proosakirjaan.
6. Proosakirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
7. Epänormaali proosakirjallisuus voi toimia kuin virvoitusjuoma, jossa on sopivasti jäitä.
8. Ylipäänsä koko epänormaali-käsite on niin perseestä revitty ja kyseenalainen, että unohdetaan se.
9. Unohdetaan saman tien kirjallisuus.
10. Kirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
11. Mutta kuinka muka voisimme unohtaa kirjallisuuden?
12. Fiktio. Tekstuaalisuus. Kielen ehdoilla toimiva suljettu maailma.
13. Miten voisin jättää käyttämättä nämä kiehtovat mahdollisuudet?
14. Olenhan älyllinen eläin.
15. Mitä helvettiä?
16. Älyllinen eläin toteuttaa itseään älyn kautta.
17. Älyllinen eläin on järjestelmällinen.
18. ”Itse asiassa ihminen ei ole eläin sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sanan ’eläin’ voisi katsoa tarkoittavan karkeasti muita eläviä olentoja”.
19. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Koettakaa pitää älylliset ja pikkumaiset hampaanne kurissa.
20. Ei, en tiedä kuinka minun tulisi suhtautua kasveihin.
21. Ei, en tarkastanut määritelmiä sanakirjasta.
22. Kyllä, minäkin kammoksun yhtäkkisiä pudotuksia jännitteessä ja rakenteessa.
23. Minäkään en pidä siitä.
24. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
25. Ajattelet sitä tälläkin hetkellä.
26. Olet söpö närkästyneenä.
27. Mutta entäpä sitten sienet?
28. Hyvä luoja.
29. Joku sanoi joskus, että kiinalaiset ovat kuin sieniä.
30. Minusta se oli aika hyvin sanottu.
31. Älkää katsoko minua tuolla tavalla.
32. Jooko?
33. Tärkein esteettinen keino on banalisointi.
34. On muistettava käyttää tehokeinoja liikaa, mutta ei niin paljon, että lukija voi sanoa ”tässä on käytetty tätä yhtä tehokeinoa niin paljon, että siitä on tullut maneeri.”
35. Edellisen kaltaisen lauseen jälkeen voit kuitenkin tehdä aivan mitä haluat.
36. Eikö mielestäsi ole lukijan esteettisen kompetenssin aliarvioimista kirjoittaa rakenteellisesti täydellistä tekstiä?
37. Hyvä vastaus.
38. Ymmärrän jos pidät minun teesejäni tuollaisena aliarvioimisena ja ajanhukkana.
39. Kyllä, olen tylsistynyt porvariston penikka, joka pitää pilkkanaan kunnon ihmisiä.
40. Epäilemättä pidän myös flarf-runoudesta ja muusta moraalia halventavasta postmodernista.
41. En ymmärrä sinua.
42. Ensiksi kysyt josko pidän flarfista ja heti seuraavaksi olet tivaamassa että mitä vittua sekin nyt sitten tarkoittaa.
43. Olet oikeassa.
44. Ethän sinä tekstuaalisesti mitään sellaista kysynyt.
45. Mielestäni temppusi oli silti halpamainen.
46. Tiedät, että häpeän aina jälkikäteen tekemisiäni.
47. Juuri siksi jätän ne korjaamatta.
48. Mitä korjaisit täydellisessä tekstissä?
49. Koetko muka ihailua?
50. Oletko varma, ettei se ole kateellisuutta?
51. Oletko varma, ettei se ole alemmuudentuntoa?
52. Tietysti minäkin koen tyytyväisyyttä ja eheyttä jälkeenpäin jos olen tehnyt työni kunnolla.
53. Hyvin tehty työ ja eheyden tunne on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
54. Ihmiset. Ainoastaan. Kilpailevat.
55. Aivan. Myös huonouden voi tehdä liian hyvin.
56. Myös hyvin tehtyä huonoutta voi kadehtia.
57. Hyvin tehdystä huonoudesta tulee lopulta taidetta.
58. Valitettavasti.
59. Taide on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
60. Unohdetaan taide. Puhutaan vaikka esteettisyydestä.

Käyn viikottain katsomassa puistossa makaavaa ruumista.
Keskimäärin joudun joka kerta valitsemaan useista, koska
ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän värikkäitä ja tarvitsen
runsaan valikoiman erivahvuisia linssejä ikuistaakseni niiden
nyanssit. Tapaan kertoa niille viime aikaisista tapahtumista ja
ne nousevat nojaamaan kyynärpäihinsä niin hitaasti, etten
tiedä missä vaiheessa nousu ja missä vaiheessa ylipäänsä lakkaus.

Me puhumme innostuneesti samoista asioista ja ymmärrämme
toisiamme. Vaikka hän ei pidäkään minusta lainkaan. Ei siinä
mielessä, että minä ymmärtäisin sen. laulussa lauletaan niin

lauletaan kuin se kuulostaa siltä.
Ei muutenkaan. Auringon varjosta valoon
ilmestyvät ihmiset ovat ongelmallisimpia,
jos väreistä puhutaan. Juuri ihmisistä on
yleensä kysymys. Koska väreistä puhutaan.
Kuvaa siinä sitten sitä sateenkaaripuuroa.
Mutta ymmärrän etten ole suojassa tässä,
mutta minulla on tunne kuin

tuo esine nousee taivaaseen. Niin korkealta hammaskarttakin
näyttää siedettävältä. Jokaisen hammaskartan oikeus tulla
uusinnettavaksi. Niissä lukee ja piru vittu luoja tietää mitä niissä lukee.

Tapahtumat tapahtuvat
koska ovat epätäydellisiä. Lampaan teurastaminen ja uhraaminen
alkaa näyttää järkevältä toiminnalta siinä vaiheessa, kun
lammas todella syödään. En pidä lampaan veren punasta
iltahämyisellä vihreällä, jollain Groznyjin niityllä, joissain
pidoissa, jossain tanssin ja laulun keskellä. Kuvaa siinä
sitten sitä usvaista tarkovskipuuroa. Värisokea
tunturivuoripuroperkele, ei en koske enää saastaisiin
perinneruokiinne fröökynä.

Tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa.

Vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä. Tämän tekstin rykelmistä muodostuu animaatio, jossa
vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä. Rykelmän tummista kohdista, kirjaimista, muodostuu
zoomatessa koko (minkä? ruudun?) tilan täyttävä matto, joka alkaa zoomautua ulospäin, lävitse
ja ympäri, toiselta puolelta – takapuolelta – ja paljastuu osaksi vanhan naisen tummaa kolttua.
Ei osaksi, vaan pisteeksi tai väriksi. Nyt vanha nainen todella syö leipää ja hörppää teetä. Elokuvallisesti. Todella aikuisten oikeasti. Kuva etääntyy niin kauas, että on pelkkä piste keskellä valkeutta. Keskellä valkeutta vaikkapa i:n piste lauseessa
Vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä.

Kamera ei siirry tapahtuman mukana huolimatta tapahtumista.
Vaan näyttää seinän tai näyttää tuolin tai näyttää tyhjän kankaan.
Kamera ei palaa vaikka he palaisivat ja olisivat muuttuneita.
Onko tämä kuva muuttunut? Onko tämä asetelma eri?

Kohtauspaikan on tärkeää olla vaikuttavilta seuduilta.
Siellä saattaa olla hyvin erilaista.
Aamulla siellä on toisennäköistä kuin iltapäivällä.
Sateella siellä on toisennäköistä kuin kauniilla säällä.

Kohtaamisen hetkellä kamera ei siirry tapahtuman mukana huolimatta

tapahtumista. Kohtauspaikalla minuun törmätään tai
törmään tai törmätään. Sellainen tunne, intuitio.
Että onko sellaista. Kunnes toinen vahvistaa sen.
Sellainen tunne on.
Esimerkiksi kadun ylittäminen on vaarallista.
Vaikka pidänkin siitä kuvallisesti.
Ja autiot kadut. Se kuvallisuudesta.
Soitan äänitorvea useita sekunteja
ja se kaikuu koko korttelin leveydeltä.

Auringon varjosta valoon ilmaantuvat ihmiset.
Niin kuin laajakuvatelevisiossa.
Liian läheltä, kapeita kasvoja ja kuvasta
ulos leikkautuvia päitä. Jotta jokin asia
muuttuisi mielenkiintoiseksi
sitä täytyy katsoa tarpeeksi pitkään

Tarkoitan niitä maanalaisia kohtauksia.
Tunneleita, viemäreitä ja niin edelleen.
Vettä nilkkoihin, mieluusti enintään polviin asti.
Kaikuja ja… ymmärrätte varmaan.
Pimeyttä piti olla monenlaista. Monia pimeyksiä.
Erilaisia sävyjä ja … kuitenkin myös valoa.
Paikka oli valaistava jotenkin. Keinotekoista valoa.
Eihän muuten pimeää erottaisi. Joten valoa.
Mutta myös pimeyttä. Erilaisia valaistuksia.
Vaihtelua, mutta säännönmukaisuutta.
Valaistuksesta on paljon kiinni.
Mikään ei muuten toimi. Ja sade.
Tietenkin sade. Ylivertainen vesimassa.
Onko se kosteaa, likomärkää, utuista.
Sade on tärkeää. Sopiva tasapaino.
Sillä kukaan ei halua nähdä pelkkää sadetta.

Sen tulee olla yksinkertaista,
kaunista ja läpikuultavaa.