Näintaas monia unia miehiä naisia lapsia ja kissaeläimiä mitä niissä tapahtui koru kaulassa pieni muistiinpanovälineeintä olevat puusta tehtyt naparengas iertää ja kuristaa sivauaine siinä taas kuoli ihmimisiä & ihmisilä todettiin tappavia tauteja, äiti oli valmistunut henkisesti syöopään vaikka syöpää ei oltu vielä todettu rakkaani ei syö ei juo, ruoka ällöttäää, vatsalaukku ohenee ja kapenee, kutistuu kuin viidakkoheimon pää, lehdet ovat ihonvärisiä ja kellertäviä, eivät keltaisia, kelmeitä, kelmeitä on hakemani sana täpliä, pigmentinmuutoksia, anomalioita pigmentissä, animalia on häijyys sielussa, syön taas kasvisravintolassa, syön sakeaa keittoa, sakeeta, sakea, sakke oli kaveri nuorena nyt sen joskus näkee laitoksella mutta ei se tunnista tai katsoo muualle. Sakke opiskelee kemiaa, kemiaan on helppo päästä vaikka aineena se onkin vaikea sakke pääsi hyvällä todistuksella ja kilpailumeriiteillä, kyllä kemiaan pääsee jos haluaa, keniaan, ulkona humisee, tasainen vertigo-basso, se kuuluu joko ilmanvaihtojärjestelmästä tai naapurin stereoista, naapuri, alapuoli, yläpuoli, naapureita, ne laulavat suihkussa, ne juhlivat perjantai-iltaisin, ne siirtävät huonekaluja, ne kuulevat kun me naimme ja huudamme kummallisia lauluja toisillemme, käytävään kuuluu kaikki, henkkaan törmää joskus pihalla, se on tuttu ala- ja yläasteelta, henkka oli pomomies ja ongelmatapaus, näen vieläkin painaijaisia yläasteen pahispojista, jotka mielivaltaisesti pompottivat, nyt henkka on viidettä vuotta sähkömies jolla on oma kullanvärinen mersu ja veikkaustili, ei tarvitse lähteä kotoa veikkaamaan, liigassa on meneillään viides kierros mihin se kaikki sivistys menee? Mitä sillä tekee? Arjessa se ei kuulu. Se ei kasvata muskelia. Se ei paranna hiusten laatua. Se ei ole kauniita vaatteita. Se ei ratkaisu nälänhätään. Sillä ei voi tappaa lohikäärmettä.

Meitä yhdistää tämä pakollinen hygienia ja tieto päivittäisistä rutiineistani. Ikkunan lävitse, verhon alta, tuolin ihoa koskemattomiin käsinojiin ja toppauksiin. Aurinko on poistanut mustat rajat. Näin istuisi epäilemättä varjoni, ellen olisi aikoja sitten jättänyt pysähtymisiä sikseen. Minun asteittain ylöspäin kohoava rytmini.

Kaikki on tallella, kun palaan. Minun pöytäni, valo ja nauhuri, laatikoittain levyjä, banaaniterttu. Sietämätöntä, että pitääkin odottaa yli huomisen ja tehdä välillä tarpeellisia tekoja, että pitää jatkuvasti vatvoa näitä asioita. Siinä määrin kuin mikään tai kaikki tai mikään on tarpeellista. Ja kaikki on.

Kuin haavoja nuoleskeleva kone. Jokainen lumihiutale on pian laskettu. Jos tieto merkitsee meille jotakin. Kullekin oma henkilökohtainen lumihiutale. Ne kestävät kielen päällä kuin raaka, pakastettu viina. Virtaa aivojen lävitse ja laskee keskilämpötilan nollan alapuolelle. Paljon. Käsitetään väärin. Tämän selkeämmin sitä on vaikea sanoa. Käsitetään väärin.

Vaikka se kävely kampuksella, se uni, ne unet. Usein, joskus, hereillä huomaa, että kirjan kaksi aivan erilaista kohtaa ovatkin vierekkäin alkutekstissä ja että ne ovat päivänselviä kohtia, kohtia jotka voi sulkea laatikkoon ja ravistaa lujasti ja pelata lopputuloksena syntyvän tietokoneen kanssa shakkia, täydellistä shakkia, kuin seuraisi koko päivän jokaista putoavaa lumihiutaletta. Usein jokin paikka ensin rajautuu ja luo itsestään selkeän kuvan, selkeän atmosföörin, sitten alkaa venyä, venyy yli rajojensa, rakennukset ehkä laajentuvat, ehkä pysyvät ennallaan, mutta sisälle astuttaessa. Entä kauniit kenkäni? Tai jalkani? Miten jalkani, jotka unohtavat motoriikan ja tottumuksen ja kävelemisestä tulee yksinkertaisesti mahdotonta. Kenties ryömin? Ja laitoksen kymmenet tuhannet ihmiset ovat juuri kaikki ne, jotka ovat olleet estyneinä. Luokkahuoneissa vanhoja tuttuja ala-asteajoilta, luoja tietää, kuolleitakin ihmisiä, kasvot jotka puuteroitu kurkumalla. Kurkumalla?

Selvityksekseksi

Julkaisutahtini täällä on hidastunut, mutta ei tule enää hidastumaan vaan pikemminkin nopeutumaan, luulisin, luulin että, en luule enää, luulen että käsitin vasta äskettäin, että kaikkea kirjoittamaansa ei kannata julkaista blogissa, kun sitten sitä ei julkaista ehkä enää muualla.

Jos piirrään vapaalla kädellä saman kuvan monta kertaa, on minulla monta erilaista samaa kuvaa. Kanteen sitten (tietenkin) lumihiutaleita, mustalla tai harmaalla taustalla vaaleita tai harmaita. Pelkistettyjä ja geometrisiä lumihiutaleita. Asettelen ne laatikkoon kerroksittain ja lopuksi ravistelen laatikkoa voimakkaasti.

Kestän yleensä kahdesta kolmeen päivään, mutta en
missään nimessä neljättä. Hyvien ihmisten juhlassa on
tietysti varjopuolena kaikki senjälkeinen. Samaan aikaan
ulkona alkaa olla kylmä, varsinkin jos aikoo pyöräillä ja on
varottava mustaa jäätä. Lumi on eri asia.
Minulla on toista päivää vatsa sekaisin ja viidettä
vuotta leuka jumissa. Voisin sanoa, että suunivelteni välissä
on teräviä pallukoita, aivan yhtä hyvin voisin sanoa rustoni
olevan kuin puuta. Miellyttävä ja pehmeä ahdistus on
kuitenkin omaani, se paleleva oikeutus
lämpöisessä suihkussa istumiselle.

Osaatko kuvailla täsmällisesti minut istumassa ja painelemassa
vettä sormillani? Millainen musiikki kenties kuvaisi minua
ja tilannettani parhaiten? Osaisitko ajatella ja siten keksiä,
missä olisi niinsanottu valokatkaisin? Tai ilmaista sen sanoilla?
Elokuva olisi taatusti mieleinen vekkulin kelmin keino,
interaktiivinen ja kehittynyt maailmanjäsennysmalli,
kekkuli läpinäkyväksi, viimeistään nyt muuntunut,
terminaalikehonrakentaja. Tähänkö ne tikapuut liittyvät?

Kaikki keksimämme polkupyörät ovat omiamme
ja omiaan tarkoituksiimme. Minua huvittaa nyt lukea,
että Gorgias oli ensimmäinen solipsisti, varsinkin sen
jälkeen miten asiat kehittyivät. Sanana siitä tulee mieleen
lähinnä sopuli tai sosialisti. Kuvaisiko sosialistista sopulia
parhaiten solipsisti vaiko sopulisti? Jälkimmäinen taitaa
viettää liikaa aikaa ensimmäisen kanssa. Jos tikapuut eivät
liity tähänkään, niin ehkä kuvitteellisiin
portaisiin, joita kävelen oikeasti?

Nomut hei.
Jos erehtyy lähtemään kodistaan liian pitkäksi aikaa
(kuten minä epäilemättä tein), on palaaminen tietenkin turhaa
(kuten minä epäilemättä huomasin) ja jotakuinkin samantekevää
(no epäilemättä). Edes nostalgia ei voi olla pakotettu tunne.
Olen oppinut pakotetuista tunteista yhtä ja toista ja nostalgia ei ole
yksi niistä. Eikä varsinkaan lämmin vesi suihkun lattialla.

Sain postissa videokasetin

Se kuvasi minut kurkottamassa jauhoja keittiön kaapista
Se kuvasi minut avaamassa polkupyöräni jäistä lukkoa
Se kuvasi minut ikkunani lävitse katutastosta katsottuna
Se kuvasi etääntyviä kengänjälkiäni lumessa sillan alla
Se kuvasi minut vetelemässä verhoja alas ja ylös
Se kuvasi minut alusvaatteisillani pesukomerossa
Se kuvasi minut nukkumassa jokseenkin rauhallista unta
Se kuvasi minut tarpeillani pesuhuoneessa
Se kuvasi minut näennäisen tyttöystäväni seurassa
Se kuvasi minut odottamassa uutta videokasettia aamulla
Se kuvasi minut odottamassa uutta videokasettia illalla
Se kuvasi minut kun mikään ei enää kuvannut minua,

kun en saanut tuota kasettia, enkä jotenkin
tuntenut mielekkääksi nousta sängystä tänään,
tai huomenna, tai minään päivänä

Ihmisiä ajattelemalla olen tavannut paljon ihmisiä. Kiinnostuksen herättäneet esineet ja asiat ovat löytäneet kummallisia polkuja. Olen kysynyt: pyörremyrskyn silmä vaiko hyväntekijä? Olen varma tästä: magnetisoituneet luonnonilmiöt. Olen nukahtanut maahan ja herännyt toiseen. Kestäneitä ja varttuneita kokemuksia, monesti arjen haja-ammunta on liittänyt minut kaanoniin. Ja siinä se taas on: koulun luokkahuone, edessä pulpettirivistö, monta opettajaa, liukkaat ja sukille märät käytävät, jalkapalloa asfalttipihalla, keinuja & kengissä hiekkaa, elävä tupakanpuruvelli, vaalea tyttö vie naimisiin, ranteesta puristuu, häävalssi hyräillään, saan vielä tyydystä pelkistä alusvaatteista.

Junassa omaksuttu toistaiseksi sivustakatsojan rooli. Täydellinen sulautuminen. Elämä raiteilla. Näyttäminen, katsominen, vastaanottaminen, hyväksyminen. Motiivit liukuivat motoriikaksi. Liukuminen viittaa ajattomuuteen. Ajattomuus samantekevyyteen. Huomionarvoiset asiat, koko maailma, heikot vertaukset, juna. Vielä parempaa: tietystä pisteestä kaiken elämän keskittymä. Minkä tahansa. Tilanne, avainsana. Juna liikkuu, juna pysähtyy. Ovi on huomio. Ovi on avattava oikealla hetkellä. Muut hetket ovat kartoittamatonta aluetta. Silloin on samantekevää, jatkaako. Nämä eivät ole vaihtoehtoja. Ikkunassa on tuttu tai tuntematon kaupunki, näitä on kaksi. Toinen elämä. Oikealla hetkellä auki, normaali elämä. Sulautuminen. Huomionarvoiset asiat, liike ja lukon mekanismi. Aika ei ole sinun ongelmasi. Toistaiseksi aika on pienin sinun ongelmistasi..

Kuvataiteilijana opiskelen valo- ja värihavaintoa. Valokuvaajana tutkin valoa ja perspektiiviä. Muusikona harjoittelen säveltapailua. Lääkärin koulutuksessa opettelen havainnoimaan potilasta: miten sydän lyö, miten lihakset liikkuvat, onko potilas kalpea ja hikinen.

Heidät asetetaan riviin muuria vasten. Heidän silmänsä sidotaan jos he haluavat. Miehet ja naiset suoriutuisivat sokkoinakin. Housut todella tuntuvat valkealta lakanakankaalta. Hevosilta ei vaadita järjestäytymistä.

Bill Hicksille

Hän on ikääntyvä stand-up –koomikko, ikääntyvä kuin
yleisesti ikäännytään, parempi sana olisi kaljuuntuva,
tukottain mustia hiuksia lattialle variseva, harventuva
stand-up –koomikko, kalju kuten ikääntyessä ja geenien
osuessa kohdalle, parempaa sanaa ei ole, häntä haastatellaan,
haastattelija näkee oikein hyvin ja seuraa staattisella katseella
jokaista kasvojen editse leijuvaa suortuvaa, pää ei laske, hän
katsoo silmiin, tiedostaa jatkuvasti studion lattialla, koomikon
jaloissa, haastattelijan kengillä, kutittavat karvat, hän ajattelee
parturia, hän ajattelee kaulaa hiertävää valkeaa paperikangasta,
lakan tuoksua ja kampaajan haaroista puristuvia farkkuja tämän
istuessa, hän katsoo peiliin eikä tiedä katsoisiko tyhjyyteen,
kasvoihinsa, kampaajaan kampaajan rintoihin, katsoisiko
koomikkoa, hiuksia, koomikon hiuksia, tupakansavua, mistä se
ilmaantuu, koomikko tupakoi, lämmin savu kohoaa vastakarvaan,
nyt mennään ylös ja alas, hiukset ovat siinä, karvat ovat lattialla,
koko ohjelman ajan, vielä pitkään merkkiin asti korvassa, savu
paneloi studion seiniä ja tarttuu tuolien pehmusteeseen, tuottaja
kiroilee kopissaan, koomikko kiroilee suorassa lähetyksessä,
haastattelijan selkäpiitä kihelmöi, aivan kuin parturissa, aivan
kuin parturin jälkeen koko päivän, koko ohjelman ajan,
vielä pitkään, ylös ja alas, hiukset, karvat,
lattia ja savu, koko ohjelman ajan.

Blogspot rivittää kuin veteläksi pariteltu haikara. Lukekaa tämänkertainen runoni poikkeuksellisesti täältä.

Jos professori puhuu esimerkiksi narratologiasta, hillitysti ja selkeästi. Lukusalissa (mutta ei luokassa) on vaaleat seinät, harmaja lattia (mutta kenties luokkatilassa?) sekä vihreät ja puunväriset pöydät. Jokseenkin liitutaulua vastaava sävy, mutta vaaleampi. ”Maalimaisempi”. Tuolien metalliset rungot ovat kiiltävän mustia (entä: luokkahuoneessa?), samoin pöytien jalat. Lattia on jotain kivilajiketta, mutta lattian kivilajike on muovia. Taulut seinillä ovat mustia ja valkoisia. Verhot ovat, ellen sanoisi, kenties beiget. Yhdestä seinästä on revitty tapettia ja laastia, arvet ovat kuin laastarin jätöksiä. Katon kulmasta puuttuu puoli metriä kertaa metri levyä. Alla on pölyistä ja maalaamatonta rakennuksen sisälmystä. Professorilla on samankokoinen kannettava puhujanpönttö, joka on puinen. Pönttö on hänelle kuin taskut. Paita on raidallinen ja takki harmaa. Narratologian päälle sekoittuu toisesta lukusalista (ei siis luokasta?) etäisesti kuuluva, pianon säestämä (luokkatilasta?) laulu. Tyttöjen, ehkä naisten, vai naaraiden? feminiinien, toisen sukupuolen? kauniimman sukupuolen, heikomman sukupuolen? hellemmän sukupuolen, älykkäämmän sukupuolen? alistetun sukupuolen, synnyttävän sukupuolen, imettävän? Etäinen laulu ja säestys. Professorin lisäksi luokassa on 17 ihmistä. Yhteensä siis 18 ihmistä. Tarkoitukseni on kertoa, kuinka tuossa vaaleaseinäisessä, harmajalattiaisessa, vihreän- & puunvärisessä, liitutaulun sävyä vastaavassa mutta vaaleammassa, ”maalimaisessa”, metallirunkoisessa, kiiltävän mustassa, muovisessa kivisyydessä, kivisessä muovisuudessa, musta- ja valkeatauluisessa, ellen sanoisi beigeverhoisessa, revittyseinäisessä, laastariarpisessa, puoli metriä kertaa metrireikäisessä, pölyisessä vain sisuksissa, maalaamattomassa mutta häviävän pieniltä osin, samankokoisuudessaan, taskuineen, raitoineen ja takkeineen, narratologiassaan, säestyksessään, toisen tilan laulussaan, pianoineen, etäisessä kuuluvuudessa, tyttönsä, naisensa, naaraansa, feminiininsä, toinen sukupuoli, kauniimpi sukupuoli, heikkoudessaan, hellyydessään, älykkyydessään, alistuneisuudessaan alistettuna, synnyttäen, imettäen, nämä 17 ihmistä, kerron siis kuinka nämä 18 ihmistä, tähän kaikkeen, professoreineen, kuinka etäinen laulu, lapsekkuudessaan ja ehkä riemussaan, kuinka se sekoittuu luokkatilaan (huoneeseen? saliin?) ja asialliseen opetukseen, kuinka yksi hetki on, kuinka elokuvallisesti voisi, kuinka runouden keinoin, kuinka musiikin?

filosofis-hysteerinen ylärekisteri >_<

Mun mediaseksikäs termini on mun
fenomenologinen diskopalloni.
Kaikki kaverit rikkoo mun hermoni,
kun sen loistaessa kuin marmori,
he koettavat valokuvata mun palloni.
Havaittava harmony on kuvista
katoava vaimoni, jonka äkkijyrkkä
omnipotenssi on kauttaaltaan pirun
latentti.

vapaus on yhteensopiva syysuhteen kanssa
syysuhde on tietoa syistä on syysuhde ei sulje
pois vapautta on induktiivista sulkee pois
vapauden ovat yhteensopimattomia syy ja vapaus
edellyttävät tietoa syysuhteista ja tietoa syistä
millainen vapaus sulkee pois yhteensopivan vapauden
syysuhteen ja edeltää deterministisen tiedon syistä
induktioiden mustasukkaisen yhteensopivuusharhan
parisuhde on syyseuraussuhde päättyy johtopäätökseen
vapaus on yhteensopiva syysuhteen kanssa

Jos teolla ei ole syytä, se on
sattumaa, ei siis vapaa.
Jos teolla on aina syy, se on
määrätty, ei siis vapaa.
Sienet kasvavat metsässä
kausaalisia reittejään, ja
koira tottelee minua, se on
toveri, ei siis vapaa.

A rhododendron is a rhododendron is a
sama sana ei tarkoita samaa eri kielillä ja tuskin se
tarkoittaa mitään tälläkään taloudenhoitajan kielellä.
Hän tekee kotityöt silloin, kun saa palkattua jonkun
tekemään kotityönsä. Rouva tekee kotitöinään
tutkimustöitä. Naistenlehti pakenee
sanastollis-kvantitatiivista kujajuoksua. Herra rakentaa
peitteistä ja sohvantyynyistä majan jossa polttaa
kynttilää ja nuuhkii kankaita. Nuorukaiset kammoavat vanhempia
opettajattaria, joita ei uskalla töniä. Miesopettajat näkevät unia
joulukuusista, jotka muuttuvat heidän vaimoikseen ja karisevat
pitkin aluskangasta. Lattialla on isot kasat punaista lankaa.
Äiti on persoona monesta suunnasta. Isä muistelee pimeydessä
Tarkovskin valkeita koivuja. Hevoset näykkivät omenia.
Koira syö istutukset. Ihmisen mentyä vesi on tyven.

The love of woman is incompatible with love mensdom of man. Imperfection must be radiated. Nothing it is more imperfect than selfishness with 2. During to live, distrusting, recriminations, oath which are written in pullulate powder. This not will be no longer by lover Chimиne; this will be lover Graziella. This not will be no longer Pйtrarque; this will be Alfred Musset. After 4 is determined during the dead persons, the district of rock near after the sea, more, bunch fontainebleau, island lschia, study in company corbel, burning space with the cross image, the cemetery, with engines maan on voorschijn comes that omhoog it concludes to worsen, it fell in love with object, stanza's where the girl of group the small which one not name it knows, friend to take a walk, to measure the author they come the pliability where, regret make in order to hear. In both cases, the dignity is found.

Kaiken varaisuus

Vedin etukäteen.