läpinäkyvä, vettynyt lehti, suonet kuin mielessäni olevat kukat ja hurskas ilmeeni joka syntyy kuristavista unista; digitaalikello auringossa näyttää kaikki ajat, pikkuautoilla ajellaan pitkin erilaisia pintoja ja tehdään suulla ääniä, ne paljastavat jotain tapahtuneeksi kuin parransänki, tai jäljet lumessa, kuin väistäisi katsellaan

tai jäljet mudassa, jotka täyttyvät vedestä, niiden pinta nousee, uusi pinta sietämättömälle todellisuudelle, sen voi muuntaa animaatioksi; sympaattisempaa ja helpommin hahmotettavaa; painajaismaisempaa ja liikaa, kuin pakotettu näköharha, silmään annettu pistos, liike ohjautuu aina mieheen, joka liikkuu alas naisen kaulaa kuin termit termiitit termiitistö

kun he tanssivat kaikki katsovat pois tai käsiinsä, märällä heidän jalkapohjansa jättävät mutaisia jälkiä kuin nahkoja, olen tuntenut hänet intiimisti niin lyhyen hetken, etten osaa vielä kaikkia ilmeitä, etsin niitä muista yhteyksistä, silmä välttää, kuten käärmeiden parittelu: pitkällistä ja kuivakkaa, syventynyttä, kuin jokin abstrakti maalaus

näyttäkää omenilta, haluan että näytätte omenilta, suudellessa kieli tuntuu mädältä mansikalta, pöydillä asetelmallisesti tavaroita jotta ne voisi naidessa sysätä lattialle, melonin siemenkota kuin pullean hyönteisen avattu munasarja, vagina valuva rähmivä silmä, mukaivaileva, kuin lapsi joka töhrii seinät vahaliiduilla

meri täyttää kaikki pinnat ja koskettaa sumuna, udun lävitse valo paljastaa ruumiin ja suolavesi säilöö, tuuli levittää kaikkialle afrikkalaisen pölyn ja niin syntyi ihmiskunta; oman lajin puolisoiden vähentyessä on pakko turvautua epätoivoisiin - tai luoviin - tekoihin; hiekkamyrsky iskee aalloittain heidän makaaviin kehoihinsa

naisesta muotoutuu sfinksi, miehestä pyramidi, elimet ovat suuria jotta tiedettäisiin mistä on kysymys, joutsenet ovat ikään kuin monistettuja; nainen on pääte, herukka; jos hahmottelen tästä kaavion, jos veri putoaa noroina hänen kasvoilleen ja pitkille hiuksilleen joita hän haroo, muodostuu kuvio, seepralauman raitojen harha

Pääblogissa on joitain minimalismeja, joita en tänne asettelullisista syistä saa (en jaksa muokata koodia). Usea niistä on Kristian Blombergin algoritmien innoittamia. Muutama ei.

Tribuutit.
Binokulaarit.

sivun syttyessä palamaan liekin heijastamat varjot tekevät sanoista aistimuksen, käsien tehdessä liikkeitä ilmassa kuin liitutaulua pyyhkivä ele; makaa jonkin varjossa ja tästä on vaikea keskustella suomeksi, kielestämme puuttuu sopiva aikamuoto, hän ottaa kaksi piirrosta kasvoista ja asettaa ne päällekkäin; tämän lähemmäs suudelmaa on vaikea päästä, keväisin todistuksia elämästä on niin paljon helpompi löytää,

ja siltikin, jokin tiellä hänen kasvoillaan, jotain romua, kuin auto-onnettomuus, jotain on muuttanut asumaan silmiini, tämä maitolautasen kuollut tuoksu, lääkärit jotka; kissat jotka tarkkailevat sinua, pitäisi olla jokin kone joka suoristaisi seiniä, valoisa viiva, hän nuolee veistään kuin koira välkkyvää terskaansa (kissa on symbolinen leijona), pystyssä vaginan viiva tai sormen ”shh”, poikittain piikkilankaa, olen vetäytymässä tästä,

voiko noin ruskeilla silmillä nähdä normaalisti, ilman kataluutta, ihmisillä on vaatteita jotta alastomuudella olisi ääriviivat, pidänkö näkemästäni, suurentuvatko pupillini, puhallatko henkeä keuhkoihini, vanha hollywoodsuudelma, kuin kaksi kalaa muodostamassa jonkin ontelon; kerrothan hetken jona alan lusikoida jälkiruokaa kuin jokin eläin, kuuntelen lihasmuistiani, huulet siirtävät suuta, nuoli alaspäin

painoin sitä itseäni vasten kuin kissaa, elintavoiltaan hän oli kuin jokin hyönteinen; matkimalla tehty halveeraaminen vaatii jonkin etäisyyden; mikä muuttaa matkimisen herjaksi, kun ei syö tarpeeksi värikkäästi; että tästä puuttuu nyt punaista; paritteluhaluisia naisia alkoi ilmestyä kaikkialta, varjot alkoivat paritella, eikä hän kätke leikkiään, kuin perhosen häilyvä olento joka koettaa polttaa itsensä lampun sydämessä, heiltä puuttuu sähköä

kirjaimia kuin lauseita kuin tulehtunutta ihoa eikä yksittäistä haavaa, kasvojen yläosa, kasvojen alaosa, saadakseen niistä selvyyden voi mitata matkan jonka kiihkeä huokaukseni vaeltaa nuo poimut; ei tarvitse nähdä, ainoastaan valaista, olen vetäytymässä tästä, vanha tanakka autio majakka, kun hän oksensi kontillaan verta lattialle: se tuntui liian henkilökohtaiselta, tunsin oloni tunkeilevaksi; kuivunut leipä musertuu kuin

hyönteinen

uudissananssi

”Kaspar Hauser ei osannut suhtautua peilikuvaansa”, sanon puhdistaessani lasejani. Olen pilannut silmäni. Ne ovat meri-ilman kuluttamat, sen höyrystämät. ”Samalla tavalla kaikki valehtelevat minulle. Olen ollut täällä liian kauan.” Suututin jälleen vatsani ajattelemalla näitä. Kuin kuvitelma tytöstä joka pian onkin todellinen ja saapuu rekalla kuin planeetan painovoima. ”Suomalaisten miesten penis”, hän mittailee minua, ”on kuin lepakolla, kuin jokin putkilomainen kukinto. Sokean eläimen tunnusteleva ja hapuileva elin.” Minulla on kaksoisolento, jonka pistän pettämään itseäni ja naisiani naisteni ja joskus itseni kanssa. Siten voin iloita meistä molemmista kun nukumme, teeskennellä että olemme vieraita ja katsoa hellästi. Vaateet tällaisesta vaikeustason kasvamisesta loppua kohden ovat typeriä. Avaan hänen reitensä kuin keskiaukeaman; kuoro hiljenee; ”Et voi saada sekä nautintoa että merkitystä”. Jokin selkä rusahtaa.

Ei-yöunen partaalla koettaa kuitenkin kuunnella; joten löytyy suojauksen murtumisen piste ja kauneus löytää alastomana, nostalgian pakottamana kuin kelmeä räsynukke; lihaa lähellä, uni rouhaisee veripehmeästi joka antaa periksi kuin pesusienen huokoinen alasimen kirkaisuna. Henki salpautuu, vesi kelluttaa, hetken rehellisesti onnellinen pää antaa myöten, lasket allesi, kuolaat poskellesi, köysi katkaisee kaulasi, neste syleilee keuhkosi, kalusi sylkäisee tulosi; remora menee melkein kokonaan rauskun peräaukkoon. Erakkorapu asettelee edellisen kotinsa päällä olleen merivuokon uuden kuorensa päälle.

onneni 0 nolla

eclplipse

Auton valot heijastuvat ikkunan lävitse ja kiitävät kasvojen poikki kuin vinssillä vedetyt aaveet. Et luultavasti tunnista tätä ruumiinkieltä. Tästä ruumiinkielestä puuttuu aukkoja. Silmärun , pyör ät re ät, näkymättömyys

maailman viimeinen ihminen galleriassa nuotionvalossa yksin kaikkien Turnereiden kanssa ymmärtämässä todella miksi lapset rakastavat hiekkaa todella yksin. Meidän on lakattava syöttämästä kotieläimille antibiootteja. Meidän on lakattava jatkuvasti

unohtamasta, että minäkertoja on nainen. Sen sisään täytyy hakeutua. Huoneissa joissa aiemmin ei ollut ketään. Ruoan sörkkiminen lautasella ei ole hyvä, ruoan muotoileminen lautasella on pahempi, mitä siinä tapahtuukaan, mitä on täynnä.

Se taittuu ja kääntää lantiotaan kohti kameraa jotta seksi näkyisi. Takaapäin polvillaan oleva nainen on susimiehen pyhä. Karvaton patsasnainen on kuvanveistäjän pyhä. Humaltuessaan hän katkaisee napakalla liikkeellä sormensa

ja työntää sen omaan peräreikäänsä. Se näyttää suurennetulta kieleltä. Jos päivän hulluuden kirkkauden autiomaassa pudottaa panosvyön, se on askel askeleelta pienempi. Vasen käsi tuntuu todella kylmältä. Sadevedestä

täyttyvistä astioista. Ettäkö kronologia jotenkin etääntyisi kohti tulevaisuutta, naurettava ajatus. Iskulause oli tarkkaa tilannetajua osoittava nerokas détournement. Valloitettuani Akaban olin krapulassa. Roll credits. Vanhuus ja hiekan pysäyttämä

klo käynnistetään sähkös okeilla. Missä mielessä räjähdys on tapahtuma? Missä mielessä reikä on suhde? Onko ironia sitä mitä on kehittyneemmillä? Tässä huoneessa on rumat tapetit. Oli paljon kauniimpaa kun ajattelin tämän särkyvän.

Jos innostuu meille suoduista prospekteista ja koettaa naida itseään takaapäin madonreiän kautta, napsahtaa miekka tässäkin tapauksessa proverbiaaliseen kiveen; anus etääntyy jokaisen työnnön myötä. Kenties juuri tästä on kysymys derridalaisessa lykkäämisessä.

( apinoita juomassa kahvia
tuon teille lahjoja, kivettyneitä kaloja vuorten huipulta!
astuin siellä alueille jotka eivät olleet tasapainossa; näkymiä kohden
kaatuminen edistystä, tapasin kadulla vaikeanimisen herran, jos kerron
nimen kerron sen väärin tai kuulette sen väärin, seuraa rikkonainen
puhelin ja sekasotku. tämä tyyppi, hänen elimensä oli pieni, olin
unohtanut, lapsuuden leikkipuistot ja kivet siellä, kiipeilytelineet,
nyt kuin harppoisi entisiä vuoria; mätänemisvaihe
)
sitten, kun otan sen kämmenieni väliin ja painan poskeasi vasten on kuin
vasta todella suutelisin sitä; se oli vähän repalainen ja yllättävän
painava; jokin käyttämätön ulottuvuus sivulle ja syvyyteen: kasvot.
rasva pannulla kuulostaa äänilevyn nyppivältä neulalta, hyttynen
onkin auton alistunut kimeä jostain, hajoamme kappaleiksi ja silti
koetamme naida ja vieterieläin nykii päätään seinään, se on koskettavaa,
tämä saattaa olla jo aivan toinen yö, tämä saattaa olla pahansuopakin
ajatus, sinun on ymmärrettävä, on mahdollista että haluan, ilkeän kirkas
heijastus, on mahdollista että haluan (voidaanko jo rapsutella näitä haavaumia)
vahingoittaa sinua, tämä saattaa olla pahempi juttu kuin sinun
raskausarpesi ja merkit ajan kulumisesta ja heijastumisesta sinun
kasvoillesi luulen että saatan astua alueille jotka eivät ole tasapainossa

Hermojariipiviä asetteluongelmia.

Saan kaiken ruoan ja seksin minkä haluan; kierrätyksen
myötä arvo vähenee ja osa päätyy aina lopulta kaatopaikalle.
Ihmispyramidiksi vaikeissa tilanteissa, muinaisen melodian hyräilyksi.
Tuudittamiseksi, ajantapoksi ja kuvaukseksi; tyttö tanssii hieman
kauemmin kuin muut ja nauttii siitä. Suhteellinen viattomuus on selvä.
Hän jää yksin lattialle tuskallisen tietoisena käsistään.
Nojaisi minuun, tutkisi ihoani häiritsevän tarkasti, astuu maamiinaan;
hän liikkuu, hän on tuore, naaras: pieni ; koiras: suuri,
vaikea pieni ryhmä ihmisiä, avoimenä työnnölle hän on/
mekon helma/ laahus kalalla on, merenneidon pyrstö,
helppo kävellä ? kivistääkö Audrey Hepburn eleganttia.
toimii kadulla kuin tuulenvire, törmäilee kadulla ja
hänelle annetaan pistoksia, suhtautuu kuin tuulenvire.

-Päällystämme koko teoksen entisten tyttöystäviesi kuvilla.
-Miten kammottava idea.
-Vuoraamme sen kauttaaltaan. Mustavalkoisia taidekuvia, räikeänvärisiä ja tyyliteltyjä hajaotoksia.
-Miten iljettävä ajatus. Inhoan itseäni.
-Pelaamme häpeäkortin. Joku heistä voisi punastua.
-Se vain pahenee. Luulisi että aika haalentaisi sen.
-Joku raivostua. Se olisi hauskaa. Pelaamme itseinhokortin.
-Mutta se vain pahenee.
-Luulet aina löytäväsi jonkin aivan uuden syvyyden.
-Inhoan ja halveksun heitä. Joskus rakastin heitä.
-Senkin hirviö. Pakotamme sisäliepeeseen kasvokollaasin.
-Haluan purkautua jonkun sisälle. Hyvä jumala.
-Jos heidän olisi mahdollista lakata uudestaan puhumasta sinulle, helpottaisiko se?
-Se puhdistaa hetkellisesti. Haluan puhdistua hetkellisesti. Haluan tyhjentyä porrastetusti.
-Montako ateriaa olet syönyt tänään? Oletko syönyt taas yli 650 kilokaloria?
-Joskus rakastin heitä. Nyt näen tahroja ja vajavaisuuksia. Haluan purra heitä. Heidän tahransa on sellainen, että haluan purra heitä.
-Onko taas hyllyvän pyllyn päivä?
-Purra heitä rumaan nenään.
-Sinuna en katsoisi peiliin tänään. Olet kuin ajeltu kanankoipi.
-Aasi voi purra. Punkki voi purra.
-Onko sinulla nälkä ja/tai oletko koskaan harkinnut yhdyntää kustannustoimittajasi kanssa?
-Päällystämme koko teoksen kuristettujen tyttöystävieni kuvilla.
-Miten häkellyttävä idea. Anteeksi mutta se on minun kynäni. Ideasi herättää minussa pahoja aavistuksia.
-Vuoraamme sen kauttaaltaan. Mustavalkoisia siemennestetahroja, räikeänvärisiä ja tyyliteltyjä ruumiinavauksia.
-Ideasi saa luuni enteilemään sadetta. Miten iljettävä ajatus. Inhoan itseäni. Miksi olen tässä työssä?
-Pelaamme alitajuntakortin. Jonkun vatsan voisi avata kultaisella leikkauksella kuin orkidean.
-Olen jo kuukausien ajan tuntenut omituisen paineen ohimossani. Lisäksi päänahkani kutisee.
-Mahlaa valuvan orkidean. Pitäisin siitä. Se avaisi jonkin aivan uuden syvyyden.
-Se vain pahenee. Koipesi on todellakin hyvin sileän näköinen. Haluaisin painaa hampaat ohimoani vasten ja hieroa koipeasi.
-Pelaamme groteskin kortin.
-Saanko näykkäistä? Sopivasti kiusoiteltuna, katson aiheelliseksi varoittaa, saatan näykkäistä.
-Olet hirviö. Oletko miettinyt värimaailmaa?
-Haluan purkautua jollekin pinnalle. Haluan levittää jotain dekolteealueelle kevyesti hieroen. Haluan tuntea kämmenelläni myötäileviä karvoja.
-Kylmää, mutta ehkä keveää? Suorapuheista, mutta pinnan alla muhivaa?
-Miten pitkä sänkesi on? Tuon davidiaanisen koipesi sänki? Tuntuuko sen silittäminen vastakarvaan juuri niin ihanalta kuin otaksun?
-Harkitsemisen arvoisia olisivat ainakin värit E 120, E 150c, E 153, E 160a, E 131 ja E 104.
-Salmiakki ei sovi yhteen kanan ja partavaahdon kanssa.
-Pakotamme sisäliepeeseen ASCII-grafiikalla tehtyjä kuvia iskelmäartisteista.
-Oletko rehellisesti sanottuna ajatellut tälle jonkin yleisön?
-Pakotamme toimitussihteerin taukohuoneessa.
-Oletko harkinnut jotain hieman tavallisempaa?
-Pakotamme kaikki maan naiset antamaan Timolle pimpsukkaa.
-Oletko harkinnut suorapuheisuutesi rajoittamista?
-Pakotamme siunaukseen, ylistykseen, pelastukseen, valaistukseen, ohjeistukseen, alistukseen, uskoomme ja Ferrarin konepellillä.
-Naiset pelkäävät. Ihmiset pelkäävät.
-Pakotamme valitukseen ja voihkeeseen.
-Ensin olisi hyvä puhua jotain yleistä. Murtaa jäätä.
-Pakotamme itsemme opiskelemaan kieliä jotta voimme kääntää joutavia kirjoja kulttuuritekoina.
-Kehua mekkoa, mutta ei liian näkyvästi tai hyökkäävästi.
-Pakotamme pesemään paikat moneen kertaan.
-Ei ottaa sitä lääkitystä ihan heti ensimmäisenä puheeksi.
-Pakotamme heidät ajelemaan itsensä kaljuiksi kuin siipikarjan.
-Hunajaa korvilleni. Ideoillasi saat minut hyrisemään. Kirjaan tämän ylös.
-Onko tuo tahra ollut tuossa kauan? Se on kuin jokin manner, tai ehkä kysymysmerkki.
-Anteeksi mutta tarvitsen kynäni. Näen että olet pureskellut kynääni kuin mikäkin koira.
-Olen tyydytetty. Olen täynnä rakkautta. Olen totisesti kylläinen.
-Olet hirviö.
-Olen tyydytetty.

kestämätön dissonanssi –
silloin kun hän on vahvempi voima elämässäni,
syöksyy auto tieltä vaikka radiossa rytmi –
löytyy hänen hiuksiaan ruoastani ja taipeistani,
yli äyräidensä tulvii pari, huomattavasti
liikkuvat rinnat alla puseroni
lumipyryn ja kauluksen, takkivuoren vetäytymisen
alla keskellä pyristeli, suudeltava piste
poltti & kivisteli

on tuolloin epäilemättä ateria kesken, ennen lähtöä kesken aterian,
käännän tottuneesti pääni vaikeaan kulmaan; silmästä kuvainnolliseen
silmään ja eivätkö he olekin kuin muurahaisia, vieraita hiljaisia ja asiat
hoituvat, mieleeni tuli että yksittäinen sormissa tupruava savuke ei todella
riitä kuvastamaan kumimaisen venymän hahmoa kun viiltäisi kurkkunsa auki
raskasluomisesti, nimeäisi aseitansa/lentokoneitansa naistensa mukaan,
poikittaisen viillon työkalut, haaveileva mies, todella vaarallinen puhumattakaan
isovanhemmistani; muinaisista ihmisistä; perunakellari, sokerikahvin hörppäys
lautaselta narisevan tuvan lattian muisto;
kettukarkkeja, yöastia sekä vintillä aikakauslehtien vuosikerrat seinän takana
koko päädyn peittävä lintujen asuma villiintyneen itsenäinen kranssi;
heittämällä kiviä kasviin ne saa lentoon mutta
usein kaikki linnut pakenevat jo ensimmäisellä heitolla

Miksi minulla on niin rumat kasvot?
Olen haaveileva olento, olen todella vaarallinen mies.
Nimeän aseita, lentokoneita, soittimia ja elektroniikkaa naisten mukaan.
Pelkään että menetän tämän yksinäisyyteni. Raskasluomiset katseet saavat minut himon partaalle. Atooppinen iho ajaa minut hulluksi ja täyttää minut halulla kynsiä läskin huoran appelsiini-ihosta pitkiä suikaleita. En pysty kuulemaan Jumalaa koska nämä ihmiset, nämä vitun hyypiöt puhuvat minulle kaiken aikaa. Tunnen tyttöjä, jotka leikkaavat valokuvista henkilöitä kuin kyseessä olisi jokin symbolinen ja syvällinen teko. Haluaisin hukuttaa tuollaiset tytöt jäätyviin suihkulähteisiin. Talven tuoma viileä kankeus, virtaava hyinen vesi, maagista, maagista. Käteni alkavat leijua kuin soittaisin pianoa, koetan saada mukaan aaltomaista, jousisoittimen kaaren liikettä. Muodostan käsilläni rinnat ja nännit, muodostan käsilläni silmät, nyt on aivan kuin tuntisin ja näkisin ne. Vielä on hieman pimeän pelkoa jäljellä. Älä hätäänny, katson vain tarkasti silmiäsi. Sinulla on samat piirteet, samat silmät. Sääli. Kaikki tahriintuu, ihmiset pilaavat kaiken jättämällä jälkensä, esimerkiksi kaikki koskettavat kappaleet. The Girl from Ipanema. Nyt minun pitää elää tämän kanssa. Silmissä jäätyviä kyyneleitä, todellista kauneutta. Ensimmäinen kyynel sanoo: ”miten kaunis onkaan spermankeltainen kuu!” Toinen kyynel sanoo: ”miten kaunista onkaan tuhoutua, nollautua kiihkottomasti!”. En ole tottunut siihen että olen hirviö.

sattumanvarainen oluelle, vaatteet, joitain sanoja, housujensa puntit, esittelen, kiihkeä ja jyrkkä tai myötäilevä ja ymmärtävä, keskustelu, osaa, hauska, suhtautuu urheilulähetys, musiikkivideo, puhki kuin rengas, mahdollista yllättää, kaikesta lävitse, pöytälaatikkoonsa, pinoittain, lempiartistit, kouluaineet, kavereiden kanssa opettajien selkien takana / vasten kasvoja, runkkaako, samanlaisista naisista kuin minä, tupakalta ja ajaa säännöllisesti partansa, laariin tai pisoaariin, roiskeita, puhuu, onko todella ystäviä, mietitty tarkoitus, kuinka rentoutua, kuin kotonaan, mitä vanhempana, seepianvärisissä lapsuuskuvissa, naurava enkeli, sija eläimelle, pystykorva, käpertyminen, tyynyistä pesään, lempikatkelmia romaaneista, lehtileikkeitä, pullonkorkkeja tai erilaisia juomatölkkejä, pöly ja tanssi, autojen puolesta tai oikeistoa vastaan, laihuus tai jotakin, lihaksikas, piirtäisi itsensä, partaveden tuoksu, miksi tiettyä merkkiä, saadakseen, vapauttavana, omaan ruumiiseensa, hajua vanhanaikaista, täysin selvää, halveksuntaa

Ja he marssivat sairaaloihin ja raastavat ihmiset sängyistään ja
potkivat heitä kasvoihin määrätietoisesti | kömpelösti, pystyn
näkemään huonosti istuvat housut ja suuret saappaat
ja ulkoa tuodun mutaveden piirtämät liukkaat jäljet ja tunnen
taikinamaisen häpeän kun näen sängyistä revittävien, lattioilla
makaavien sukupuolielimet, äännähdystäkään ei pääse, vain
tuolit, metalliset telineet, hyllyköt, pöydät, sängyt räjähtelevät
kopisevat kengät

-
Rakennustelineiltä on todellakin, tietyn pisteen jälkeen, hyvin vaikeaa, luultavasti mahdotonta, livahtaa pois, jos laskuista jätetään putoaminen tai pikemminkin: heittäytyminen (naurua). Jatkan siis V:n henkilöhahmoepätoivosta (johon todella samastun, erityisesti tietynlaisissa elokuvissa) siinä mielessä, että kun sitten lopulta, jonkinlaisen eristäytymisen ja autistisen tutkimisen jälkeen olen tarpeeksi kauan heilutellut limaisia tuntosarviani met...ähm (liikehdintää yleisön joukossa), tarkoitan: kuulostellut taiteen tuulia, kun sitten lopulta otan kynän käteeni ja koetan kirjoittaa jotain (asettumista, käsien siirtämistä takaisin poskinojaus/puuska-asentoihin), mikä ei ole itsetietoista, ansoja virittelevää, julkeudessaan ylivarovaista ja ylipäänsä lähinnä oireita listaavaa (jos sallitte), olen kuitenkin, taas, täysin jumissa. Sillä mitään ei tunnu olevan mahdollista kirjoittaa. ”Hei. Minä olen V ja minä olen **********”. Tämä on minulle askel. Näette puristuksen hikihelmet otsallani. Näette kärsäksi rutistuneen paitani etumuksen.