viidakon sananlaskuja

I
Mmmhh, kuin oudolla tavalla eroottinen luontodokumentti. Kaikenlaisia tuhatjalkaisia ja etanat monineuvoisia. Hämähäkinpoikasia. Kaunis nivelistä muodostuva raajarikkoinen universumi.
Mistä lie otin mukaani nämäkin tyhjät kotilot. Niiden rakenne on harsomainen ja aavistuksen jauhoinen. Ne liikkuvat kun ravistan käsiäni ja vielä sen jälkeenkin ne liikkuvat, kun olen lakannut ravistamasta käsiäni. Sinänsä niiden ei pitäisi. Ehkä joukossa on eläviä niveljalkaisia, ehkä äyriäisiä. Puhun geometrisestä universumista, kuten meritähti takertuneena kaatuneen puun runkoon. Vasten merenpinnan tasoa, latvus kohti horisonttia ja kaikki se. Omalla tavallaan myös muut oksat kohti toisia horisontteja. Ajatella, että puu olisi tahmea. Ajatella, että puu olisi kuiva ja sen pinnasta irtoaisi koskettaessa tuohta. Miten voimatasapaino ja painotus muuttuvat. Märkä meritähti jäisi kiinni kuivaan runkoon, ehkä? Entä kuiva meritähti märkään runkoon? Puu palaa veden tasalle ja jostain rientävät muurahaiset korjaamaan sen.

II
Kuten ne korjaavat bambuviidakossa mädäntyvän ruhon. Oletko nähnyt ruumiita? Niihin tottuu. Ne eivät ole sen kummallisempia kuin kuolleet koirat. Oletko nähnyt kuolleita koiria? Niihin tottuu, ne ovat lihaa. Ajattele auki revitty päästäinen, mutta enemmän sotkua. Lihaan tottuu. Kompanian kävellessä keskellä hiljaista lehvästöä ja heinikkoa, luoteja ennen ja jälkeen, kävelee vastaan kuka tahansa alkuasukasheimoon kuuluva metsästäjä. Hetki on kuollut, jos hänen kasvoilleen istahtaa perhonen. Ihmisen kasvoille. Jos ihmisen kasvoille istahtaa perhonen, on hän kuollut tai unessa. En pidä viidakosta, täällä ei kuule miten sade ropisee katolle. Kessu veistää puukolla kynsiään ja säilöö hyönteisiä jaloviinataskumattiinsa. Hän kääntelee päätään kuin lintu. Sen näkee täällä yllättävän hyvin. Sen kuinka kamera tärähtää.