Huoneemme on kiinni, itseensä suljettu tila. Se on kartta herkkyyden puutteesta, hieman kömpelösti kasattu kokoelma tyhjiä palasia, joiden jättämät onkalot voi kaataa täyteen musiikkia kuin jotain virvoittavaa juomaa. Mutta sitä ei voi jäädyttää ulkoa eikä ylikuumentaa. Kaksikymmentä vuotta sitten syötyjen hedelmien maku, hämmästyttävää itsepintaisuutta. Ymmärrätkö paremmin, jos myönnän, että kieli on minulle vieras, mutta luen silti sinulle osoitettuja kirjeitä ja sinä ymmärrät jokaisen sanan meren alkaessa kierron kohmeisissa sormissa. Teksti on tällainen puu ja liikutun miten kuoret esittävät todellisuutta. Kun olet yksin olen nähnyt ei ole kasvoillasi esiintyviä tunteita. Täällä on lämmintä jo, eikö olekin helpompi hengittää?