VII

Ja tuokin sattumanvarainen oluelle tullut mies, joihinkin vaatteisiin pukeutunut, jotain keskustelua seuraava, hän on tullut tänne, hän seuraa keskustelua, miten hän on päätynyt juuri noihin vaatteisiin, miltä hänen housujensa puntit näyttävät, miten hän elää, miten hän jaksaa ja löytää tarkoituksen vaikkei ole Gala tai Dali, puhunko hänelle, esittelenkö itseni, olenko kiihkeä ja jyrkkä vai myötäilevä ja ymmärtävä, mistä hän haluaa keskustella, osaako hän, onko hän hauska, miten hän suhtautuu televisiosta tulevaan urheilulähetykseen, entä musiikkivideoon, onko hän analysoinut sen puhki kuin renkaan, onko häntä ylipäätään mahdollista yllättää, näkeekö hän kaikesta lävitse, kirjoittaako hän runoja pöytälaatikkoonsa, onko hänellä vuosien varrelta pinoittain päiväkirjoja, mitkä ovat hänen lempiartistinsa, millaisia hänen ensimmäiset kouluaineensa teini-iän kynnykseltä, haukkuiko hän tovereidensa kanssa opettajien selkien takana vai peräti vasten kasvoja, runkkaako hän säännöllisesti ja pitääkö hän samanlaisista naisista kuin minä, varmasti hän löyhkää tupakalta ja ajaa säännöllisesti partansa, mies joka kusee laariin tai pisoaariin eikä välitä viereisten katseiden roiskeista, yskäisee kurkkunsa puhtaaksi ja katsoo peilistä itseään silmiin, miten hän puhuu, onko hänellä todellakin ystäviä, onko hänen elämällään jokin suunta ja mietitty tarkoitus, kuinka hän rentoutuu, onko hän täällä kuin kotonaan vaiko siksi koska tällaisissa paikoissa kuuluu olla, mitä hänen vanhempansa tekevät, näyttääkö hän seepianvärisissä lapsuuskuvissaan vielä sielukkaalta ja nauravalta enkeliltä, onko hänen sydämessään sija eläimille, vaikkapa pystykorvalle, ymmärtäisikö hän minun kiinnostukseni esimerkiksi mielikuvitustellisten metsätilojen topologiaan, haluaisiko hän käpertyä, onko hän ikinä halunnut rakentaa tyynyistä pesän, onko hän neuroottinen sellaisten asioiden kuten laskeutuva pöly suhteen, onko hänellä pitkälle mietittyjä perusteita autojen puolesta tai oikeistoa vastaan, onko laihuuteni hänelle samantekevää, kunnioittaako hän minua jos olen lihaksikas, miten hän piirtäisi itsensä, olisivatko kaikki ne psykologian oppikirjojen symboliset kliseet mukana, rauhoittaako partaveden tuoksu häntä, miksi hän suosii jotain tiettyä merkkiä, tanssiiko hän vain saadakseen naista vai kokeeko hän sen rituaalisena ja vapauttavana, entä mikä on hänen suhteensa omaan ruumiiseensa, ostaako hän huulirasvaa rokahtuneisiin huuliinsa vai repiikö hän ne verille, onko tuollainen asia hänelle täysin luonnollinen ja sen puheeksi ottaminen kummallista, onko hänellä automaattisia itsesuojelumekanismeja niin puheen kuin toiminnankin tasolla, onko hänellä rispaantunut muistikirja täynnä sitaatteja ja lempikatkelmia romaaneista, lehtileikkeitä, kerääkö hän jotain, kuten pullonkorkkeja tai erilaisia juomatölkkejä, onko tuollainen hänen mielestään lapsellista tai vanhanaikaista, pitääkö hän runollisista asioista vai pysäyttävistä seksipommeista, pitääkö hän tarkkakatseisista miehistä ja äidillisistä naisista, ovatko sanat hänen mielestään sietämättömän poliittisia tai halventavia, ajatteleeko hän täysin nurinkurisesti vai onko tämä kaikki hänelle täysin selvää, kuin kirkkaassa päivänvalossa minun kasvoillani asuva halveksunta.

Kaikki on mustaa, muuten ei tarvittaisi valoa ja liike on valkoinen kuin swing-rumpalin kravatti. Ellei mies pysy samassa tahdissa kuin toverinsa, saattaa se johtua siitä että hän kuulee erilaisten rumpujen pärinän ja sillä hetkellä hyväksyinkin kaikki hänen sanansa. La vida es pena. Sillä en osaa vielä kävellä, myös isäni oppi myöhäisellä iällä kävelemään. Kävelyä lasilla, kävelyä molskahtavalla suolla, kävelyä juoksevassa hiekassa, kävelyä upottavassa savessa, kävelyä mukulakivillä, kävelyä tikkuisella puulattialla, pienten jalkojen kävelyä aluskasvillisuudessa, kävelyä muta varpaiden välissä, piikikkäässä ruohikossa, tuuli nousee ja pöly sen mukana. Reikä räjähtää hänen vatsaansa kuin kukka täysin loogisesti poimii gramofoninsa ja laahustaa tyhjän kuopan reunalle. Jotkut tuovat toisia kasveja, toiset arvokkaita esineitä. Maastossa ei ole toistoa, ainoastaan ihmiset haudan reunalla, vapaalla kädellä ympyrässä. Kuin kuuntelisi särkevää päätä. Siinä vaiheessa linnut jo laulavat, aamu, me seisomme siinä kuin ankat. Ne päästävät sitä voimakkaamman äänen mitä suurempia ne ovat. Aarniometsän yllättävä ääni. Kuolleista perhosista kasattu räpiköivä nuotio. Varjo on tulessa, hiekkameri, tulen valtaisa meri.

VI

Haluaisin olla solakka ja pitkä, olen vain solakka, mutta haluaisin pitkät ja laihat sormet, ehkä ne ovat laihat, mutta aina vain toinen toiveista, voisi sanoa, toteutuu; ei kysymys ole mistään valinnasta, paitsi ehkä luonnon-, ja nyt olen tehnyt ajatuksestani hintalapun, enkä usko viivakoodiin, enkä usko sen nielaisevan maapalloamme ja lajiamme, joten mistä tilanteesta tässä on kysymys? Kieltäymyksestä, jos on olemassa sellainen sana? Mutta yleensä valitsen syömisen syömättä jättämisen sijasta, sillä syömättä jättäminen on ylellisyys johon minulla ei ole varaa, kuihdun heti olemattomiin, joudun psykoosiin, kaikki pakkoliikkeet palaavat kerralla, unohdan miten nielaistaan, vatsani kutistuu rusinaksi eikä ota enää koskaan ruokaa vastaan. Ja kuolemanpelko. Jos on olemassa tie kollektiiviseen lajimuistiin, jos sen polkujen varrelle joskus syttyy halogeenilamppuja, on tuolloin epäilemättä ateria kesken, kesken ennen lähtöä, kun ollaan lähtemättä mutta ateria on kesken, kun sitä ei voi jättää kesken mutta ei saattaa loppuunkaan ja kun aika loppuu vääjäämättä kesken, sillä se on sama ihmisten kesken, kaikesta huolimatta, muiden elämiä ei voi...kaikesta huolimatta. Yhteisöllinen yksinäisyys varjossa kaikkein lähimpänä valoa, tarkoitan, kun oksennusrefleksit kasautuvat hieman rintasi yläpuolelle hieman nielusi alapuolelle, juuri silloin sen näkee, kuvainnollisesta, silmästä kuvainnolliseen silmään ja eivätkö he olekin kuin muurahaisia, tuolloin, kuin vieraita hiljaisia ja äänekkäitä koneita ja asiat hoituvat, näistä kakomisistamme huolimatta, hellittämättömässä niveljalkojen virrassa, me vierimme tai kellumme tai välitymme tai siirrymme sen mukana, kuitenkin jonkinlaisena suurena organismina, tai sähkösanomana, joka jättää lajitoverinsa jälkeen mutta vain kuvainnollisesti. Kuten tämä viehättävä pieni peltisankokin, jota yöllä potkaisen pimeässä, tarkoituksettomasti; sillä eilen se ei ollut siinä. Viime yönä. Mitä tahansa.