Thursday, July 05, 2012

2.0


En juo mielestäni erityisen paljon nesteitä päivässä. Nautin hyvin pieniä suullisia vettä silloin tällöin, sillä vaikka en olekaan janoinen, haluan suuni olevan raikas. Samasta syystä pesen käsiäni ja sormenpäitäni aina, jos olen käsitellyt jotain märkää, tahmeaa tai hitusenkin likaista. Pelkkä kastaminen riittää minulle, sillä tuolloin on kuin rukoilisin kirkossa Neitsyt Mariaa. Kosteuden pyyhin pienillä vessapaperisiivuilla, jollaisiksi revin arkit säästääkseni paperia, jakaen pienenkin yhä pienemmäksi. Toisinaan löydän unohtuneita, tiiviiksi rypistyneitä paperikiiloja esinahkani alta ja nostalginen tunne valtaa minut.

Astiakaapissamme makaa erivärisiä muovimukeja, joista yhdessä ystäväni ja asuintoverini lillutti päivittäin, viikkojen ajan tulehtunutta penistään. Kastamisen lisäksi hän käytti voidetta ja pitäytyi koskettelemasta itseään, mutta siitäkin huolimatta hänen elimensä jouduttiin ympärileikkaamaan, mikä aiheutti ystävälleni suurta ahdistusta ja lohduttomia aatoksia koskien elämää ja ihmistä. Noita mukeja on monen värisiä, enkä muista mikä tuo kyseinen malja oli sävyltään; kenties oranssi, ehkä vihreä. Muistaessani ja tilaisuuden ollessa sopiva kysyn toki ystävältäni, mikä astioista olikaan kyseessä, mutta aina tällaista vaihtoehtoa ei tietystikään ole tarjolla. En kuitenkaan ole pitäytynyt mukien käyttämisestä, sillä niin matala ihminen en saata olla. Jokaisessa kulauksessa vettä ui joka tapauksessa ystäväni kassien varjo.

Asia ei minua itseäni painaisi, mutta sosieteen uhka on tunnustettava; en haluaisi tulla yllätetyksi kullimuki huulillani. Olisi kovin väsyttävää koettaa selittää naurusta, inhosta tai epäuskosta hytkyville ihmisille, ettei asia lainkaan minua haittaa, että ystävälläni tuskin on mitään tarttuvaa tautia; lisäksi hänen henkilökohtaisessa hygieniassaan ei noina päivinä, ymmärrettävistä syistä, liennyt moitteen sijaa.

Mutta kuten tunnettua, on yhteiskuntamme erinäisten tabujen ja kultturaalisten vikojen, ellei vieläkin syvempien ja ihmisheimolle kovin ominaisten virikkeiden vanki. Sotkeutuvien lankojen vyyhdissä horjahtelevina näkee sieluni silmä ne vieraamme, jotka hamuavat kuivauskaapista astiaa juomaa varten. Toki kunnon isännän itse tulisi saattaa kupposet vieraansa tassun saataville, mutta mielialasta ja huoneen ilmanalasta johtuen on omaehtoisuus toisinaan helpompi − ellei ajankin luontoon paremmin istuva − tapa olla ja toimia.

Helpoksi ei kuitenkaan käy noina hetkinä sijani kestitsijänä, sillä vaikka ystäväni "Penis 2.0" ei taatusti olekaan sopivaa keskusteltavaa pahaa aavistamattomien vieraideni kanssa, koen kuitenkin syvällistä tarvetta saattaa heidän tietoonsa aivan tiettyjen astioiden tarina ja tola. Asiaa ei varmasti helpota se, että olen karmean saamaton laskettelemaan valheita, koenpa epätotuuksien puhumisen jopa luonnolleni vastaisena, ja niinpä usein juuttuukin aatokseni toinen toistaan kiperämpiin solmuihin toisen narun vetäessä toisaalle, toisen toisaalle. Ja kun kaiken yllä vavahtelee toverini vastikään juutaloitu ja herkkää tuoreuttaan kimmelmöivä, mutta toisaalta suonikanaviensa varjoissa salaperäisyyksiä kansoittava tahdon jatke, olen toisinaan taipuvainen toinen toistaan hysteerisimpiin tekoihin.   

No comments: