Ote ikuisesti keskeneräisestä sarjiskässäristä

Jokin alkukuva, kenties yleiskuva toimistorakennuksesta, toisessa ruudussa käytävästä, ovesta jossa päähenkilön nimikyltti. Leikkaus sisälle toimistoon.

Päähenkilö (35-40v, kauluspaita, kravatti) istuu toimistossaan, työpöytänsä ääressä, hänellä on kurkussaan jonkinlainen tulppa, jonka hän poistaa ja asettaa paljastuneeseen koloon usb-tyylisen piuhan. Hän saa sähköistävän energiavirran, silmät lasittuvat ja kääntyvät nurin, muuntuvat kuutiomaisiksi ja pullistuvat ulos. Mies poimii ne käteensä, nousee tuoliltaan, kävelee takanaan olevan kaapin luokse, avaa sen. Sisällä on virtaviivaisen korkeatekniseen koneistoon tuettu pieni (hieman vastasyntynyttä vauvaa pienempi) sikiö, jolla on silmien tilalla tyhjät kolot, joiden syvyyksistä erottuu terävät piikit, kuin injektioneulat. Epämuodostuneesta kallosta sojottaa muutama imupilli. Rintakehässä on suuri avonainen liskonsilmä, joka tuijottaa tarkkaavaisesti.

Mies ottaa sikiön vierestä pieneltä hyllyltä silmätippapurkin ja pistää hellästi pipetillä muutaman pisaran suureen silmään ja asettaa sitten omat ulospudonneet silmäkuutionsa sikiön tyhjiin silmäkuoppiin. Suuri silmä sulkeutuu hetkeksi, taas sähkövirta, avautuu. Silmäkuutiot alkavat hehkua. Mies ottaa kuutiot koloista ja asettaa ne takaisin omiin silmäkuoppiinsa. Kuutiot sulavat takaisin normaaliin muotoonsa, mutta molemmissa silmissä on kaksi pupillia.

Mies kävelee nurkassa olevan akvaarionsa luokse (jokin kasvi, pieni linna, yksi kala) ja tunkee päänsä veden alle. Silmät ensin kiinni, sitten hän avaa ne. Leikkaus lähikuvaan kalan suusta, joka avautuu ja ulos tulee kupla. Kuplasta heijastuu pienoisnäkymä Pörssieteeristä.

Leikkaus kokoruudun paneeliin Pörssieteeristä. Maisema: salatiedesymboleita, surrealismia, pörssi/juppikuvastoa, kapitalismia, valuuttoja ja ties mitä sekaisin. Kaiken keskellä kelluu mutatoituneelta suurelta maailmanpuulta näyttävä puu/rihmasto. Muutamia ruutuja, joissa mies kelluu sinne tänne ja tarkkailee outoja näkymiä, etsien jotain. Lopulta hän saapuu anuksestaan lävistetyn olennon luo (Euribor-Malebolgia, miehen jaostojumaluus ja pomo). Toinen oksa menee olennon suusta sisään  ja kurkkuun kuin valtava suonikas lonkero. Jumaluus kommunikoi kurkussaan olevan mikkiapparaatin kautta. Mikissä asustaa myös pieni tekoäly, joka muuntaa jumaluuden puhuman pahansuovan muinaiskielen nykynetti/bisness/kääntökieliflarffislangiksi. Seuraa dialogi (jota varmaan kannattaa pätkiä useisiin ruutuihin ja kehittää oheen ehkä vähän jotain toimintaa, koska muuten tulee lähinnä megaisoja puhekuplia):

EURIBOLGIA: Adama-baba! Viivakoodin perusteella Korsosta, sauce? Puuvillaa? Lapsuutesi & nuoruutesi silmiä kutittava hilse! Enemmän valuee/valoo, lurk moar, profiilis ku Avatar jossain Ultiman 80-luvulla. Who's gonna drive u home? Minä olen rakastava jumala, minä olen hautausmaa. Cogito ergo cumsucking duckly ugling. Missä on kunnioitus, Lenny? Miksi Yggie-puu kiemurtaa?

MIES: (hikoilee) Olen pahoillani, herr Eubo, olen ollut kammottavan uupunut, lääkärimme totesi nieluportissani nanoallergisen reaktion, Pörssieteeri saa kortisonitasoni...

EURIBOLGIA: Benny-baby! Tekosyyt eivät, määritelmän mukaan, ole yliluonnollisia. Syötävän hyvää liukkaria. Herra antoi & hra otti & Herra Ylppö, Yggielle omistettu on potti. Pidätkö visvaneuloista? Herkkukurkuista? Kiinalaiset tulivat, ni hao, kuka/ketkä/mikä, luulet, tulevat seuraavaksi? Pantheonissa liikuskelee paaaljon huhuja, ah, niin, kovin mehuckaita huhuja! What sigh(t)s! I've got 2 näyttää sulle. Rasvaisia syväkurkkumme kantilta? Riippuu mistä roikkuu, uhmakkaan pökäleen potentiaalinen, haistan sen, kaulakiikku. Benny-baby, tarkoitan sanoa, Jeesus itki. Nukutkos hyvin öisin?

MIES: K-k-koen saavani tarpeeksi unta, vaikkakin...

EURIBOLGIA: GOTCHA! Syytä vähentää unensaantiasi, jotta voit syyttää vähempää untasi. Määrään sulle paljon gammakahvia, energiavaloa & esoteerista satanismia. Uhraa vuohi. Istuta mulle puu & korjaa polkupyöräni. Solmi mirrille kraka(tau)kaulaan. Profittia, Benny. Älä pidä itsestäsi huolta hetkeen. Kahden viikon loma virkistysmahdollisuuksista. Löydä sisäinen hamsterisi. Jännitä pienet kassisi. Rankaiset vain iSoulisi nahistumaan päässyttä, abortoitua kyborgianusta. Benny, me ei suoda sulle näitä teknoleluja turhan tähden. Mitä salaisuuksia niiden mustien poskionteloiden uumenissa piileekään? Jenny, saanko kutsua sinua Jennyksi, tahdon sanoa, oot korvattavissa, meiltä löytyy sun koot. Kuka hyvänsä voi ajella Corvettesi kanavaan. Haistanko uhrituliesi tuoksun? Pidätkö muita jumaluuksia? Himoitsetko naapurisi lehmää? Et tarpeeksi. Summa summacum: tee jotain kivikautiselle profiilillesi. Samastu 1900-luvun hiilikaivosmiehiin. Ravinto & (ylemmän) keskiluokan asunto eivät ole merkki toivosta tai ilosta! 33% korotus, baba. Aikaa 2 viikkoa. Uusia sieluja tuleen. Kelmeitä kalmoja Tussaud'n tapeteille. Tee minut wissenarbeitillasi vapaaksi, iso-B. Kädet lämpenemään, vaikka sitten raunioilla.

MIES: Armoa, herr Ygg, se on mahdotonta! Sellaisella tahdilla kuolen...

EURIBOLGIA: Oli miten oli mutta niin vain on. Näin tää nyt menee. Yggie-jaostoni on viime aikoina kanavoinut Rush Limbaughia, pientä unohtunutta heimojumaluutta. Tosi vanha meemi, ihan tosi jääkylmä klangi. Hyytynyt. Mennään silti nyt hetki näillä & pakko on mennä, tää ois nyt jakajan käsi. Kohtalon karvanoppa. Mut hei, törmäillään sanoi Lady Di. Puusta puuhun, B-bb-beibi! Nyt syntyy valuee.

Pörssieteeri katoaa, mies huomaa keuhkojensa täyttyvän vedestä. Hän kiskaisee päänsä maljasta, kakoo, lankeaa kontilleen lattialle kurkkuaan pidellen. Kaivaa lopulta nielustaan kalan, joka osoittautuu yli metrin mittaiseksi lonkeroksi. Mies heittää olennon kuvottuneena ja raivoissaan luotaan. Olento luikertaa tahmeasti ylös pöydänjalkaa kuin limainen sokea toukka ja etsiytyy tyydyttyneesti huokaisten & plumpsahtaen takaisin akvaarioon. Mies tuijottaa sitä hetken ihmeissään, sitten ilme vaihtuu tuskastumiseen ja turhautuneeseen epätoivoon. Hän katsoo itseään peilistä: märät hiukset liimana otsalla, paita & solmio sekaisin ja vedestä täplikäs, nieluportti tulehtuneen ja pöhöttyneen näköinen. Hän hamuaa sitä sormellaan, lähikuva porttiin.

Leikkaus tummaan ruutuun, jossa aavistus jostain muodosta. Puhekupla päällä:

”...kirjoitan sinulle farmalimaa, levitä sitä portillesi aamuin illoin, myös sisäpuolelle.” Hahmo selkeytyy sormeksi, joka levittää outoa limaa pullealle nieluportille. Leikkaus lääkärinvuoteella istumaan nousevaan päähenkilöön, joka katselee valkoiseen takkiin pukeutunutta firmalääkäriä, joka puolestaan desinfioi käsiään jonkinlaisen hanasysteemin alla. Mies asettaa tulpan urahtaen nieluporttiinsa. Lääkäri käännähtää tuolillaan kädet taskuissaan miestä kohti. Hänellä on kasvoillaan vienot, virka-ajalle sopivat blackmetal-meikit ja pistät mustat hiukset.

FIRMALÄÄKÄRI ENOYRMYOUS: Nukutko tarpeeksi?

Ja niin edelleen.    

Otteita filatelistin päiväkirjasta

Nenäsumutteenkin lävitse voin sanoa, että maistuu hieman kirpeältä ja hieman makealta, siinähän on jo lähes koko spektri! Marketissa soi "Stayin' Alive", vanhukset törmäilevät keskipäivän vihanneshyllyihin. Nämä ovat kirsikoita, ja millaisia kirsikoita nämä ovatkaan!

Kenelläkään ei ole yllään suomalaiselle hipiälle ominaisia lempeitä ja murrettuja värisävyjä.

Otteita filatelistin päiväkirjasta

Leikkaan vielä partani ja viikseni, sitten hieman strukturalismin historiaa.

Flunssani ei estänyt juurihoitoa, sillä saatoin edelleen maata suu auki. Katselin lääkärittären kaunista kaulaa ja sinisiä silmiä, joiden keskellä olevasta pisteestä saatoin kuvitella näkeväni nieluuni.[1]

---

[1] En pysty palauttamaan enää sitä fyysistä tuntemusta, joka sähköisti kehoani lapsena ja teininä juuri ennen hammaslääkärikäyntejä: kaipausta auringon valoon hangella, tunnin vapaata kesken koulupäivän, aikuisten ja alle kouluikäisten lasten tarkkailua − tätä he siis tekevät sillä välin, kun me olemme koulussa! Yksinäinen matka terveyskeskukseen, jossa kunkin luokan sovitut ajat olivat aakkosjärjestyksessä, minä keskivaiheen tienoilla.

Ja keskuksen käytävien aikakauslehdet ja eksyneet lelut, seinillä terveysjulisteet ruokaympyröineen ja hammaspesuohjeineen; lopulta tarkastuksen jälkeinen keveys ja uusi elämänilo, suussa kellertävän fluoritöhnän kelmu, koululla kaverit raporttia odottamassa ja kokemuksia vaihtamassa, käyntiään vielä odottavien rauhoittelua tai pelottelua, fluorin vuoksi lykätty ruokailu, rauhoittava tieto siitä, että seuraava kauhea odotus ei näy aivan vielä horisontissa.

Tie on jäinen ja auringon valo sama, mutta aika on omaani ja ihmisillä kiire. En jännitä enää, mysteeri on tiessään, lähinnä olen kiinnostunut siitä, toimiiko puudutusaine ensimmäisellä vai kolmannella neulalla. Tiedän, että käynnit tulevat vain lisääntymään, hammaslääkärin lisäksi muilla lääkäreillä, sairaaloissa, spesialisteilla, vuodeosastoilla, kuvauksissa, kokeissa. Tulee aina lisää venytyksiä ja harjoituksia, lääkityksiä ja ruokavalioita.

Pään takakeno paketoi verta aivoihini, suojalasit seilaavat löysästi sankojensa varassa kuin lautanen tikun nokassa, kuolaimurin varsi painaa kieleni arkaa sivua, vesihuuhdin hipelöi hajarytmisesti oksennusrefleksipistettä, pora resonoi näköhermossa asti; vasen puoli kasvoistani roikkuu, puudutus yltää silmään saakka, korvalleni roiskuu jotain kylmää vuotavasta letkusta, kieli kuivuu suussani, suun ontelot täyttyvät kuolasta, jossa kastelen kieltäni kuin joisin janoon omaa vertani, koetan hengittää nenäni kautta ettei suuni kuivuisi entisestään, maistan nielussani veren, veden ja jonkin kemiallisen, luultavasti ohivuotaneen puudutusaineen, leukani alkaa tuntua holvikaarelta, pelkään että oikea puoli loksahtaa sijoiltaan; muistelen kymmenen vuotta aiemmin tehtyjä viisaudenhammasleikkauksia, joiden yhteydessä molempien hampaiden päältä poistettiin myös suuret rakkulakasvaimet, kipua ei tuntunut mutta paine ja voima kyllä hampaan murentuessa kuin vohvelin, miten kotiin päästyäni löin nyrkilläni leuan takaisin paikoilleen kuin konekirjoittaja, vuodin turrasta huulestani verensekaista muhjua tyynylle − nyt vanutupot hiertävät poskiani ja lähentelevät nieluani, tunnin ajasta ei ole kulunut puoletkaan, lääkäri muistuttaa ettei suuta saa sulkea, sillä avohaavaan juuriin ei saa mennä bakteereja, tunnen tutun, viime vuosina harvinaisemmaksi käyneen kuohahduksen, joka alkaa epäuskostani huolimatta levitä hengitykseeni ja nieluuni, mieleni alkaa rekisteröidä ja tutkia oireita, rationalisoida todennäköisyyksiä: voisiko tästä todellakin purkautua kohtaus, voisinko oksentaa selälläni, hammaslääkärin tuolilla maaten, mitä haavaan tunkeutuva oksennus saisi aikaan, mitkä olisivat komplikaatiot, ehtisinkö varoittaa lääkäriä, saako hän hoitajansa kanssa metalliset, neulanpienet instrumenttinsa ja vanutupposensa ja kätensä pois suustani, jonkin suojan pystytetyksi ennen kaatosadetta, loppuuko kaikki näin

2.0

En juo mielestäni erityisen paljon nesteitä päivässä. Nautin hyvin pieniä suullisia vettä silloin tällöin, sillä vaikka en olekaan janoinen, haluan suuni olevan raikas. Samasta syystä pesen käsiäni ja sormenpäitäni aina, jos olen käsitellyt jotain märkää, tahmeaa tai hitusenkin likaista. Pelkkä kastaminen riittää minulle, sillä tuolloin on kuin rukoilisin kirkossa Neitsyt Mariaa. Kosteuden pyyhin pienillä vessapaperisiivuilla, jollaisiksi revin arkit säästääkseni paperia, jakaen pienenkin yhä pienemmäksi. Toisinaan löydän unohtuneita, tiiviiksi rypistyneitä paperikiiloja esinahkani alta ja nostalginen tunne valtaa minut.

Astiakaapissamme makaa erivärisiä muovimukeja, joista yhdessä ystäväni ja asuintoverini lillutti päivittäin, viikkojen ajan tulehtunutta penistään. Kastamisen lisäksi hän käytti voidetta ja pitäytyi koskettelemasta itseään, mutta siitäkin huolimatta hänen elimensä jouduttiin ympärileikkaamaan, mikä aiheutti ystävälleni suurta ahdistusta ja lohduttomia aatoksia koskien elämää ja ihmistä. Noita mukeja on monen värisiä, enkä muista mikä tuo kyseinen malja oli sävyltään; kenties oranssi, ehkä vihreä. Muistaessani ja tilaisuuden ollessa sopiva kysyn toki ystävältäni, mikä astioista olikaan kyseessä, mutta aina tällaista vaihtoehtoa ei tietystikään ole tarjolla. En kuitenkaan ole pitäytynyt mukien käyttämisestä, sillä niin matala ihminen en saata olla. Jokaisessa kulauksessa vettä ui joka tapauksessa ystäväni kassien varjo.

Asia ei minua itseäni painaisi, mutta sosieteen uhka on tunnustettava; en haluaisi tulla yllätetyksi kullimuki huulillani. Olisi kovin väsyttävää koettaa selittää naurusta, inhosta tai epäuskosta hytkyville ihmisille, ettei asia lainkaan minua haittaa, että ystävälläni tuskin on mitään tarttuvaa tautia; lisäksi hänen henkilökohtaisessa hygieniassaan ei noina päivinä, ymmärrettävistä syistä, liennyt moitteen sijaa.

Mutta kuten tunnettua, on yhteiskuntamme erinäisten tabujen ja kultturaalisten vikojen, ellei vieläkin syvempien ja ihmisheimolle kovin ominaisten virikkeiden vanki. Sotkeutuvien lankojen vyyhdissä horjahtelevina näkee sieluni silmä ne vieraamme, jotka hamuavat kuivauskaapista astiaa juomaa varten. Toki kunnon isännän itse tulisi saattaa kupposet vieraansa tassun saataville, mutta mielialasta ja huoneen ilmanalasta johtuen on omaehtoisuus toisinaan helpompi − ellei ajankin luontoon paremmin istuva − tapa olla ja toimia.

Helpoksi ei kuitenkaan käy noina hetkinä sijani kestitsijänä, sillä vaikka ystäväni "Penis 2.0" ei taatusti olekaan sopivaa keskusteltavaa pahaa aavistamattomien vieraideni kanssa, koen kuitenkin syvällistä tarvetta saattaa heidän tietoonsa aivan tiettyjen astioiden tarina ja tola. Asiaa ei varmasti helpota se, että olen karmean saamaton laskettelemaan valheita, koenpa epätotuuksien puhumisen jopa luonnolleni vastaisena, ja niinpä usein juuttuukin aatokseni toinen toistaan kiperämpiin solmuihin toisen narun vetäessä toisaalle, toisen toisaalle. Ja kun kaiken yllä vavahtelee toverini vastikään juutaloitu ja herkkää tuoreuttaan kimmelmöivä, mutta toisaalta suonikanaviensa varjoissa salaperäisyyksiä kansoittava tahdon jatke, olen toisinaan taipuvainen toinen toistaan hysteerisimpiin tekoihin.   

Otteita filatelistin päiväkirjasta

Viereisen pöydän äitiytymään päin oleva Anna-Leena Härkösen kaksoisolento on synnyttänyt vaalean miehensä kanssa lapsia, joista kasvaa vielä tyrmistyttävän kauniita. Onko mielekästä sanoa "silmät sopivasti liian kaukana toisistaan"? Hieman pysty nenä. Mitä geeniä minä rakastan?

Feissaajat haistavat, että olen kipeä. En jaksa edes vastata heille kunnolla. Syntyy pyöreäsilmäisiä tilanteita, jotka hukkaavat kaikkien aikaa.

Rautaisten tuolinjalkojen katveessa pulu riuhtoo croissantin puolikasta kuin kevyttä raatoa. Vieressä vauva itkee vaunuissa. Pikkulintu tulee jaolle. Ne lentävät täällä lähes päin, luullen kasvoja voileiviksi ja asioiden muruiksi. Herranjumala tuo lapsi huutaa. Lastenvaunut ovat sporttiset ja turvalliset, muovinkaltainen esine.

Tytöt eivät pelkää käyttää lyhyitä shortseja, vaikka ovat kalkkunaleikkeen värisiä. Aikuisena rumuus ei haittaa yhtä paljon kuin teininä. Yhteisö ei enää syrji, vaan ottaa tilastollisesti. Viiteryhmä laajenee, mikä mahdollistaa elämän; aina on joku vielä rumempi.

Lohenpunaiset farkut karkaavat yläjuoksulle.

Huulilla on tarina ja tarinassa nainen, naisessa on kirjoitus ja kirjallinen mies.
       Miehessä on lapsi ja lapsellinen pallo, ympyrässä kehä ja kesivä on iho.
Ihossa on säteilyä, aallokko ja roiske. Roiskeessa on  hiukset, pisara ja kallo.
       Kallossa on umpimähkään leikattuna puvut. Puvuissa on kukkasien kiristävät nuput.
Nupuilla on verisuonten kalkkeutuvat polut, polvissa on pahansuovat tietokonesolut.
       Solubiologien on päällekäyvä  taivas, vainajana aavelaivaa avatara ravas.
Varastossa rastafarin ganjadynamiikka, Australian safarilla trekkieugeniikka.
       Falafeliritari ja Rifiri ja Miró, mirabilis miserere, Ororo ja Goro.
Sohon rintamaitobaarin vaitelias horo, poro mulle sanoi "moro", tsekkaas jo toi koho.
       Kuivaa kolonatinaa ja natinassa eriste, eristeessä Westerlundin maalivahdin molo.
Noloo, sanoi Eemeli, ei byygee enää tsennaa, naurettavaa touhuu tää planeettana olo.
       Planeetalla temppeli ja vauraudessa rikkaus, rikkaudessa haureus ja huora-aerobikkaus.
Aerobikin liukasteena platoninen rakkaus, rakkauden aavikolla ulosteiden pakkaus.
       Ulosteessa monen madon ravintolavaraus, koppakuoriaisten kuoren elintasosairaus.
Potilaassa lääkäri ja lääkärillä metodi, yhteenniitattujen anusvanhuksien etydi.
       Katso Almododovaarin myöhästyneet menkat, voimaannuta laulullasi jenkkakahva-enkat. 

Elintasosairauksista palasikin mieleen, pitää muistaa rauhoittua proteiinit nieleen.
       Ohijuoksut, Runojä ja kananmunarakkaus, trio ikimuistoinen: Usko, Toivo, kakkaus.

Tohtori Kristian Blombergille

arkipelaagi, charryhmä

Mun naama on ihan väsynyt¹ siitä miten paljon mä rakastan sua.

Hämähäkki piilee hänen kasvojensa alla kuin lihasvarjot, obsidiaanilouhikko

He istuivat vierekkäin, toinen kertoi tarinan puhumalla vatsastaan. 

Suoraan edestä katsottuna hänen tupakkansa muodosti tunnelin,

joka meni suoraan hänen päänsä lävitse². 

1 Kello on paljon, yli puoli vuosisataa. Autoon putoaa yläpuolella olevista puista lehtiä, jotka ripset vangitsevat.

2 Pimeä käytävä johti pieneen huoneeseen, jonka ainoana valonlähteenä oli palava aurinko.

Sentrifuugi

"Death is centrifugal
Solar and logical
Decadent and symmetrical
Angels are mathematical
Angels are bestial
Man is the animal
Man is the animal"

Kulttuurin nimeäminen antiikin ihmisten ja ilmiöiden mukaan sovittaa¹ edelleen elämän ylle geometrisen (egometrisen) ruudukon, 

sillä antiikin robotit olivat ilmiasultaan joviaalisuuttaan kulmikkaita; tähtikuviot², kivipyörä-älyt, matemaattiset symbolit ovat täten 

antiikkisia ja hyvin lueteltuja ja Pythagoras erilaisista osasista koostuva; miksi robotti eroaisi tässä valossa kuutiosta? Ovatko nämä 

ateenalaiset sähkölaatikot tympääntyneitä tilaansa? Enkö muka hämärässä, pimeässä ja kasvatukseni sanelemana muovaisi 

omilla käsilläni robotista kuution³ omaista?

Kulmikas ei tarkoita ajattelun yhteydessä mitään puhuttaessa tomusarjoista tai nanoviuhkoista, jotka juontavat jostain haisevista 

sienirihmastoista. Vanhat kirjatkin etupäässä haisevat, kalat ja pedot syövät aina ensimmäisenä sisälmykset. 

Tämän vuoksi ajattelun tapahtuessa lukemattomissa eri pisteissä simultaanisesti mikään kuminaamion sisällä mädäntyvä kilpikonna 

ei ehdi haisemaan⁴. Korkealta parvekkeelta syöksyy katuun joku, jonka sylissään pitelemä jumalansynnyttäjää esittävä patsas 

painuu sisään rintakehän lomitse⁵.

1 Kokonaishahmoon ei kajota, mutta miksi pitäisi lukea uusien saumojen luoma puristus, hankaus; f[r]iktio, puistatus. Lehdet ja ohikulkeneen siitepölyn latvustostaan pöyhinyt kaunis, 

vanhan naisen tavalla ikääntynyt. Lailla, tavoille.

2 Konst/stellaatiot. ”Auringonlaskukin on kaunis vain sen vuoksi, mitä sen kautta menetämme.” Luonnonlaki ei salli poikkeuksia, joten mikä on poikkeus?

3 i on i

4 Höytyvä leijuu puistoaukean poikki. Hennosti kaartaen ja korkeuttaan vaihdellen se sukkuloi suoraan oikeaan silmääni. Sivallan hajamielisesti kasvojani ja se jatkaa matkaansa.

5 ”Musiikkikin vaikuttaa käärmeisiin, mutta se ei suinkaan johdu musiikin sisältämistä henkisistä arvoista vaan siitä että käärmeet ovat pitkiä ja kietoutuvat kerälle maata myöten, niin että 

niiden koko ruumis on maanpinnan tuntumassa; musiikin aiheuttamat värähdykset siirtyvät myös maahan ja vaikuttavat käärmeeseen kuin pitkällinen, varovainen hieronta.”

Paksu sumu peitti koko järven. Liima oli liuennut, maali lohkeillut. Pieni tähtäys sormenpäällä ja luhistuisin; kolmiö ylösalaisin, kuin tekokäsi jonka ominaisuuksia ei vielä tunne. Ulkona laitoksen löyhkä, mutta paitani alla henkilökohtainen tuoksuni, jonkin parfyymi. Paitani alla vesipulloja kuin kyttyröitä, kuin tehtäväni olisi juottaa koko muu karavaani.

Lehmänraato saastuttaa juomavesisäiliön, tarvitsen talismaanin puhdistaakseni sen. Madot ovat nousseet pintaan pienten oksien lomaan, yhdessä ne alkavat muodostaa neliöitä, joista puuttuu sieltä täältä sivuja. Alan hahmottaa labyrintin rauniot. Nääntyneen ihon lävitse luut lävistävät, mukulakivikadut jäävät sileässä kulttuurissa pian historiaan.

Hirviöt kirkon katolla valuvat vettä. Sateesta paisuneet ja pöhöttyneet huonekalut lojuvat aukiolla, mädäntyvien kirjojen perhot matalissa lammikoissa. Valo hiipuu, pian voi vain veistää. Hämärässä ne näyttävät lähes inhimillisiltä. Pitkä, varovainen hieronta.

Maata kiertävät selluliitit

Onnekseni pystyn metabolisoimaan tämän planeetan ravintoa;
vaikka kaikki kuolee, tohtoriksi valmistuminen on jättänyt arpensa
kuin psyykkinen myrkky. Esitän huomioita. Pissaan istualtani. Vaatteiden alla
on lisää karvaa ja alkuperäisiä tuoksuja. Jos koittais tahdonvoimalla saada ne
kasvamaan kohti luita ja sisäelimiä. Karvainen kohtu, karvaiset keuhkot, karvainen
sielu vastaan ruumis –dikotomia, uusi kauneusihanne jonka ostamiseen minulla ja
sinulla ei onneksi koskaan tule olemaan varaa

(”Sinä ja minä liikennevaloissa
Sinä ja minä odottamassa
vallan vaihtumista kaiken välkkeessä.”)

-arvon kirjoittaja, alkaa vituttaa ihan uusilla sinipunaisen tasoilla. miten voin onnistuakin
liukastumaan banaaliin, vaikka se on jo syvällä kurkussa kutittelemassa taiteen
fyysisen elämyksen g-pistettä   (“painovoima nolla, antakaa mun olla”)

No: säteiltä suojautuessa myös sälekaihtimet, tuolit tai pöydän pinta voivat heijastaa valon
ihooni tai silmiini. Käyttäjänsä tietoisuus kunkin vaatekappaleensa molekyylitiheydestä
on keskimäärin lähinnä mutua, joten on turha tuudittautua mihinkään kuvitelmiin siitä,
että olisi tarpeeksi turvassa lukemattomien suojakerrostensa
ja lukemattoman traditionsa alla.

”He tulevat luokseni mielessään kuva 50-vuotiaasta äidistään ja he eivät halua näyttää samalta.”
Pitää miettiä ilmeitään ja sitä kautta elämänasennettaan ja maailmankatsomustaan,
jos haluaa ehkäistä ennalta ryppyjä.