Syy sille miksi kirjoitin tämän elokuvan, se on mielenkiintoinen.
Koko prosessia voisi verratta pitkään sivuttainkävelyyn, kuin maratoniin,
pehmeän vaaleaan ravunlihaan. (kuin pimeässä käteen otettua)

vaaleaan kuin naiset valkeisiin pukeutuneina, kuin molemminpuolinen
keuhkoputkentulehdus (kuin
kaksi kaunista naista ohjaajan molemmin puoliin valkoisiin
pukeutuneena ja epäilemättä hymyillen samalla tavalla ja istuen
epäilemättä toisen hiuksissa voi olla aavistus punervaa, mutta tätä
on mahdoton todeta sillä filmi on),

mustavalkoinen hiilenharmaa ylipäänsä tuhkansävyinen kovettunut
kipsatuista antiikkisista hahmoista vapautettu ja niille muodon antama
onkalo

ja ruumishuoneella soi puhelin vastaako ruumishuoneella kukaan
puhelimeen? ehkä se on väärä numero. Hah ! hah
Televisiokin valaisee huoneen järjenvastaisesti.
60- ja 70-lukujen ihmisiä
kuvanauhalla, kahden naisen keskusteluja puolihämärässä
loputtomissa variaatioissa
nukkumista puolihämärässä valossa
lämpötilattomissa lakanoissa
mieluusti kahisevissa. Toisesta kuvakulmasta, toiset kasvot,
toinen nainen varauduttiin siihen ettei puhetta tule paljoa
kuin ilmapalloa hierottaessa kuuluva ääni.

vaikene ja katsoo ympärilleen täyden minuutin.