Huomatkaa, että minä kävelen vinossa jos ajattelette niin.
Miksi on niin vaikeaa luottaa eleisiini?
Minun kuukautiskiertoni apinoi hänen, vauvanpaskan haju siirtyy minuun.
Eikä kysymys ole selkeistä hahmoista
ja lemmikkien poisjättämisestä tai lopettamisesta.
Kysymys ei ole elokuvallisista vertauksista
(valkeaa kasvustoa tummalla röntgentarjottimella)
tai mytologioista. Ei taru- ei kaupunki-
Posliininen ajeltu kuin kanankoipi veistos sileä suudelma varvas.
Muistuttaa minua jostain pornoelokuvassa nähdystä totuudesta.
Katsokaa nyt miten näiden nuorten
naisten himokkaat silmät punovat apua anovat pajuntussua.
Teeskennelkäämme liikutusta!
Myös runoilijat vain teeskentelevät kuolevansa.

Muodostuu kättenpuristusten reflektiivinen sarja, jonka langettamat pitkäsormiset piirtoefektit ovat hämähäkkejä.

Virran asennot ovat raskaana, kosteuden vääntämä, sellainen polvien teinitytön notkahdus. Samean veden seisottamat ajatukset mielenvikaisia valokuvat vanhana ja tavallisia kuin voikukat kuin vesimittarit, kuin tyynysodan leijailevat vinot kirjaimet. Ei kuten jokin peli, mutkatonta ja sulavaa. Kun virta paperisilppua täynnä, on kuin se liikkuisi yhtenä ruumiina. Siihen onkin mädäntynyt hevosia, hautautunut koristetyynyihinsä kuin sortuviin rakennuksiin. En ole ikinä antanut ylen näin suurissa määrin. Onko tuo sitaatti? Näen sen, se on taatusti, linnut koettavat nokkia nämä sivun rypäleeni.

Upseerit paljastaisivat päänsä ja riisuisivat nahkaiset hansikkaansa astuessaan sisään, kuten paljastaa beduiini / puhtaanvalkoiset luut. Asunnossa kykenemättä suhteuttamaan, sillä se on uusi ja väliaikainen, muiden käyttämä ei-aito-koti, ei-lapsuuden koti. Katson uudestaan ja huomaan uusia piirteitä kuin lukiessa kirjaa toiseen kertaan; merkkejä jostain ihottuman lailla, tarinoita jotka keskenään samaa mieltä, kartat, minun mereni rantani. Ne on koottu kansiin vain minua ja lukemistani varten, tuollaista huokoista ja halpaakin, imukykyistä että muste puraisee kunnolla. B kastaa päänsä kylmään veteen ja säveltää. Otsasateen lävitse näkyy pitkät sääret, nainen riisuu korkokenkiään kesken puheensa. Tapetin nadiiri pakenee, kynnysten juoksuhautojen ylitse hiipii kasvustoa kuin käsi reittä pitkin ylös kirjoituskoneen leipäkiviä väistellen. Huorat eivät katso silmiin, vaaleaihoisista mustavalkoisia tummaihoisia kadun täydeltä lirkuttaen tarkkaavaisina linnut. Toisen maailmansodan ensimmäinen liittoutuneiden pudottama pommi tappoi Berliinin eläintarhan yksinäisen elefantin. Pitkän huvilan yksinäinen ympäristö tulee kuin narussa, raahautuu paikalle perässäni heräämisrefleksinä. Liotan jalkojani jatkuvasti kuumassa saavillisessa vettä, aloitan:

Oli sittenkin alusta asti selvää missä asennossa se kuoli ja mikä oli se joka vaelsi asunnossaan kykenemättä mihinkään ,suhteuttamaan sitä väliaikaista äitiinsä, väliaiknaistaan saattoi öisin tuntea ja valehdella; sitä se on uusi, käyttämätön ja aito tututjutut vieraat ja järjettömän arvaamattomiksi sanosan sant merkityksellissä asunnossani olen kotonani asentoni Helginsissä, liian kuumissani muutenkin tämän dual ismin keski päivän kaupungissa jotain uusia piirteitä jostain kuvastukista l ihottuma ihouhottuna iotuhottuna ihoittumana poltan / ripotan ihokkunasta tuhkahdulle.

VIII

Tarvitsen peilin jo pelkästään siihen, että voin nähdä korvani. Saati sitten teidät kolme, vaikka olettekin kaikkialla ja täytätte kaikki kokemukseni. Tämä kuolantahrima tyyny on kuin sinä. Tämä korotettu lantio sinä. Tämä uusi ilmeikäs tunne olet kuin sinä. Kolme kategoriaa maailmasta, hetkiä kuin kirjoista repäistyjä lehtiä. Minulla on tällainen mutainen ja taatusti koskettava alue, kuin pienoismalli jostain ränsistyneestä kylästä, jonka ylle sataa romua taivaalle räjähtäneistä raketeista. Erään talon katolle rysähtää epätyydyttävästi iso kehikko, se ei mene lävitse. Pienempiä palasia, niin kevyitä että ne leijailevat, nokista sadetta silmäripsillemme. Halaan sinua välinpitämättömästi eteiskäytävässä. Halaan sinua hellästi ja laulan ne pianosi äänet, joita rikkonainen soitin ei. Halaan sinua eri asennoissa, eri vahvuuksina ja rutistuksina, morsekoodina jossain sinfoniassa. Muistoni sekoittuvat enkä tiedä mistä ne tulevat, enhän ole nähnyt sinua tuollaisena, sinulle puolestaan tuollainen äännähdys olisi omiaan, kukaan teistä ei sanoisi asioita kuten ”jonkin merkityksettömyyden voi osoittaa vain jos tuntee kokonaisuuden”. Mutta miten läheltä minun pitää katsoa, että näen oikean kokoisena? Tunnen sen jäsenissäni kuin flunssan. Joskus se tuoksuu pähkinäiseltä, toisinaan ainoastaan kylmältä. Teistä sinä olit aina kuin hyvässä valaistuksessa. Tai tyylikäs mustavalkokuva kohinalla tai ilman. Kaikkialla jäi puuttumaan asentoja, joihin emme ehtineet nojata. Kahdelle teistä on ominaista ovien avaaminen. Kukapa ei ovea löytäisi, on kyse liikkeestä ja hipaisusta. Pehmeä korvanlehti / kaula johon kätkeä nenänpäänsä. Liian ohuet huulet, liian sopivat huulet, yhteismitattomat vaikeat huulet. Hän menee ulos kirjoittamaan ja sade lakkaa kun hän lopettelee lauseitaan. Puraistessani huultasi hän ei katso minua silmiin. Tai te purskahdatte nauruun.

Martin yrittää kääriä sätkää, Wayne katselee häntä ja käärii hänen puolestaan, Martinin sormet tärisevät liikaa. Kuorii setelitukon päältä eikä tukko ohene. Kuoriiko intialainen kuten kuten japanilainen, japanilainen kuten englantilainen, markkoja kuten euroja miten vanhojen aikojen suuria lappuja. Juoppo kävelee myrskyisässä veneessä luotisuoraan ja tukka ohenee ja verkot yli- ja uloselävät hämähäkit, kevyet kelluvat, raskaat puolittuvat miljoonassa vuodessa. Pikadonin jälkeen ikkunaluukut olivat olleet kiinni pitkään, joten kesti hetken ennen kuin valo asettui. Nuori joukko miehiä tutisee pölyisen nuotion ympärillä vähäkielisten soittimien räimeessä odottaen yhdessä kuolemaa. Ja nyt hän tai se lähtee, noin, he kaikki nousevat ja istuvat jälleen, noin jälleen yksi lähtee, noin prim prim, miten sieniä voi olla näkemättä, miten pilveä ei voi olla näkemättä, sehän leijuu koko kaupungin yllä, (toukka) kuin ryömivä takiainen. Niin köyhiä voi voi ettei edes maatilkkua vainajiaan haudata, paitsi kaikki tämä autiomaa. Vedenpaisumus siirsi esineet paikoiltaan, joten pahoittelen jos kestää hetken. Ihmiset näyttävät rannoille huuhtoutuneilta mustekaloilta. Heräsin yöllä hänen hiustensa ääneen, se toi mieleeni meren (squid squid); puhdistaa kuin kuola, norsujen kipeästi kaipaama aine, maan suola. Siinä vastavalossa vaatteet leijuvat ja liekehtivät hänen päällään kuvastaen intohimoa. Ehkä se on heijastunutta aurinkoa. Ehkä kasvoja ei ole ennen kuin valo osuu niihin.