Ystäväni kertoi minulle, että maailman rauhoittavin ääni on sokerin kaataminen kuumaan kahviin, se kehräämistä muistuttava poreilu. Minä pidän parran äänestä, kun asetan keskisormeni poikittain ja sivelen sillä sänkistä poskeani. Vielä enemmän pitäisin vanhan partaveitsen rapsutuksesta, mutta niitä ei saa enää mistään. Poikittaisen viillon työkalut. Olen aina kokenut kummallisiksi elokuvien miehet, jotka pyyhkivät vaahdon saarekkeita kantavat kasvonsa pyyhkeeseen, eivätkä edes huuhtele niitä ensin vedellä. Luulen että tuollainen suhde hygieniaan on minulle ongelmallinen. Pidän liekkiin ponnahtavan kaasun äänestä, esimerkiksi sytyttimessä, jos sen vie oikein lähelle korvaa, mutta samalla on varottava etteivät hiukset syty. Vanhojen vedettävien kellojen tikityksestä, ne tuovat mieleeni mummolan ja lapsuuden, kaiken sen sietämättömän kuolemanpelon, miten en voinut käsittää vanhempiani ja heidän sisaruksiaan, puhumattakaan isovanhemmistani, muinaisista ihmisistä; perunakellarin, sokerikahvin ja narisevan tuvan lattian muistoja. Kettukarkkeja, yöastia sekä vintillä lojuvat aikakauslehtien kellastuvat vuosikerrat. Seinän takana koko päädyn peittävä kranssi, jota linnut asuttavat. Heittämällä kasvustoon kiviä ne saa lentoon. Kiviä voi heittää vain tietyn määrän, sillä usein kaikki linnut pakenivat jo ensimmäisellä heitolla. Kellon vetäminen on tärkeää, se tuo mieleeni aivan muita asioita. Vaikka tarkasti ottaen kysymys on kääntämisen aiheuttamasta koneiston äänestä.
Friday, August 31, 2007
V
Wednesday, August 29, 2007
IV
Soitan usein yöllä naapureilleni hidasta ja kehräävää musiikkia, jonka aaltojen keinussa kynttilän sydän seilaa pienen lammikkonsa kehää. Ajattelen tuon musiikin sekoittuvan öisen kerrostalon ääniin; putkistoon, tuulen raahaamiin huonekaluihin ullakolla tai katolla (pehmikkeiden tai jalkojen riipivä murentuminen vasten betonin sänkeä, kumisten leivänmurusten polku kuin purkautuva lankakerä), jääkaappien sähköisiin harppuihin ja pakastimien vihaisiin röyhtäyksiin, kaukaisten katujen autoihin, sateen märkään läikkeeseen unessa, yössä palaavan käytäväkansan kaikuvaan kopsahteluun. On merkittävää olla unohtamatta keittöön valoja liian pitkäksi aikaa, sillä tuollainen valoisa neliö tuo mieleen öisen sairaalan, pakonomaisen ruotuun palaamisen kesken aivan kaiken. Miten yritän ylettyä selässäni pyörivään näennäiseen avaimeen rätinä sormenpäissäni kun samalla jalkani ja vartaloni suorittavat mitä mielipuolisempia tanssiliikkeitä sokeritoukkien ja lohkeilleen puulattian yllä. Nämä valoisat huoneet, nämä latteat neliöt, pyöriköön ne kiihkeästi kuin tähdet, kun me odotamme niiden sinkoutuvan maasta takaperin, vieden savun mukanaan...
III
ja näin unta jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain unta.
näin unta jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain unta.
unta jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
että se kaikki olikin vain
unta.
se kaikki olikin vain
unta.
kaikki olikin vain
unta.
olikin vain
unta.
vain
unta.
unta.
näin unta jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain unta.
unta jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
jossa ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
ystäväni saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
saavutti jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
jotain, mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
mitä minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
minä olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olin aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
aina halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
halunnut ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
ja tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
tunsin tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
tukehtuvani. Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
Herättyäni olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olin helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
helpottunut, kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
kunnes koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
koetin väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
väkisin olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
olla pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
pahoillani siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
siitä, että se kaikki olikin vain
unta.
että se kaikki olikin vain
unta.
se kaikki olikin vain
unta.
kaikki olikin vain
unta.
olikin vain
unta.
vain
unta.
unta.
Molemmat saman synkän ja rakastavan liikkumattomuuden vallassa jonkin kolmannen maan kansannousu, kehitettiin vaaleaihoisista mustavalkoisia tummaihoisia, jotka suunnistaisivat toisiaan auttaen kuin ikuisesti yhtyvät kalat jonkin maidon lävitse
Ne niityn esineet jotka muodostuvat kuvioista jotka ovat suuria karttoja lentäville lautasille ja pinnan koskettimilla liikkuvat kädet
Jotka me olemme tottuneet näkemään ties kuinka monen vuoden ajan, minulla on tuosta kaikesta valokuvia. Mutta en kiinnitä niihin huomiota kuten ihmiset eivät kiinnitä huomiota virvokkeisiin haastateltavan edessä eksynyt karitsa palaa valtavan lauman keskellä
Ne niityn esineet jotka muodostuvat kuvioista jotka ovat suuria karttoja lentäville lautasille ja pinnan koskettimilla liikkuvat kädet
Jotka me olemme tottuneet näkemään ties kuinka monen vuoden ajan, minulla on tuosta kaikesta valokuvia. Mutta en kiinnitä niihin huomiota kuten ihmiset eivät kiinnitä huomiota virvokkeisiin haastateltavan edessä eksynyt karitsa palaa valtavan lauman keskellä
Monday, August 13, 2007
II
Katon katkoksia luotaavasta vaaksiaisesta on pitkä matka hänen avonaiseen selkämykseensä ja pariisilaistyylisiin iltapukuihin, holkkeihin ja märkiin sivujakauksiin, langanohuen koiven pituinen matka öistä tuulta. Joskin sen viileän raikas tuoksu on eri kuin hänen hampaidensa takamaiden löyhkä, hien ja lohenpunan, hajusteen ja kasvovoiteen luola peitteen alla. Enkä ikinä nähnyt häntä iltapuvussa, tai bikineissä, tai kovin monessa muussakaan asussa, enkä tietenkään tule näkemään. Sellaiset asiat kuten leikkimielisen omistava silmäys ja lupaus jostain muille käsittämättömästä, yksityisestä julkeudesta eivät ole enää ulottuvillani kuin näissä horroksissa, jotka täyttävät uneni usein pitkälle iltapäivään asti. Minulle jää vain pilkahdus punaisista alushousuista hänen noustessaan hankalasta istuma-asennosta satunnaisessa paikassa, venyttelyn painamat kylkiluut paidan lävitse ja sietämättömät äänen kaiut. Kaiken tämän tuhoaa piinaaja-vaaksiaiseni kömpelöllä törmäilyllään ja rapinallaan. Näiden hyönteisten rusentumisen ääni on omituinen. Mitä suurempi hyönteinen, sitä pahemmalta sen tappaminen tuntuu. Ilmassa syksy ja talvi tuoksuvat joltain sellaiselta kuten lapsuuteni kouluaamut ja kylmät omenat hampaissa.
Tämä talo on tarpeeksi kaukana keskusalueesta, joten voin liikkua rauhassa huoneesta toiseen. Täällä minun ei tarvitse suhteuttaa itseäni hänen geometriaansa, karttakuvaan, jossa mittailen askeleitani ja päivittäisiä olinpaikkojani sen mukaisesti, missä ajattelen hänen kunakin hetkenä olevan. Minun ei tarvitse laskea todennäköisyyksiä sille, törmäänkö häneen esimerkiksi puistossa, tai niitä mahdollisia rooleja, jotka minun pitäisi omaksua, jos tuollainen tilanne sattuisi eteen. Säälittävä, surumielinen, ylpeä, tyly, marttyyri, epätoivoinen, kohtelias, ystävällinen, läheinen, kaunainen, etäinen, halveksuva, syyttävä, kiittävä, epätietoinen, vainoharhainen, intohimoinen, välinpitämätön, toverillinen, riutunut, itsetuhoinen.
Ja tuttavat, ystävät, vastaantulijoiden kuviot, läheisten puheet, ne kaikki muistuttavat ja ovat sietämättömiä, enkä halua enää mitään sellaista, varsinkin kun ne rakentuvat itsestään ja väistämättömästi kuin hengitysilma joka jäätyy seiniin ja kasvattaa iglua sisältäpäin, ehkä siksi en puhunut puistossa lukevalle tytöllekään, en kirjastossa kirjoja palauttavalle tytölle, unissani oleville tytöille puhumisessa ei ole mitään mieltä.
Tämä talo on tarpeeksi kaukana keskusalueesta, joten voin liikkua rauhassa huoneesta toiseen. Täällä minun ei tarvitse suhteuttaa itseäni hänen geometriaansa, karttakuvaan, jossa mittailen askeleitani ja päivittäisiä olinpaikkojani sen mukaisesti, missä ajattelen hänen kunakin hetkenä olevan. Minun ei tarvitse laskea todennäköisyyksiä sille, törmäänkö häneen esimerkiksi puistossa, tai niitä mahdollisia rooleja, jotka minun pitäisi omaksua, jos tuollainen tilanne sattuisi eteen. Säälittävä, surumielinen, ylpeä, tyly, marttyyri, epätoivoinen, kohtelias, ystävällinen, läheinen, kaunainen, etäinen, halveksuva, syyttävä, kiittävä, epätietoinen, vainoharhainen, intohimoinen, välinpitämätön, toverillinen, riutunut, itsetuhoinen.
Ja tuttavat, ystävät, vastaantulijoiden kuviot, läheisten puheet, ne kaikki muistuttavat ja ovat sietämättömiä, enkä halua enää mitään sellaista, varsinkin kun ne rakentuvat itsestään ja väistämättömästi kuin hengitysilma joka jäätyy seiniin ja kasvattaa iglua sisältäpäin, ehkä siksi en puhunut puistossa lukevalle tytöllekään, en kirjastossa kirjoja palauttavalle tytölle, unissani oleville tytöille puhumisessa ei ole mitään mieltä.
Monday, August 06, 2007
I
Ikkunaan koputetaan kovalla esineellä jossain yläviistossa ja käännän tottuneesti pääni vaikeaan kulmaan, vaikka tiedän että ääni ei ole tarkoitettu minulle. Mutta on liian aikaista, tämä tapahtuu vasta viisikymmentä metriä myöhemmin, välissä olen ottanut muutaman askeleen lähemmäs kadun vasenta laitaa, vastaankulkijoiden kaistaa autotien toisella puolella, ja siristänyt silmiäni nähdäkseni paremmin sen sattumanvaraisen naisen, jonka pakkomielteet ja heikentynyt näköni vaativat. En ole saanut uusittua lasieni reseptiä, mikä on huvittavaa jos ajattelee asioiden laitaa tarkemmin. Olin myös huomioinut takavasemmallani liikennevalot juuri ylittävän vanhuksen, vierelläni kadun toisella puolella kulkevan pitkän nuoren miehen sekä löysävaatteisen pojan, joka juoksee miestä kiinni, mutta on vielä puolimatkassa liikennevalojen ja miehen välissä, itse asiassa suunnilleen minun kohdallani; nuori mies on sittenkin kävellyt minua nopeammin ja on nyt jo hyvän matkaa edelläni. Tämä alkoi ehkä siitä, kun aurinko paistoi vaakatasosta suoraan silmiini, jopa puun varjossa, kun valo tunkeutui toukkien lehtiin nakertamien reikien lävitse ja ymmärsin, että aiemmin puistossa kuulemani sireeni olisi sopinut paremmin tähän hetkeen eikä puistoon, jossa sen muuttuvalle sävylle ei ollut minkäänlaista yleisöä tai sopivaa tilannetta.
Tuo sireeni katsokaas, duu-daa-dyy-dää-duu-daa-wauwauwauwau ja niin edelleen, vaihtoi sävelkorkeuttaan suhteessa kaikuun ja ympäröiviin kerrostalon seiniin ja tietenkin välimatkaan ja mieleeni tuli, että yksittäinen sormissa tupruava savukkeeni ei todellakaan riitä kuvastamaan tuon kumimaisen venymän hahmoa. Ajattelin hetken lyöväni pääni penkkiin tai juoksevani tiuhaa rinkiä, olin aikeissa heittää muutaman kuperkeikan tai käydä makuulle, mutta käsitin että mikään näistä ei tekisi oikeutta äänelle, joten päätin säästää sen myöhempää käyttöä varten. Itsetarkoituksellinen siirtymä, myönnetään, mutta me olemme kaikki itsepetoksen uhreja. Sitä paitsi olin sortunut juuri yhteen tai useampaan anglismiin, joten annoin tulitikun palaa sormieni välissä loppuun. Jomotus kestäisi vähintään muutamia tunteja.
Olin tullut puistoon kampuksen läpi miettien seitsemää jäljellä olevaa savukettani ja sitä, kohtaisinko matkallani tupakoitsijoilta näyttäviä ihmisiä, joille uskaltaisin lahjoittaa ne, peläten kuitenkin tästä mahdollisesti seuraavia epäilyksiä. Sillä onhan kyseenalaista ottaa vastaan seitsemää savuketta, mahdollisesti ne ovat myrkytettyjä tai tarjoaja mielipuoli, epäilemättä meneillään on jonkinlainen tilanne tai performanssi, johon muiden ei välttämättä ole hyväksi osallistua ja jolla on jo selkeä säännöstö ja tietty määrä mahdollisia ratkaisuja. Muistellen miten eräässä Columbon jaksossa savukkeeseen asetetaan pinseteillä muutama myrkkyhile kävin päässäni vuorosanojani: ”Anteeksi, mutta satutko sinä polttamaan? Minä koetan lopettaa, mutta en tahtoisi heittää näitä poiskaan.” Vale, sillä en ole ikinä polttanut säännöllisesti, en itse asiassa juuri lainkaan, mutta sattuneista syistä minulla nyt kuitenkin oli vajaa puolikas askillinen jäljellä. Varmasti tämä olisi paras lause. En kuitenkaan päässyt tupakoistani eroon, vaan päädyin polttamaan vielä yhden puiston penkillä, jonne menin lepuuttelemaan jalkojani. Minulla on viime aikoina ollut tapanani käyttää paksuja villasukkia nahkakenkieni sisässä, jotta en kävelisi liikaa. Jo varttitunnin kuluttua kengissä paisuvia jalkojani alkaa jomottaa ja joudun joko pysähtymään ja nostamaan jalat penkille tai palaamaan asunnolleni. Sinänsä tällainen yksityiskohta on varsin typerä, vaikka nopeasti katsottuna voikin tuntua sympaattiselta, sillä se on oire tietynlaisesta neuroottisuudesta ja modernista vaivaisuuden taipumuksesta, johon en millään halua enää samastua, en enää pallonpyörimän tässä vaiheessa. Sitä paitsi en edes kävele kovin paljon, mikä hämärtää motiivejani entisestään.
Luulen sen olleen wauwauwauwaun jälkeen kun nousin, nyt oikean käteni sormenpäät arkoina mutta jalat levänneenä, ja huomasin ruohokentän toisella puolella penkillä istuvan tytön. Tummat lyhyet hiukset, viehättävät vaatteet, lukien kirjaa. Tietenkään en mennyt sanomaan tytölle mitään, vaikka olisin halunnut, vaan jatkoi matkaani asunnolleni, auringon paistaessa vaakatasosta suoraan silmiini jopa lehtien reikien lävitse.
Ikkunaan koputetaan kovalla esineellä jossain yläviistossa ja käännän tottuneesti pääni vaikeaan kulmaan, vaikka tiedän että ääni ei ole tarkoitettu minulle. Mutta on liian aikaista, tämä tapahtuu vasta viisikymmentä metriä myöhemmin, välissä olen ottanut muutaman askeleen lähemmäs kadun vasenta laitaa, vastaankulkijoiden kaistaa autotien toisella puolella, ja siristänyt silmiäni nähdäkseni paremmin sen sattumanvaraisen naisen, jonka pakkomielteet ja heikentynyt näköni vaativat. En ole saanut uusittua lasieni reseptiä, mikä on huvittavaa jos ajattelee asioiden laitaa tarkemmin. Olin myös huomioinut takavasemmallani liikennevalot juuri ylittävän vanhuksen, vierelläni kadun toisella puolella kulkevan pitkän nuoren miehen sekä löysävaatteisen pojan, joka juoksee miestä kiinni, mutta on vielä puolimatkassa liikennevalojen ja miehen välissä, itse asiassa suunnilleen minun kohdallani; nuori mies on sittenkin kävellyt minua nopeammin ja on nyt jo hyvän matkaa edelläni. Tämä alkoi ehkä siitä, kun aurinko paistoi vaakatasosta suoraan silmiini, jopa puun varjossa, kun valo tunkeutui toukkien lehtiin nakertamien reikien lävitse ja ymmärsin, että aiemmin puistossa kuulemani sireeni olisi sopinut paremmin tähän hetkeen eikä puistoon, jossa sen muuttuvalle sävylle ei ollut minkäänlaista yleisöä tai sopivaa tilannetta.
Tuo sireeni katsokaas, duu-daa-dyy-dää-duu-daa-wauwauwauwau ja niin edelleen, vaihtoi sävelkorkeuttaan suhteessa kaikuun ja ympäröiviin kerrostalon seiniin ja tietenkin välimatkaan ja mieleeni tuli, että yksittäinen sormissa tupruava savukkeeni ei todellakaan riitä kuvastamaan tuon kumimaisen venymän hahmoa. Ajattelin hetken lyöväni pääni penkkiin tai juoksevani tiuhaa rinkiä, olin aikeissa heittää muutaman kuperkeikan tai käydä makuulle, mutta käsitin että mikään näistä ei tekisi oikeutta äänelle, joten päätin säästää sen myöhempää käyttöä varten. Itsetarkoituksellinen siirtymä, myönnetään, mutta me olemme kaikki itsepetoksen uhreja. Sitä paitsi olin sortunut juuri yhteen tai useampaan anglismiin, joten annoin tulitikun palaa sormieni välissä loppuun. Jomotus kestäisi vähintään muutamia tunteja.
Olin tullut puistoon kampuksen läpi miettien seitsemää jäljellä olevaa savukettani ja sitä, kohtaisinko matkallani tupakoitsijoilta näyttäviä ihmisiä, joille uskaltaisin lahjoittaa ne, peläten kuitenkin tästä mahdollisesti seuraavia epäilyksiä. Sillä onhan kyseenalaista ottaa vastaan seitsemää savuketta, mahdollisesti ne ovat myrkytettyjä tai tarjoaja mielipuoli, epäilemättä meneillään on jonkinlainen tilanne tai performanssi, johon muiden ei välttämättä ole hyväksi osallistua ja jolla on jo selkeä säännöstö ja tietty määrä mahdollisia ratkaisuja. Muistellen miten eräässä Columbon jaksossa savukkeeseen asetetaan pinseteillä muutama myrkkyhile kävin päässäni vuorosanojani: ”Anteeksi, mutta satutko sinä polttamaan? Minä koetan lopettaa, mutta en tahtoisi heittää näitä poiskaan.” Vale, sillä en ole ikinä polttanut säännöllisesti, en itse asiassa juuri lainkaan, mutta sattuneista syistä minulla nyt kuitenkin oli vajaa puolikas askillinen jäljellä. Varmasti tämä olisi paras lause. En kuitenkaan päässyt tupakoistani eroon, vaan päädyin polttamaan vielä yhden puiston penkillä, jonne menin lepuuttelemaan jalkojani. Minulla on viime aikoina ollut tapanani käyttää paksuja villasukkia nahkakenkieni sisässä, jotta en kävelisi liikaa. Jo varttitunnin kuluttua kengissä paisuvia jalkojani alkaa jomottaa ja joudun joko pysähtymään ja nostamaan jalat penkille tai palaamaan asunnolleni. Sinänsä tällainen yksityiskohta on varsin typerä, vaikka nopeasti katsottuna voikin tuntua sympaattiselta, sillä se on oire tietynlaisesta neuroottisuudesta ja modernista vaivaisuuden taipumuksesta, johon en millään halua enää samastua, en enää pallonpyörimän tässä vaiheessa. Sitä paitsi en edes kävele kovin paljon, mikä hämärtää motiivejani entisestään.
Luulen sen olleen wauwauwauwaun jälkeen kun nousin, nyt oikean käteni sormenpäät arkoina mutta jalat levänneenä, ja huomasin ruohokentän toisella puolella penkillä istuvan tytön. Tummat lyhyet hiukset, viehättävät vaatteet, lukien kirjaa. Tietenkään en mennyt sanomaan tytölle mitään, vaikka olisin halunnut, vaan jatkoi matkaani asunnolleni, auringon paistaessa vaakatasosta suoraan silmiini jopa lehtien reikien lävitse.
Wednesday, August 01, 2007
I
Kattoa repii tuuli, siitä tämä hirvittävä meteli. Kohmeisen ajankuvan, näiden seittisten puiden takaa pilkahtaa hetkeksi aurinko, eikä sille mahda mitään, kun vesi valuu kasvoille. Vaikka se tekeekin etenemisestä vääjäämättömän erilaista. Sokeritoukan eteneminen rakennuksessa, aina löytyy kaupunki ja öinen akvaariovalaistus pimeiden hetkien brandylasillisille. Kuunnelkaa edes, vaikka salaa, juokaa paljon vahvaa teetä (ja kirjoittakaa kynttilän valossa); hänen lempivärinsä oli meren aaltojen väri.
II
Ja veden nielaisemat tavarafossiilit, rauniokirkon sisällä kasvava suuri puu. Koska hän oli vanha ja kuihtunut. Näiden murusten paukkeessa valo menettää intensiteettiään, ja sillä hetkellä hyväksyin kaikki hänen oikkunsa. Tämän vuosisadan tahti ei ole sama, tästä johtuu kaiku ja pimeässä jonkin eläimen kuorsaus. Kun tuuli nousee, pöly sen mukana, kuumaa ja puhdistavaa. Kävellessään portaikkoon hän katosi hetkeksi. Meren rannalla?
Kattoa repii tuuli, siitä tämä hirvittävä meteli. Kohmeisen ajankuvan, näiden seittisten puiden takaa pilkahtaa hetkeksi aurinko, eikä sille mahda mitään, kun vesi valuu kasvoille. Vaikka se tekeekin etenemisestä vääjäämättömän erilaista. Sokeritoukan eteneminen rakennuksessa, aina löytyy kaupunki ja öinen akvaariovalaistus pimeiden hetkien brandylasillisille. Kuunnelkaa edes, vaikka salaa, juokaa paljon vahvaa teetä (ja kirjoittakaa kynttilän valossa); hänen lempivärinsä oli meren aaltojen väri.
II
Ja veden nielaisemat tavarafossiilit, rauniokirkon sisällä kasvava suuri puu. Koska hän oli vanha ja kuihtunut. Näiden murusten paukkeessa valo menettää intensiteettiään, ja sillä hetkellä hyväksyin kaikki hänen oikkunsa. Tämän vuosisadan tahti ei ole sama, tästä johtuu kaiku ja pimeässä jonkin eläimen kuorsaus. Kun tuuli nousee, pöly sen mukana, kuumaa ja puhdistavaa. Kävellessään portaikkoon hän katosi hetkeksi. Meren rannalla?
Monday, July 30, 2007
Huoneemme on kiinni, itseensä suljettu tila. Se on kartta herkkyyden puutteesta, hieman kömpelösti kasattu kokoelma tyhjiä palasia, joiden jättämät onkalot voi kaataa täyteen musiikkia kuin jotain virvoittavaa juomaa. Mutta sitä ei voi jäädyttää ulkoa eikä ylikuumentaa. Kaksikymmentä vuotta sitten syötyjen hedelmien maku, hämmästyttävää itsepintaisuutta. Ymmärrätkö paremmin, jos myönnän, että kieli on minulle vieras, mutta luen silti sinulle osoitettuja kirjeitä ja sinä ymmärrät jokaisen sanan meren alkaessa kierron kohmeisissa sormissa. Teksti on tällainen puu ja liikutun miten kuoret esittävät todellisuutta. Kun olet yksin olen nähnyt ei ole kasvoillasi esiintyviä tunteita. Täällä on lämmintä jo, eikö olekin helpompi hengittää?
Sunday, July 15, 2007
Tämä on minun ja sinun, halaamisestetiikkamme, sateen pakkoliikkeet hiusten lehdillä, ovat samoina pysyvät näyttelijänkasvosi, kun minä leikkaan katseeni täältä pisaraan ja pisarasta toisiin kasvoihin ja jotakin on tapahtunut, vaikutelma on eri ja äkillinen pään liike kuten kottaraisella ja silmiesi kuvakulmissa erilainen vastus, reunat ovat arvaamattomia, sydänosa on, kuten suonikuviot, pehmeitä ja heikkoja tuulen vireitä, minä rauhoitun, ne tuovat jonkin tuoksun poikuudestani, aivan kuin silloin kesken kaiken asemalle matkalla kohti sinua taivuin sivuun ihmisten janoista, kuten vasenkätisen kirjoitus ei taivu ja sateen naamio on ehdottoman puhdas, pakkoliikkeet ovat omiani, on monia helpottavia ja vapauttavia tuoksuja, niiden salakavaluus saattaa särkeä poseerauksen. Lempeänä kuin muisto täyttää mimosan tuoksu japanilaisen tarhan.
Wednesday, June 13, 2007
Friday, April 27, 2007
(sinänsä ratkaisematon asettelu näyttää ehkä aavistuksen mielekkäämmältä täällä)
Niille jotka eivät osaa kieltä on helppo lausua kauniisti
Täytyy aloittaa hiljaisuudesta
Puhukaa kuin puhuisitte itsellenne
Korva on kekseliäs, se auttaa silmää
Ensimmäiset hahmot olivat saaria, koska eivät olleet erottautuneet magiasta
Vanhan naisen kädet
Nuoren ääni
Nähdään selän takana
Roviolle asetettujen puiden katve
Heijaava suitsukepallo kuin Newtonin kehto
Ilman impakti a
Musta huppu. Papin kasvot.
Millaisen liekin kukin puulaji synnyttää
Miten kukkii
Kuralammikko osoittaa veden kulkureitin
Silmille leposija mielen etsiessä rukousta
Kaavun alta näkyvät jalat herättävät sympatiaa tai inhon
Kiinanruusu päättää talven
Ohitsepuhuttu häikäisy
Ajatellen kuolleita. En ole nähnyt häntä aikoihin
Ei pidä paikkaansa mitä hän sanoi. Kädet eivät kiinnosta minua lainkaan.
Tämä valo on kaunis
Nyt he kaikki pysyttelevät vihdoin paikoillaan
Kuinka niitty voisi vertautua näiden penkkien riveihin
Jostain fossiloitunut esine, olen, ajatus
Kiven muotokuva piirrettiin arkku auki
Kiven kuoltua vetäytyneet kasvot
Katso kuinka värittömiä he ovat, missä ovat kaikki värit
Näen hänen silmistään väsymyksen minuun
Hän alkaa haalistua ja haihtua
Värittyy sekavaksi, vaikeaksi havaita
Tässä todellisuudessa savu ei peitä ristiä
Me pilaannumme kuin maito
Saarnani on ajan ääni, minä poseeraan kuin rapiseva koneisto
Täällä ei ole jalkojen rauhoittavaa tuoksua ennen kynnystä
En muista miltä sinä maistut, mutta muistan sinun sanoneen maistuvasi lohelta
Joskus muistan miltä sinä tuoksut
Ensin oli ihminen kiveä ja sitten kasvi
Verisuonet menevät rystysten molemmin puolin
Ette te kukaan lumonnut minua pauloihinne
Kaikki tämä kabbalistisesti leviävä sairaus
Jokin on vialla, hevoset ovat levottomia
Meillä ei ole enää tajua murhaan
Sininen ei ole sinistä itsessään
Keltainen / valkoinen / sininen
Valkea / musta / valkea
Valo tulee sisään vasemmalla olevien ikkunoiden läpi
Uskonko eleeseen vai rytmiin, en löydä kirjasta
Tuo korkealle nouseva laulu muistuttaa minua jostain
Vuosikymmeniä vanhoja kotimaisia elokuvia
Nämä kalkkunat eivät juokse pään katkettua vaan rojahtavat irvokkaasti
Kiven juonut suomet marmorin
Läpi on pieni ja tarkka reikä, lävitse on harso
Uskonto eleistä ja rytmistä, tämän löydän kirjasta
Me olemme toistemme väärentäjä
Kerran söin päivällistä Volgalla
imagine si ceci
Kauniina päivänä
Koirajumalan silmät ovat nimenomaan vetiset ja mustat
Kuten kuono, karva, kuonokin
cessait, kaunis Kleopatrani
Puhun kuin puhuisin itsestään
Niille jotka eivät osaa kieltä on helppo lausua kauniisti
Täytyy aloittaa hiljaisuudesta
Puhukaa kuin puhuisitte itsellenne
Korva on kekseliäs, se auttaa silmää
Ensimmäiset hahmot olivat saaria, koska eivät olleet erottautuneet magiasta
Vanhan naisen kädet
Nuoren ääni
Nähdään selän takana
Roviolle asetettujen puiden katve
Heijaava suitsukepallo kuin Newtonin kehto
Ilman impakti a
Musta huppu. Papin kasvot.
Millaisen liekin kukin puulaji synnyttää
Miten kukkii
Kuralammikko osoittaa veden kulkureitin
Silmille leposija mielen etsiessä rukousta
Kaavun alta näkyvät jalat herättävät sympatiaa tai inhon
Kiinanruusu päättää talven
Ohitsepuhuttu häikäisy
Ajatellen kuolleita. En ole nähnyt häntä aikoihin
Ei pidä paikkaansa mitä hän sanoi. Kädet eivät kiinnosta minua lainkaan.
Tämä valo on kaunis
Nyt he kaikki pysyttelevät vihdoin paikoillaan
Kuinka niitty voisi vertautua näiden penkkien riveihin
Jostain fossiloitunut esine, olen, ajatus
Kiven muotokuva piirrettiin arkku auki
Kiven kuoltua vetäytyneet kasvot
Katso kuinka värittömiä he ovat, missä ovat kaikki värit
Näen hänen silmistään väsymyksen minuun
Hän alkaa haalistua ja haihtua
Värittyy sekavaksi, vaikeaksi havaita
Tässä todellisuudessa savu ei peitä ristiä
Me pilaannumme kuin maito
Saarnani on ajan ääni, minä poseeraan kuin rapiseva koneisto
Täällä ei ole jalkojen rauhoittavaa tuoksua ennen kynnystä
En muista miltä sinä maistut, mutta muistan sinun sanoneen maistuvasi lohelta
Joskus muistan miltä sinä tuoksut
Ensin oli ihminen kiveä ja sitten kasvi
Verisuonet menevät rystysten molemmin puolin
Ette te kukaan lumonnut minua pauloihinne
Kaikki tämä kabbalistisesti leviävä sairaus
Jokin on vialla, hevoset ovat levottomia
Meillä ei ole enää tajua murhaan
Sininen ei ole sinistä itsessään
Keltainen / valkoinen / sininen
Valkea / musta / valkea
Valo tulee sisään vasemmalla olevien ikkunoiden läpi
Uskonko eleeseen vai rytmiin, en löydä kirjasta
Tuo korkealle nouseva laulu muistuttaa minua jostain
Vuosikymmeniä vanhoja kotimaisia elokuvia
Nämä kalkkunat eivät juokse pään katkettua vaan rojahtavat irvokkaasti
Kiven juonut suomet marmorin
Läpi on pieni ja tarkka reikä, lävitse on harso
Uskonto eleistä ja rytmistä, tämän löydän kirjasta
Me olemme toistemme väärentäjä
Kerran söin päivällistä Volgalla
imagine si ceci
Kauniina päivänä
Koirajumalan silmät ovat nimenomaan vetiset ja mustat
Kuten kuono, karva, kuonokin
cessait, kaunis Kleopatrani
Puhun kuin puhuisin itsestään
Monday, April 16, 2007
personnage conceptuel
I
Pelaaja polvistuu rantaveteen ja vangitsee katseensa kivien arkkitehtuuriin. Oranssia ohutta vettä kasautuu rantaan huuhtoutuneiden hirviöiden päälle. Ne ovat keveitä ja valovoimaisia. Kerrotaan tarinoita, pelaaja kertoo. On merkittävää, että tarinoita kerrotaan. Auringonvaloa voisi kuvailla varovaiseksi tai osittain haaleaksi. Tämä viileä kallio, tämä iso ja lämmin sydämen ääni. Rajamailla kelluu lintujen ulosteista syntyneitä saarekkeita. Tällaisen pedon vatsassa oleminen ei ole alku eikä loppu, hän sanoo. Muut näkevät ja muovaavat valaan meidän ympärillemme. Meidän tulisi pitää seuraa toisillemme. Meidän tulisi kävellä puutarhassa tai suolan huuhtomalla kalliolla ja tuntea ohuen hiekan kerrostuma jalkapohjissamme. Aurinko kuumentaa hätkähdyttävän valkeat hiukset, varjot ovat edelleen viileitä. Miten tällaisia keskusteluja käydään? Ehkä aallot eivät heijasta suun typerää irvistystä ja ruumiin konstellaatiota. Pientä hypähtelyä mättäältä toiselle. Rannalla mies poimii maasta sileitä kiviä ja lajittelee niitä taskuihinsa. Hänellä on jotain suussaan. Suuruus tai pienuus ei ole ongelma. Tarkkuus on.
II
Tämä alkaa siitä kun ainoa mahdollinen suunta on nurkka, eikä maali ole vielä kuivaa. Olen syönyt tertullisen rypäleitä & nyt minulla on kädessäni pieni puu / olen maalannut sirkusyleisön & nyt hiljaisuus on pahaenteinen. Kaikki tämän nurkkani ulkopuolella on musiikkia, ei enää huudahduksia. Aloitan ensin lyhyellä teemalla, sitten jatkossa. 1400-luvulla Lyonnen arkkitehdit menivät siihen osaan Prahaa ja rakensivat sen osan, jotta he voisivat saapua siihen osaan Prahaa, Lyonnen arkkitehdit. Typerä shakkiruutuinen huone. Sen ylle on jäänyt leijumaan herukkapensaiden tuoksu. Miten pensaiden alla maatessa niiden tuoksu jää iholle. Hämmennän maalia kuin kahvia, kasvatan sen pinta-alaa. Voisi sanoa että minut on lavastettu. Kuten sen tajuaminen, että kaksikosta toinenkin osaa jonglöörata taidokkaasti ja vailla tietoakaan virheistä. Hedelmän raakuuden maku ei ole kiinni maasta. Katson itseäni näyttelijänä, painan kuvan muistiin, leikkaan sen rantakalliota vasten, olen kivikasvoinen mutta muualla.
Pelaaja polvistuu rantaveteen ja vangitsee katseensa kivien arkkitehtuuriin. Oranssia ohutta vettä kasautuu rantaan huuhtoutuneiden hirviöiden päälle. Ne ovat keveitä ja valovoimaisia. Kerrotaan tarinoita, pelaaja kertoo. On merkittävää, että tarinoita kerrotaan. Auringonvaloa voisi kuvailla varovaiseksi tai osittain haaleaksi. Tämä viileä kallio, tämä iso ja lämmin sydämen ääni. Rajamailla kelluu lintujen ulosteista syntyneitä saarekkeita. Tällaisen pedon vatsassa oleminen ei ole alku eikä loppu, hän sanoo. Muut näkevät ja muovaavat valaan meidän ympärillemme. Meidän tulisi pitää seuraa toisillemme. Meidän tulisi kävellä puutarhassa tai suolan huuhtomalla kalliolla ja tuntea ohuen hiekan kerrostuma jalkapohjissamme. Aurinko kuumentaa hätkähdyttävän valkeat hiukset, varjot ovat edelleen viileitä. Miten tällaisia keskusteluja käydään? Ehkä aallot eivät heijasta suun typerää irvistystä ja ruumiin konstellaatiota. Pientä hypähtelyä mättäältä toiselle. Rannalla mies poimii maasta sileitä kiviä ja lajittelee niitä taskuihinsa. Hänellä on jotain suussaan. Suuruus tai pienuus ei ole ongelma. Tarkkuus on.
II
Tämä alkaa siitä kun ainoa mahdollinen suunta on nurkka, eikä maali ole vielä kuivaa. Olen syönyt tertullisen rypäleitä & nyt minulla on kädessäni pieni puu / olen maalannut sirkusyleisön & nyt hiljaisuus on pahaenteinen. Kaikki tämän nurkkani ulkopuolella on musiikkia, ei enää huudahduksia. Aloitan ensin lyhyellä teemalla, sitten jatkossa. 1400-luvulla Lyonnen arkkitehdit menivät siihen osaan Prahaa ja rakensivat sen osan, jotta he voisivat saapua siihen osaan Prahaa, Lyonnen arkkitehdit. Typerä shakkiruutuinen huone. Sen ylle on jäänyt leijumaan herukkapensaiden tuoksu. Miten pensaiden alla maatessa niiden tuoksu jää iholle. Hämmennän maalia kuin kahvia, kasvatan sen pinta-alaa. Voisi sanoa että minut on lavastettu. Kuten sen tajuaminen, että kaksikosta toinenkin osaa jonglöörata taidokkaasti ja vailla tietoakaan virheistä. Hedelmän raakuuden maku ei ole kiinni maasta. Katson itseäni näyttelijänä, painan kuvan muistiin, leikkaan sen rantakalliota vasten, olen kivikasvoinen mutta muualla.
Saturday, April 14, 2007
ehdotus Tekstin reunamille
Maailmasta eristäytyy maisemaksi auton kaksiulotteinen profiili.
Sen takana ja näillä sivuilla on syytä rajata kaikki, kuten
eskimoilta puuttuva sodan sana ja kuten staccatona nakuttava,
pölyt nurkista puhaltava nauru. Kuten aivojen taipumus
poimuttaa kaikki kysymykset eroon vastauksien
vaaleanpunertavasta aineesta ja jokin taito animoida niin
hienosti gynoidisia nukkeja/sekä digitaalisia ihmisiä, että
mitä se muuttaa, kun ei ole käsitteitä ja kun on vain
pretentioita ja kun on vain kovia muistipalikoita ja
kertautuvia samoja arvoja? Jotka eivät tietenkään sovi
aukkoihisi haluamallasi tavalla kuten mikään ei sovi
aukkoihisi haluamallasi tavalla.
Tähdenmuotoiset, karheannypyläiset
meritähdet.
Sen takana ja näillä sivuilla on syytä rajata kaikki, kuten
eskimoilta puuttuva sodan sana ja kuten staccatona nakuttava,
pölyt nurkista puhaltava nauru. Kuten aivojen taipumus
poimuttaa kaikki kysymykset eroon vastauksien
vaaleanpunertavasta aineesta ja jokin taito animoida niin
hienosti gynoidisia nukkeja/sekä digitaalisia ihmisiä, että
mitä se muuttaa, kun ei ole käsitteitä ja kun on vain
pretentioita ja kun on vain kovia muistipalikoita ja
kertautuvia samoja arvoja? Jotka eivät tietenkään sovi
aukkoihisi haluamallasi tavalla kuten mikään ei sovi
aukkoihisi haluamallasi tavalla.
Tähdenmuotoiset, karheannypyläiset
meritähdet.
Monday, March 05, 2007
(On varsin sopivaa, että)
nopeasti katsottuna kahden
kuusen väliin jäävä tumma
alue näyttää kuuselta ja
ympäröivät puut varjoilta.
Niillä on tulkin tehtävä
kääntää sattuvia lauseita,
kuin tehdä uusia kuri- ja
kontrolliyhteiskuntia kuten
eläinlajeja, jotka tanssivat eri
musiikkityylejä. Ja kolistaen
kaviolla julkeasti tahtia hän
työntää sormen korvaansa ja
ravistaa. Ja kuusien välissä
pelaavat pojat palloa kuten
esimerkiksi kuuta ja jos se
on sirppi, kimpoaa se
bumerangina takaisin ja
omaan maaliin, kahden
koivun välistä. Nopeasti
katsottuna koivujen väliin
jäävä valkeus näyttää
muotoseikan lisäksi seepralta.
Jos potkaisen kuussa kiveä
se lentää ikuisesti, mutta Seppo
Mäkelän näköinen raitapaita
muistuttaa, että vain näennäisesti
ja katoaa hirnuen kuin johonkin
saatanallisen tarkovskilaiseen koivikkoon.
nopeasti katsottuna kahden
kuusen väliin jäävä tumma
alue näyttää kuuselta ja
ympäröivät puut varjoilta.
Niillä on tulkin tehtävä
kääntää sattuvia lauseita,
kuin tehdä uusia kuri- ja
kontrolliyhteiskuntia kuten
eläinlajeja, jotka tanssivat eri
musiikkityylejä. Ja kolistaen
kaviolla julkeasti tahtia hän
työntää sormen korvaansa ja
ravistaa. Ja kuusien välissä
pelaavat pojat palloa kuten
esimerkiksi kuuta ja jos se
on sirppi, kimpoaa se
bumerangina takaisin ja
omaan maaliin, kahden
koivun välistä. Nopeasti
katsottuna koivujen väliin
jäävä valkeus näyttää
muotoseikan lisäksi seepralta.
Jos potkaisen kuussa kiveä
se lentää ikuisesti, mutta Seppo
Mäkelän näköinen raitapaita
muistuttaa, että vain näennäisesti
ja katoaa hirnuen kuin johonkin
saatanallisen tarkovskilaiseen koivikkoon.
Monday, February 26, 2007
Musta ja valkoinen aasi, polvistuva aasi, nukahtava.
Olen matkalla kohti ja sen tuntee nahoissaan.
Matkalla eri tavalla kuin muut ihmiset.
Kuuntelen ja muistan kaiken, olen matkalla
ja asun motelleissa. Katson äänettömästi
televisiosta luonto-ohjelmia ja koetan opetella
lukemaan laiskojen tiikereiden huulilta. Ajan
kulumisen eteen ei tarvitse tehdä mitään.
Kuluminen on tärkeää. Aika kuluu puhki ja
Mannlicherin piipusta lähtevä kolmas luoti menee
ohitse, sisään reiästä. Kuten hetken liian myöhään
vastaava ihminen. Epäilyksestä seuraavia
päättäväisiä tekoja. Kuten naksahdus,
kuten laukaus,
kuten silmäniskun avaus.
Lampaiden keskeen polvistuva aasi.
Etujalat ensin, sitten takajalat, lopuksi kyljelleen.
Tiikeri avaa kitansa ja iskee sokerihuurrettua silmäänsä.
Onassis mönkii takapellillä ja haukkoo valonvälkettä,
autossa miehet syleilevät uusia todellisuuksiaan.
Olen matkalla kohti ja sen tuntee nahoissaan.
Matkalla eri tavalla kuin muut ihmiset.
Kuuntelen ja muistan kaiken, olen matkalla
ja asun motelleissa. Katson äänettömästi
televisiosta luonto-ohjelmia ja koetan opetella
lukemaan laiskojen tiikereiden huulilta. Ajan
kulumisen eteen ei tarvitse tehdä mitään.
Kuluminen on tärkeää. Aika kuluu puhki ja
Mannlicherin piipusta lähtevä kolmas luoti menee
ohitse, sisään reiästä. Kuten hetken liian myöhään
vastaava ihminen. Epäilyksestä seuraavia
päättäväisiä tekoja. Kuten naksahdus,
kuten laukaus,
kuten silmäniskun avaus.
Lampaiden keskeen polvistuva aasi.
Etujalat ensin, sitten takajalat, lopuksi kyljelleen.
Tiikeri avaa kitansa ja iskee sokerihuurrettua silmäänsä.
Onassis mönkii takapellillä ja haukkoo valonvälkettä,
autossa miehet syleilevät uusia todellisuuksiaan.
Friday, February 02, 2007
Poika käveli ikkunan eteen ja taakse lasissaan kylmää vettä ja palanen appelsiinin kuorta.
Miten älytöntä väittää että lumisade kuuluu, minä olen tottunut siihen samalla tavalla kuin ruumiiseeni. Pakkanen vaikuttaa ikkunaan kuin uurteiset piirrokset kilpikonnan panssarissa.
Kuvakielen kautta opittuja muutoksia. Puutostiloja. Nainen huojui hiljalleen taakse ja eteen.
Olin hyvilläni pojan jutustellessa ja antaessa tekaistuja johtolankoja. Etsivää hän ei huijannut.
Ympärillä huone on vielä hetken meidän ennen kuin ne saapuvat.
Ripustetaan henkilökohtaista ja sympaattista pyykkiä, rakennetaan maja tyynyistä ja peitoista. Käytävän portaikossa muurahaiset nousivat systemaattisena virtana kuten ihottuman peittämät kädet. Poika naksutteli sormiaan. ”Älkää pelätkö, kuningatar...Älkää pelätkö, veri on ajat sitten valunut maahan. Ja siinä, mihin se vuoti, kasvavat jo viiniköynnökset terttuineen.”
Puhukaa kuin puhuisitte itsellenne. Millaisen kuvan haamun jättivät jälkeensä tapahtumat,
jotka taitetaan keskeltä ja asetetaan kainaloon.
Tässä ovat hänen kenkänsä, älkää koskeko niihin. Kun hän tulee takaisin, nämä tässä
ovat hänen kenkänsä.
Miten älytöntä väittää että lumisade kuuluu, minä olen tottunut siihen samalla tavalla kuin ruumiiseeni. Pakkanen vaikuttaa ikkunaan kuin uurteiset piirrokset kilpikonnan panssarissa.
Kuvakielen kautta opittuja muutoksia. Puutostiloja. Nainen huojui hiljalleen taakse ja eteen.
Olin hyvilläni pojan jutustellessa ja antaessa tekaistuja johtolankoja. Etsivää hän ei huijannut.
Ympärillä huone on vielä hetken meidän ennen kuin ne saapuvat.
Ripustetaan henkilökohtaista ja sympaattista pyykkiä, rakennetaan maja tyynyistä ja peitoista. Käytävän portaikossa muurahaiset nousivat systemaattisena virtana kuten ihottuman peittämät kädet. Poika naksutteli sormiaan. ”Älkää pelätkö, kuningatar...Älkää pelätkö, veri on ajat sitten valunut maahan. Ja siinä, mihin se vuoti, kasvavat jo viiniköynnökset terttuineen.”
Puhukaa kuin puhuisitte itsellenne. Millaisen kuvan haamun jättivät jälkeensä tapahtumat,
jotka taitetaan keskeltä ja asetetaan kainaloon.
Tässä ovat hänen kenkänsä, älkää koskeko niihin. Kun hän tulee takaisin, nämä tässä
ovat hänen kenkänsä.
Tuesday, January 23, 2007
Kun leuat loksahtavat kaikki on ohi. Tästä vasta aloitamme.
Näin sanon, nainen S-viallinen kuin puheen taustalla kohina.
Ei vaan T. Se on T-vika, nämä ovat risteyksiä. Nämä ovat
karkeita pintoja, joista Philip Marlowe raapii tulitikkuja ja
katsoo ulos kuumista ikkunoista.
”Señor, por favor, ulkona on ruumissaattue, voisitteko...?”
Ja todella saattueessa näkyy vasemmistoälymystön
liikepositiivisuus kontra markkinatalouden ja kehityksen
liike, vaikka oikeastoa väitetään stagnaattiseksi.
Arkussa vainajan leuka loksuu ja naiset vääntelevät käsiään.
Resnais, leipurin muunnos ja kaikki se, ajattelee röyheäposkinen
etsivämme. Ominaista minulle ja ajalleni on se, etten sanoisi
”ampuu kuulan kalloonsa” vaan ”laukaisee itseään päähän”.
Tämä kaikki on kuin jokin maalaus, jossa on banaaleja
yksityiskohtia ja vihjeitä siitä, mitä se esittää. Kaikki nuo
lapsetkin, jotka jauhavat melonia ja syljeksivät siemeniä kuin
pienet linnut, valtavat sydämet ja ontot luut. Ikuinen tapa syödä.
Nykyaikainen tapa syödä. Moderni tapa syödä,
koska siihen kiinnitetään huomiota.
Hetken Marlowe uneksuu uutisankkurista mykkäfilmissä,
Ssien hiljaisuudessa. Kaiken tämän ikävän keskellä tiedän,
etten tule selviämään hengissä, että minusta ei tule arpista
ja onttoa sankaria. Kuolen silmät auki ja typerä ilme kasvoillani.
Ei ole sattumaa että olen ammatiltani mikä olen.
Vähän myöhemmin, kun joka päiväinen
taas jatkuu, jotkut asukkaat puhuvat vielä omituisen katkonaisesti,
vaientuneen rytmin mukaan.
Näin sanon, nainen S-viallinen kuin puheen taustalla kohina.
Ei vaan T. Se on T-vika, nämä ovat risteyksiä. Nämä ovat
karkeita pintoja, joista Philip Marlowe raapii tulitikkuja ja
katsoo ulos kuumista ikkunoista.
”Señor, por favor, ulkona on ruumissaattue, voisitteko...?”
Ja todella saattueessa näkyy vasemmistoälymystön
liikepositiivisuus kontra markkinatalouden ja kehityksen
liike, vaikka oikeastoa väitetään stagnaattiseksi.
Arkussa vainajan leuka loksuu ja naiset vääntelevät käsiään.
Resnais, leipurin muunnos ja kaikki se, ajattelee röyheäposkinen
etsivämme. Ominaista minulle ja ajalleni on se, etten sanoisi
”ampuu kuulan kalloonsa” vaan ”laukaisee itseään päähän”.
Tämä kaikki on kuin jokin maalaus, jossa on banaaleja
yksityiskohtia ja vihjeitä siitä, mitä se esittää. Kaikki nuo
lapsetkin, jotka jauhavat melonia ja syljeksivät siemeniä kuin
pienet linnut, valtavat sydämet ja ontot luut. Ikuinen tapa syödä.
Nykyaikainen tapa syödä. Moderni tapa syödä,
koska siihen kiinnitetään huomiota.
Hetken Marlowe uneksuu uutisankkurista mykkäfilmissä,
Ssien hiljaisuudessa. Kaiken tämän ikävän keskellä tiedän,
etten tule selviämään hengissä, että minusta ei tule arpista
ja onttoa sankaria. Kuolen silmät auki ja typerä ilme kasvoillani.
Ei ole sattumaa että olen ammatiltani mikä olen.
Vähän myöhemmin, kun joka päiväinen
taas jatkuu, jotkut asukkaat puhuvat vielä omituisen katkonaisesti,
vaientuneen rytmin mukaan.
Friday, January 05, 2007
Miksi tulitte tänne valkoinen mies, miksi olette täällä?
Tulitteko tänne kuollaksenne, lääkejuurta löytääksenne?
Pilleripalleri lillerilalleri, kopsahtelevaa ikkunoihin ja katoille
kopsahtelevaa
Lumisade, valkoinen mies, ei ole kaikennielevää eikä täytä enää hahmon äärirajoja kuin jokin kehno trikkikuva. Valkoinen mies, te tulitte tänne kuolemaan ja taivas on muodostunut lentävistä pisteistä. Taivas on muodostunut kaikista taajuuksista, amigo, ja te tulitte tänne toteuttamaan täydellisen suunnitelmanne. Sisäinen monologi, polkunne ja taitoksenne aivojen harmaassa hyytelössä ja nyt saamme nähdä täytäntöön pantuna tuon grande planin. Seitsemän askelta tuolilta ovelle. Banaani banaani näytä sarves makiaa magiaa liian kireää putanaa huomenna. Kurkistus ikkunasta lumiseen maisemaan. Itse aino akti. Varovainen poistuminen kuin luodinreikä. Lavastettu tilanne jälkipolville. Sydänkohtauksen yllättämä tunnustus kuolinvuoteella. Memento mori, gringo, ars moriendi.
hauskan tästä kaikestahan tekee se, että huoneiden vitsi on siinä, että me olemme täällä jossain sisällä ja käyttäydymme sen mukaisesti ja sinänsä kiinnostavaa että minä olin huoneessa ensin ja nyt näyttäisi siltä että säätämäni toimintamahdollisuudet eivät tuntuisi olevan yhteneväisiä sinun reittivalintojesi kanssa. ja Et sinä voi noin vain rynnätä sisään kesken jonkin tilanteen ja olettaa muiden sopeutuvan sinun rytmiisi ikään kuin tämä olisi jokin flow-elämys vain pelkästään sinulle. Katsohan nyt, koputan tällä kynällä tätä pöytää ja tämän äänen kuullessasi huomaat väkisinkin että aikaa on kulunut. Sinä mielipuolinen paskiainen, kohti juokseva kuin luotisateessa pujotteleva mies. Näiden huoneiden vitsi on siinä että nämä ovat sisällä.
No hyvä, te olette viimeinen. Asianne ei ole järin kaunis, mutta jos niin kaunis mies sanoisi sen ulkoilmassa, paljon taivaanrantaa ja kenties tuulta takana, sillä voisi olla jotakin arvoa. Te olette, kuten minäkin, paljon velkaa ihmiskasvoille, ja jollette osaa asettaa oikeuksiinsa niiden luonnollista arvokkuutta, pitää teidän ainakin koettaa kätkeä niiden pinnallinen typeryys! Tiedetään, että tämän maailman ihmiset ovat pinnallisia ja typeriä, mutta sen huomaa vain silloin kun emme ole oma itsemme, emme ole löytäneet ominta kolkkaamme tästä maailmastamme. Ei, ei. Tuokaan ei käy, tuo on aivan väärin.
Tulitteko tänne kuollaksenne, lääkejuurta löytääksenne?
Pilleripalleri lillerilalleri, kopsahtelevaa ikkunoihin ja katoille
kopsahtelevaa
Lumisade, valkoinen mies, ei ole kaikennielevää eikä täytä enää hahmon äärirajoja kuin jokin kehno trikkikuva. Valkoinen mies, te tulitte tänne kuolemaan ja taivas on muodostunut lentävistä pisteistä. Taivas on muodostunut kaikista taajuuksista, amigo, ja te tulitte tänne toteuttamaan täydellisen suunnitelmanne. Sisäinen monologi, polkunne ja taitoksenne aivojen harmaassa hyytelössä ja nyt saamme nähdä täytäntöön pantuna tuon grande planin. Seitsemän askelta tuolilta ovelle. Banaani banaani näytä sarves makiaa magiaa liian kireää putanaa huomenna. Kurkistus ikkunasta lumiseen maisemaan. Itse aino akti. Varovainen poistuminen kuin luodinreikä. Lavastettu tilanne jälkipolville. Sydänkohtauksen yllättämä tunnustus kuolinvuoteella. Memento mori, gringo, ars moriendi.
hauskan tästä kaikestahan tekee se, että huoneiden vitsi on siinä, että me olemme täällä jossain sisällä ja käyttäydymme sen mukaisesti ja sinänsä kiinnostavaa että minä olin huoneessa ensin ja nyt näyttäisi siltä että säätämäni toimintamahdollisuudet eivät tuntuisi olevan yhteneväisiä sinun reittivalintojesi kanssa. ja Et sinä voi noin vain rynnätä sisään kesken jonkin tilanteen ja olettaa muiden sopeutuvan sinun rytmiisi ikään kuin tämä olisi jokin flow-elämys vain pelkästään sinulle. Katsohan nyt, koputan tällä kynällä tätä pöytää ja tämän äänen kuullessasi huomaat väkisinkin että aikaa on kulunut. Sinä mielipuolinen paskiainen, kohti juokseva kuin luotisateessa pujotteleva mies. Näiden huoneiden vitsi on siinä että nämä ovat sisällä.
No hyvä, te olette viimeinen. Asianne ei ole järin kaunis, mutta jos niin kaunis mies sanoisi sen ulkoilmassa, paljon taivaanrantaa ja kenties tuulta takana, sillä voisi olla jotakin arvoa. Te olette, kuten minäkin, paljon velkaa ihmiskasvoille, ja jollette osaa asettaa oikeuksiinsa niiden luonnollista arvokkuutta, pitää teidän ainakin koettaa kätkeä niiden pinnallinen typeryys! Tiedetään, että tämän maailman ihmiset ovat pinnallisia ja typeriä, mutta sen huomaa vain silloin kun emme ole oma itsemme, emme ole löytäneet ominta kolkkaamme tästä maailmastamme. Ei, ei. Tuokaan ei käy, tuo on aivan väärin.
Sunday, December 17, 2006
Nuorelta John Travoltalta näyttävä Charles Chaplin valkoiseen asuun pukeutuneena tekemässä balettipiruetteja Winston Churchillin seurassa ja Balilla kättelemässä vanhoilta valuneilta kiinalaismiehiltä näyttäviä apinoita, CC syöttämässä pähkinöitä apinoille ja tanssimassa mangorintaisten alkuasukastyttöjen kanssa ja taputtamassa näiden ruskeille nänneille hauskuuttamassa miehiä nostelemassa lapsia, kuin pähkinät, joiden keskittymistä kamera rikkoo, ja kaikki länsimaiset pukeutuivat valkoisiin torilla Münchenissä kaikki pukeutuivat mustaan ja hattuihin, naisetkin, paitsi Charlie vihreään ja Chaplinin hiukset ovat valkoiset. Yhdeksän kohtausta joista neljän viimeisen aikana näyttelijättärelle alkaa paljastua, mikä kulkuri hän on miehiään.
Sunday, November 26, 2006
Puhuakseni poeettisista totuuksista, ”onko mitään surullisempaa kuin juna joka seisoo sateessa?” Esimerkiksi alkoholisti, joka kantaa liian suurta määrää täysinäisiä pulloja sylissään. Tämä ajatus vaatii kaksi kuvaa. Seuraavassa hetkessä hän haroo maasta märkiä sirpaleita. Tutiseva havainnointi lähtee kadulla valuvan kohteen eristämisestä. ”Todellisuus”, todellakin, ”hajoaa kuin tuuli”. Voihmhmblörghiten muistankaan pullon kauniina ja blerhjänä ja nyt kavala katu teki pullostani fiktiivisen esineen, muistin rikkonainen puhelin. Näpsäytetään marmorikuula keskelle sirpaleita ja katsotaan miten kilahdus muuttaa pelin sisäistä geometriaa ja voimasuhteita. Puhtaan matemaattisia totuuksia siitä ajasta, jonka sotilaat ovat turvassa vihollisen luodeilta. Kuriyhteiskunnassa on kaksi napaa. Valokuvat ovat tai eivät ole mielenkiintoisia. Neurootikko on normaali ihminen. Banaali on banaalia. ”Vatsani kurisee kuin Sartre”. Kiljunta kiirii läpi taivaan. Niin on tapahtunut & it is happening againe. Mutta sitä ei voi, tietenkään, verrata mihinkään.
Wednesday, November 22, 2006
Kaikki vaatii sen, että on tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. En voi suorassa lähetyksessä ajatella liikkuvia ja toisikseen muuntuvia kuvia ja samassa hetkessä siirtää näitä valkokankaalle tai teidän verkkokalvoillenne. Se on vuosien prosessi, kun valo matkaa minun silmästäni sinun silmääsi, teidän ruutuihinne, että se ilmenisi vain televisiossa. Ja siinä pisteessä televisiot ovat poistuneet joukolla, kun sinun läpinäkyvän kalvosi rekisteröi joitain minun kummallisista aivoituksistani. Kadonnut pilkku, vertaaminen ja yhdistäminen toimitetaan yleensä sanoilla kuten kuten. Toisien ihmisten kanssa tanssin, toisten en. Kaikki käyttäytminen vastaa jotain tiettyä spektriä ja sävyä, kunkin ihmisen ja kunkin hyvän ystävän kohdalla. Koetan muistaa median puhuessani, tarkastella jääkö siitä jälki. Kädet voi pistää taskuun, toiseen taskuun, rummutella rintaa tai reisiä, nyplätä laukun hihnaa. Pidellä juomaa, tupakoida, vaihtaa kanavaa ja laskea kaukosäädin sohvalle ihmisten väliin, puhdistaa silmälaseja, tarkkailla kasvojensa pakkoliikkeitä. Puhua mikrofoniin ja samalla mikrofonin ulkopuolelle. Koneen kautta kulkeva sielu viivästyy siinä määrin, että sinun on kerrankin elämässäsi mahdollista puhua kahdella äänellä. Berliinin taivaan alla trenssitakki ostaa hotdogin ja puhuu sinulle, aistii sinut, jakaa haikean tunteesi ja ennen kaikkea tietää, että sinä olet siinä.
Thursday, November 16, 2006
En jaksanut vieläkään muokata templatea. Kiitokset kuitenkin avusta hanhensulalle.
Runon voi lukea jälleen täältä.
Runon voi lukea jälleen täältä.
Thursday, November 09, 2006
Kirjoitan tähän näitä vaatekappaleita eikä niillä ole mitään merkitystä. Mutta ne pysyttelevät mielessä ja lopulta mahdollisesti kaatavat koko rakennelman. Ehkä ne ovat kauniita leninkejä ja ehkä ne lataavat mielen täyteen odotusta. Ehkä ne muistuttavat tietyistä neljästä leningistä, ehkä neljä on merkittävä määrä, ehkä mieleen tulee jotain aivan muuta, kuten ranskalaistyylinen boutique 1800-luvun porvarilliselta kaudelta ja tuon putiikin sisällä nuo neljä eriväristä leninkiä. Ne ovat kaikki kauniisti leikattuja asusteita ja viehättävää kangasta. Epäilemättä niitä kantavilla rouvilla on tyylikkäät herrat, niin ikään kauniisti leikattuine pukuineen ja kosketukselle miellyttävine materiaaleineen. Ja yllätän itseni ajattelemasta kaarevia puukalusteita ja kenties kamaripalvelijoita. Sietämätöntä on miettiä kopisiko lattia kovapohjaisten kenkien alla samaan tyyliin kuin vanhojen historiallisten rakennusten lattiat. Restauraatio ja moneen kertaan käsitellyn puun tuoksu, hapertunut ikkunan lasi. Nimenomaan alkuperäinen tai vanha lasi, kuten reikäinen kellertävä ikkuna, jota katsellessa tuntee pakottavaa halua rikkoa se täydellisesti. Tuollaisen todella särjetyn tyhjän tilan lävitse leningit mahdollisesti näyttäisivät ajattomilta, toisin kuin kellertävän historiallisen kalvon. Ja kaikki tämä voi johtua seikoista kuten pula-ajan lasimarkkinat tai huomaamatta vaihtunut maa. Leijuuko ikivanhassa tilassa pölyä, onko pysähtyneisyydessä pölyä. Kysyn tätä tietenkin sieluiltanne ja olen kiinnostunut myös mahdollisista väreistä.
Sunday, October 22, 2006
Tällä kertaa runo luettavissa taas LiveJournalin puolella, asettelussa on ehkä siellä enemmän järkeä.
Vielä minä joskus otan selville, miten saan blogspotin tekstialustan leveämmäksi.
Vielä minä joskus otan selville, miten saan blogspotin tekstialustan leveämmäksi.
Sunday, October 15, 2006
Uhri
Katkaise otos tästä kohtaa. Rajaa mukaan aukinainen
ikkuna ja verhot, joita tuulettimen luoma tuuli hiljalleen
liikuttaa. Näyttelijä näppäilee varovasti pöydänjalasta
ovenkahvaan viritettyä narua, jonka olkinen värähtely
täyttää huoneen valonsäteet pölyllä. Jokaiseen esineeseen
ja sopivan kokoiseen ulokkeeseen on sidottu yksi tai
useampia naruja, mikä tekee huoneen yleisilmeestä
käsintehdyn laservaloansan.
Värit eivät saa olla puhki kuten esimerkiksi posteljoonin
housut ovat. On harkittava asioita kuten mattojen
jättäminen pois lattioilta, jotka ovat kenties tarpeeksi
kiiltäviä peilatakseen valoa. Tällaisessa asetelmassa
väärät elementit näkyvät räikeästi kuin lääkärin
suonikohjuiset sormet hieromassa hukkuneen ihmisen
sydäntä. Ensimmäinen väri, jonka lapset käyttävät
loppuun piirtäessään. Emme istu minkä tahansa
värisissä huoneissa.
Ääni. Onko olemassa keino varmistaa, mikä on
keinotekoista rapinaa ja mikä rapinaa?
Jonkinlaista lisättyä tausta-ambienssia. Kuin linnun
laulua. Se tavoittelee sitä. Läsnäolevien ihmisten poissaolon
ääni, kun he esimerkiksi nukkuvat sohvalla vieressäsi.
Se, mikä on armotonta voi usein olla vain selkeyttä.
Tekeekö sinun kykysi tuottaa ääntä sinusta jollain tavalla
arvokkaan. Onko ääni pyhää. Selittämätöntä
hyönteisten surinaa, selittämätöntä kelluvaa dialogia.
Lasten pitäisi pelata häntä ja suhtautua häneen tietyllä tavalla.
Mutta jos he eivät ymmärrä kauhua. Vaan he parveilevat hänen
ympärillään ja leikkivät autuaasti kuin hän olisi puuhun sidottu
valkonaama. Ja yritä huvikseksi liikuttaa itseäsi ilman ilmeitä.
Jossain on taatusti taivaanranta, johon kaikki pysyvät ilmeet
perustuvat. Ei minulla ole muita sanoja. Nämä tässä sinä olet
opettanut minulle. Täällä minun kanssani sinä voit nähdä
tämän planeetan käyryyden.
ikkuna ja verhot, joita tuulettimen luoma tuuli hiljalleen
liikuttaa. Näyttelijä näppäilee varovasti pöydänjalasta
ovenkahvaan viritettyä narua, jonka olkinen värähtely
täyttää huoneen valonsäteet pölyllä. Jokaiseen esineeseen
ja sopivan kokoiseen ulokkeeseen on sidottu yksi tai
useampia naruja, mikä tekee huoneen yleisilmeestä
käsintehdyn laservaloansan.
Värit eivät saa olla puhki kuten esimerkiksi posteljoonin
housut ovat. On harkittava asioita kuten mattojen
jättäminen pois lattioilta, jotka ovat kenties tarpeeksi
kiiltäviä peilatakseen valoa. Tällaisessa asetelmassa
väärät elementit näkyvät räikeästi kuin lääkärin
suonikohjuiset sormet hieromassa hukkuneen ihmisen
sydäntä. Ensimmäinen väri, jonka lapset käyttävät
loppuun piirtäessään. Emme istu minkä tahansa
värisissä huoneissa.
Ääni. Onko olemassa keino varmistaa, mikä on
keinotekoista rapinaa ja mikä rapinaa?
Jonkinlaista lisättyä tausta-ambienssia. Kuin linnun
laulua. Se tavoittelee sitä. Läsnäolevien ihmisten poissaolon
ääni, kun he esimerkiksi nukkuvat sohvalla vieressäsi.
Se, mikä on armotonta voi usein olla vain selkeyttä.
Tekeekö sinun kykysi tuottaa ääntä sinusta jollain tavalla
arvokkaan. Onko ääni pyhää. Selittämätöntä
hyönteisten surinaa, selittämätöntä kelluvaa dialogia.
Lasten pitäisi pelata häntä ja suhtautua häneen tietyllä tavalla.
Mutta jos he eivät ymmärrä kauhua. Vaan he parveilevat hänen
ympärillään ja leikkivät autuaasti kuin hän olisi puuhun sidottu
valkonaama. Ja yritä huvikseksi liikuttaa itseäsi ilman ilmeitä.
Jossain on taatusti taivaanranta, johon kaikki pysyvät ilmeet
perustuvat. Ei minulla ole muita sanoja. Nämä tässä sinä olet
opettanut minulle. Täällä minun kanssani sinä voit nähdä
tämän planeetan käyryyden.
Wednesday, October 11, 2006
Badlands, eli kun kylpyamme tyhjenee, tai laukaus lähietäisyydeltä vatsaan
kyntämässä preeriaa lempityttösi kanssa. tomuiset cowboy-saappaat ovat aivan omanlaisensa mielentila. ja nyt kun ajattelee, eräs tärkeimmistä aikamuodoista tässä tarinassa ja miten niiden nahka mukautui jalkoihin. kaiken sen lävitse, nyt kun sitä ajattelee, pienet hiekanjyväset laskosten väleissä lävitse eteläisten osavaltioiden. ja vieläpä käyttää tuollaisia saappaita aivan syystä.
ja me saatoimme kirjata ylös potkimamme nenänmuotoiset minidyynit, jotka hajosivat lennähtäen toisin kuin saatoimme kirjata ylös ne suuret kotilomaiset, jähmettyneet hiekka-aallot joiden ominaisuus oli pysäyttää ja upottaa. hän keräsi asioita kuten ne olisivat kokemuksia ja minä kasasin pieniä kiviröykkiöitä merkityksellisille paikoille. savannin idiootit. me laskimme kaikki äärettömän paljon ja jatkuvasti. meillä on suodattamaton yhteys ja kyky.
haistaa kuin koira, tunnistaa jokainen tuttu ominaishaju jo kaukaa. joka tapauksessa olisimme kantaneet vanhuksemme vuorelle ajan ollessa otollinen, sellainen kurttuinen vanha rusakko jonka sormet ratisevat kättä puristaessa. ja nenädyynit ovat siellä vieläkin hajonneina ja tämä yksinäisyys on läpäisty, tähän yksinäisyyteen on tullut ihmisiä, keitä hyvänsä. he, voiko heidän läsnäollessaan ajatella asioita kuten vertikaalinen kiljaisu tai horisontaalinen huuto tai jotain typerän syleilevää kuten pilvien törmätessä syntyvä pehmeä ääni, hehe
ja valaan nahka on maailman miellyttävin tunne, kun hiekka on tuulettanut sen ja kun se on kuiva ja pehmeä. esihistoriallisiin uurteisiin kiilautuneita hiekanjyväsiä, suuren kallion nahka on tummaa kun sitä kastelee ja siihen voi piirtää. vaikka kaikki tuo tietysti katoaa veden haihtuessa. miten toiset jyväset tuuli on vasta tuonut ja toiset niistä ovat olleet vuosisatoja. en ihmettelisi jos se suihkuttaisi öljyä. ehkä sellainen hiekkainen lääry sopisi asiaan. ensin mustaa ja sitten harmaata ja sitten hiekkaa.
minun piti puhua vielä teistä ja hiekkateistä ja ajoittaisista liikennemerkeistä. keltaisen kolmion muotoisista taideteoslauseista, kuten kolmion voi siirtää keskeltä autiomaata keskelle huonetta. entä sitten plaaplaa entä sitten plaaplaa jne. tietenkään ei ole luontevaa sanoa, että jos odottaa tarpeeksi kauan, jatkuisi odotus tarpeeksi kauan. vaikka onkin typerää että tarpeeksi kauan on yleensä hyvin kaukana jostain sellaisesta, kuten loputon ääretön odotus ajan ulkopuolella. ja kauriinraadot ja karja.
se oli lava, jolla oli vain yksi seinä niin, että kun avasi oven ja astui sisään, astui suoraan valtamereen.
ja me saatoimme kirjata ylös potkimamme nenänmuotoiset minidyynit, jotka hajosivat lennähtäen toisin kuin saatoimme kirjata ylös ne suuret kotilomaiset, jähmettyneet hiekka-aallot joiden ominaisuus oli pysäyttää ja upottaa. hän keräsi asioita kuten ne olisivat kokemuksia ja minä kasasin pieniä kiviröykkiöitä merkityksellisille paikoille. savannin idiootit. me laskimme kaikki äärettömän paljon ja jatkuvasti. meillä on suodattamaton yhteys ja kyky.
haistaa kuin koira, tunnistaa jokainen tuttu ominaishaju jo kaukaa. joka tapauksessa olisimme kantaneet vanhuksemme vuorelle ajan ollessa otollinen, sellainen kurttuinen vanha rusakko jonka sormet ratisevat kättä puristaessa. ja nenädyynit ovat siellä vieläkin hajonneina ja tämä yksinäisyys on läpäisty, tähän yksinäisyyteen on tullut ihmisiä, keitä hyvänsä. he, voiko heidän läsnäollessaan ajatella asioita kuten vertikaalinen kiljaisu tai horisontaalinen huuto tai jotain typerän syleilevää kuten pilvien törmätessä syntyvä pehmeä ääni, hehe
ja valaan nahka on maailman miellyttävin tunne, kun hiekka on tuulettanut sen ja kun se on kuiva ja pehmeä. esihistoriallisiin uurteisiin kiilautuneita hiekanjyväsiä, suuren kallion nahka on tummaa kun sitä kastelee ja siihen voi piirtää. vaikka kaikki tuo tietysti katoaa veden haihtuessa. miten toiset jyväset tuuli on vasta tuonut ja toiset niistä ovat olleet vuosisatoja. en ihmettelisi jos se suihkuttaisi öljyä. ehkä sellainen hiekkainen lääry sopisi asiaan. ensin mustaa ja sitten harmaata ja sitten hiekkaa.
minun piti puhua vielä teistä ja hiekkateistä ja ajoittaisista liikennemerkeistä. keltaisen kolmion muotoisista taideteoslauseista, kuten kolmion voi siirtää keskeltä autiomaata keskelle huonetta. entä sitten plaaplaa entä sitten plaaplaa jne. tietenkään ei ole luontevaa sanoa, että jos odottaa tarpeeksi kauan, jatkuisi odotus tarpeeksi kauan. vaikka onkin typerää että tarpeeksi kauan on yleensä hyvin kaukana jostain sellaisesta, kuten loputon ääretön odotus ajan ulkopuolella. ja kauriinraadot ja karja.
se oli lava, jolla oli vain yksi seinä niin, että kun avasi oven ja astui sisään, astui suoraan valtamereen.
Friday, September 22, 2006
Tämä jokin on peitossa. Rouva pitää hattua
silmillään. Hän kuitenkin havahtuu näkökykyynsä,
kun joku herra hänelle asiasta huomauttaa.
Tämä jokin on peitossa, mutta sitä ei tiedetä.
Rouvalla kasvaa päässään vaikkapa kärpänen.
Sitä ei voi siis muistaa. Herra ei löydä keinoa
lätkäistä kärpäsestä henkeä.
Viisari
värähtää viisari
ei värähdä. Viisari
värähtää viisari
ei värähdä.
silmillään. Hän kuitenkin havahtuu näkökykyynsä,
kun joku herra hänelle asiasta huomauttaa.
Tämä jokin on peitossa, mutta sitä ei tiedetä.
Rouvalla kasvaa päässään vaikkapa kärpänen.
Sitä ei voi siis muistaa. Herra ei löydä keinoa
lätkäistä kärpäsestä henkeä.
Viisari
värähtää viisari
ei värähdä. Viisari
värähtää viisari
ei värähdä.
Wednesday, August 16, 2006
”Mitä jos hevonen katsoo kameraan? Katsooko se silloin silmiin?”
Hetkellisyyden muisti kuin kellonaika tarkasti vuosien päästä, tai takin muistaminen
talvisella säällä. Eikä hän ollut muistavinaan näitä asioita.
Kuten yliopiston muistaminen, sen tiivistäminen kansallisromanttiseen tuoksuun ja vuosikymmeniä myöhemmin lisättyjä vanerilevyjä. Puusuksia vaativia kaikuvia käytäviä. Näitä käytäviä raapivia kiviä. Piristävän kipakka, karvahatunmuotoinen pakkanen ja sata vuotta jähmettynyt ilma.
Ensilumi tekee kaikesta valkoista ja muodotonta tai vaihtoehtoisesti miellyttävän tasaista
ja kaarevaa. Valkoinen maa täynnä punaposkisia ihmisiä. Valkoinen on tyhjä väri. Ihmisten on helppo nostaa valkoisia laatikoita.
Punainen väri, punainen tiedetään kyllä. Punaisia huoneita asuttavat uhkapelurit, portot ja politiikasta kiinnostuneet ihmiset. Punaisten huoneiden kerrotaan kadottavan ajantajun. Olen varma, että savea ja verta sekoittamalla saadaan aikaan vaikuttavaa massaa.
Hetkellisyyden muisti kuin kellonaika tarkasti vuosien päästä, tai takin muistaminen
talvisella säällä. Eikä hän ollut muistavinaan näitä asioita.
Kuten yliopiston muistaminen, sen tiivistäminen kansallisromanttiseen tuoksuun ja vuosikymmeniä myöhemmin lisättyjä vanerilevyjä. Puusuksia vaativia kaikuvia käytäviä. Näitä käytäviä raapivia kiviä. Piristävän kipakka, karvahatunmuotoinen pakkanen ja sata vuotta jähmettynyt ilma.
Ensilumi tekee kaikesta valkoista ja muodotonta tai vaihtoehtoisesti miellyttävän tasaista
ja kaarevaa. Valkoinen maa täynnä punaposkisia ihmisiä. Valkoinen on tyhjä väri. Ihmisten on helppo nostaa valkoisia laatikoita.
Punainen väri, punainen tiedetään kyllä. Punaisia huoneita asuttavat uhkapelurit, portot ja politiikasta kiinnostuneet ihmiset. Punaisten huoneiden kerrotaan kadottavan ajantajun. Olen varma, että savea ja verta sekoittamalla saadaan aikaan vaikuttavaa massaa.
Tämä on tarina siitä, miten tehdä elokuva musiikista siten, että musiikki kertoo koko tarinan ilman sanoja. Ja todella koskettaa ihmisiä. Miten merkityksellistä olisi kirjoittaa meistä molemmista, jotka tänään itkemme kauan ja katkerasti. Miten jokin hirvittävä taustameteli saa hänet puhumaan vuolaasti, aivan kuin hän olisi solisti joka tarvitsee orkesterin tuekseen. Tarina tunnelman latistumisesta metelin loppuessa ja sanottavan loppumisesta johtumatta siitä, että puhki huudettu ääni on enää pihinää. Tarina niistä, jotka vanhuuteen kuollessaan tahtovat imeä jonkun ihmisen sormea. Ihmisten haluista kuolla erilaisilla tavoilla ja tarina elkeiden alakulttuureista. Auringosta vuosien saatossa. Tarina viittauksien itseisarvottomuudesta. Tämä on tarina puhtaasta, kirkkaasta, saastuneesta vedestä.
Thursday, August 10, 2006
niin, minä hakkaan sen ulos sinusta kuin kymmenen nyrkkiä päähän
niin fraseeraus ei soinut niin terävästi soinnut erottuvat kovin selkeästi kovin kello
naisesti niin kuin robotti mikä aavemaisuus mikä tulkinta mikä agitaatio mikä tunteikkuus
mikä naurettava tukka!
mitkä hirvittävän pitkät sormet!
mikä sovinistinen tapa soittaa pianoa!
mikä vääräuskoinen tapa lausua pieno
mitkä kellomaiset äänet iskeä kipinää mikä
hykerryttävä taipumus aateloida kaikki tielle osuvat äänet
mikä satuttaa mikin tietämättään ja niin kovasti kynitty siilitukka,
ennen uskomattomia hiusmuoteja, ketokukka, halusit halusi kuvioida soittimesi
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi
pääni löytää sylisi anteeksi antosi nöyrtyisi
halusi satuttaa pahasti
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi
niin fraseeraus ei soinut niin terävästi soinnut erottuvat kovin selkeästi kovin kello
naisesti niin kuin robotti mikä aavemaisuus mikä tulkinta mikä agitaatio mikä tunteikkuus
mikä naurettava tukka!
mitkä hirvittävän pitkät sormet!
mikä sovinistinen tapa soittaa pianoa!
mikä vääräuskoinen tapa lausua pieno
mitkä kellomaiset äänet iskeä kipinää mikä
hykerryttävä taipumus aateloida kaikki tielle osuvat äänet
mikä satuttaa mikin tietämättään ja niin kovasti kynitty siilitukka,
ennen uskomattomia hiusmuoteja, ketokukka, halusit halusi kuvioida soittimesi
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi
pääni löytää sylisi anteeksi antosi nöyrtyisi
halusi satuttaa pahasti
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi
Thursday, August 03, 2006
viidakon sananlaskuja
I
Mmmhh, kuin oudolla tavalla eroottinen luontodokumentti. Kaikenlaisia tuhatjalkaisia ja etanat monineuvoisia. Hämähäkinpoikasia. Kaunis nivelistä muodostuva raajarikkoinen universumi.
Mistä lie otin mukaani nämäkin tyhjät kotilot. Niiden rakenne on harsomainen ja aavistuksen jauhoinen. Ne liikkuvat kun ravistan käsiäni ja vielä sen jälkeenkin ne liikkuvat, kun olen lakannut ravistamasta käsiäni. Sinänsä niiden ei pitäisi. Ehkä joukossa on eläviä niveljalkaisia, ehkä äyriäisiä. Puhun geometrisestä universumista, kuten meritähti takertuneena kaatuneen puun runkoon. Vasten merenpinnan tasoa, latvus kohti horisonttia ja kaikki se. Omalla tavallaan myös muut oksat kohti toisia horisontteja. Ajatella, että puu olisi tahmea. Ajatella, että puu olisi kuiva ja sen pinnasta irtoaisi koskettaessa tuohta. Miten voimatasapaino ja painotus muuttuvat. Märkä meritähti jäisi kiinni kuivaan runkoon, ehkä? Entä kuiva meritähti märkään runkoon? Puu palaa veden tasalle ja jostain rientävät muurahaiset korjaamaan sen.
II
Kuten ne korjaavat bambuviidakossa mädäntyvän ruhon. Oletko nähnyt ruumiita? Niihin tottuu. Ne eivät ole sen kummallisempia kuin kuolleet koirat. Oletko nähnyt kuolleita koiria? Niihin tottuu, ne ovat lihaa. Ajattele auki revitty päästäinen, mutta enemmän sotkua. Lihaan tottuu. Kompanian kävellessä keskellä hiljaista lehvästöä ja heinikkoa, luoteja ennen ja jälkeen, kävelee vastaan kuka tahansa alkuasukasheimoon kuuluva metsästäjä. Hetki on kuollut, jos hänen kasvoilleen istahtaa perhonen. Ihmisen kasvoille. Jos ihmisen kasvoille istahtaa perhonen, on hän kuollut tai unessa. En pidä viidakosta, täällä ei kuule miten sade ropisee katolle. Kessu veistää puukolla kynsiään ja säilöö hyönteisiä jaloviinataskumattiinsa. Hän kääntelee päätään kuin lintu. Sen näkee täällä yllättävän hyvin. Sen kuinka kamera tärähtää.
Mmmhh, kuin oudolla tavalla eroottinen luontodokumentti. Kaikenlaisia tuhatjalkaisia ja etanat monineuvoisia. Hämähäkinpoikasia. Kaunis nivelistä muodostuva raajarikkoinen universumi.
Mistä lie otin mukaani nämäkin tyhjät kotilot. Niiden rakenne on harsomainen ja aavistuksen jauhoinen. Ne liikkuvat kun ravistan käsiäni ja vielä sen jälkeenkin ne liikkuvat, kun olen lakannut ravistamasta käsiäni. Sinänsä niiden ei pitäisi. Ehkä joukossa on eläviä niveljalkaisia, ehkä äyriäisiä. Puhun geometrisestä universumista, kuten meritähti takertuneena kaatuneen puun runkoon. Vasten merenpinnan tasoa, latvus kohti horisonttia ja kaikki se. Omalla tavallaan myös muut oksat kohti toisia horisontteja. Ajatella, että puu olisi tahmea. Ajatella, että puu olisi kuiva ja sen pinnasta irtoaisi koskettaessa tuohta. Miten voimatasapaino ja painotus muuttuvat. Märkä meritähti jäisi kiinni kuivaan runkoon, ehkä? Entä kuiva meritähti märkään runkoon? Puu palaa veden tasalle ja jostain rientävät muurahaiset korjaamaan sen.
II
Kuten ne korjaavat bambuviidakossa mädäntyvän ruhon. Oletko nähnyt ruumiita? Niihin tottuu. Ne eivät ole sen kummallisempia kuin kuolleet koirat. Oletko nähnyt kuolleita koiria? Niihin tottuu, ne ovat lihaa. Ajattele auki revitty päästäinen, mutta enemmän sotkua. Lihaan tottuu. Kompanian kävellessä keskellä hiljaista lehvästöä ja heinikkoa, luoteja ennen ja jälkeen, kävelee vastaan kuka tahansa alkuasukasheimoon kuuluva metsästäjä. Hetki on kuollut, jos hänen kasvoilleen istahtaa perhonen. Ihmisen kasvoille. Jos ihmisen kasvoille istahtaa perhonen, on hän kuollut tai unessa. En pidä viidakosta, täällä ei kuule miten sade ropisee katolle. Kessu veistää puukolla kynsiään ja säilöö hyönteisiä jaloviinataskumattiinsa. Hän kääntelee päätään kuin lintu. Sen näkee täällä yllättävän hyvin. Sen kuinka kamera tärähtää.
Tuesday, July 25, 2006
Jos näytelmässä on jokin haju, jonka myös yleisö haistaa, kuinka yleisön tulee suhtautua ja kuinka tuo haju saadaan yleisön sieraimiin
Lyhyt ja yksitoikkoinen iltakello, siestakatu, kärpäset
Kun on päästy näin pitkälle, kävellään eri tavalla. Huomataan se, mitä ei oltaisi ikinä uskottu
Pääni sinun sylissäsi
Tässä ovat hänen kenkänsä, älkää koskeko niihin.
Kun hän tulee takaisin, nämä tässä ovat hänen kenkänsä.
Vähitellen (gradually) himmenevät kasvot ja loistavat silmät, jotka ovat lopulta pimeydessä kiiluvat kaksi terävää kuulaa, toivat mieleeni parvellisen tukaaneja auton ajovaloissa. Silmät kuin golfpallot, silmään golfpallo ja tajuntasi räjähtää. Ne ovat humalaisen miehen kävelyä matkivia kirkkaita lintuja, ne ovat selväpiirteisiä ja eläväisiä lintuja. Ehkä taitavien roomalaisten ikuistamia tai ehkä mielikuvituksen perukoilta luotuja lintuja. Kirkkaat värit, mietin, jotta valo heijastuisi niiden höyhenistä paremmin ja tässä pimeässä roadside moviessa ne toimivat heijastimina. Nämä eivät ole niitä sorsanpoikasia, joita syötin kädestäni ja ripuloin rantaveteen. Nämä pariutuvat komeiden urosten ja komeiden naarasten kesken, jos vain pohkeet ovat vetävät ja tukka pehmeä. Ja kieli punainen. Golfpallo silmään ja tuulilasi räjähtää. Tielle ja pientareelle sataa kauniisti höyheniä, kuin laskosteltua kangasta.
Saturday, July 22, 2006
Syy sille miksi kirjoitin tämän elokuvan, se on mielenkiintoinen.
Koko prosessia voisi verratta pitkään sivuttainkävelyyn, kuin maratoniin,
pehmeän vaaleaan ravunlihaan. (kuin pimeässä käteen otettua)
vaaleaan kuin naiset valkeisiin pukeutuneina, kuin molemminpuolinen
keuhkoputkentulehdus (kuin
kaksi kaunista naista ohjaajan molemmin puoliin valkoisiin
pukeutuneena ja epäilemättä hymyillen samalla tavalla ja istuen
epäilemättä toisen hiuksissa voi olla aavistus punervaa, mutta tätä
on mahdoton todeta sillä filmi on),
mustavalkoinen hiilenharmaa ylipäänsä tuhkansävyinen kovettunut
kipsatuista antiikkisista hahmoista vapautettu ja niille muodon antama
onkalo
ja ruumishuoneella soi puhelin vastaako ruumishuoneella kukaan
puhelimeen? ehkä se on väärä numero. Hah ! hah
Televisiokin valaisee huoneen järjenvastaisesti.
60- ja 70-lukujen ihmisiä
kuvanauhalla, kahden naisen keskusteluja puolihämärässä
loputtomissa variaatioissa
nukkumista puolihämärässä valossa
lämpötilattomissa lakanoissa
mieluusti kahisevissa. Toisesta kuvakulmasta, toiset kasvot,
toinen nainen varauduttiin siihen ettei puhetta tule paljoa
kuin ilmapalloa hierottaessa kuuluva ääni.
vaikene ja katsoo ympärilleen täyden minuutin.
Koko prosessia voisi verratta pitkään sivuttainkävelyyn, kuin maratoniin,
pehmeän vaaleaan ravunlihaan. (kuin pimeässä käteen otettua)
vaaleaan kuin naiset valkeisiin pukeutuneina, kuin molemminpuolinen
keuhkoputkentulehdus (kuin
kaksi kaunista naista ohjaajan molemmin puoliin valkoisiin
pukeutuneena ja epäilemättä hymyillen samalla tavalla ja istuen
epäilemättä toisen hiuksissa voi olla aavistus punervaa, mutta tätä
on mahdoton todeta sillä filmi on),
mustavalkoinen hiilenharmaa ylipäänsä tuhkansävyinen kovettunut
kipsatuista antiikkisista hahmoista vapautettu ja niille muodon antama
onkalo
ja ruumishuoneella soi puhelin vastaako ruumishuoneella kukaan
puhelimeen? ehkä se on väärä numero. Hah ! hah
Televisiokin valaisee huoneen järjenvastaisesti.
60- ja 70-lukujen ihmisiä
kuvanauhalla, kahden naisen keskusteluja puolihämärässä
loputtomissa variaatioissa
nukkumista puolihämärässä valossa
lämpötilattomissa lakanoissa
mieluusti kahisevissa. Toisesta kuvakulmasta, toiset kasvot,
toinen nainen varauduttiin siihen ettei puhetta tule paljoa
kuin ilmapalloa hierottaessa kuuluva ääni.
vaikene ja katsoo ympärilleen täyden minuutin.
Sunday, July 16, 2006
Tituksen virtuaalinen kaupunki
I
Kovettuneen laavan onkalot, tyhjiä harmaita putkia joihin kaataa
korkealla leijuvasta ilmapallosta juoksevaa kipsiä Passepartout.
Disintegraatiovarjokuvia, myös lähikaupungit olivat kuolleet.
valoa heijastamattomia välähdyksiä seuraavat roomalaisia
ympäröivillä kukkuloilla taputtamassa loogisen hiekan
juoksettuville kisumirreille. Vähitellen kisatunnelma.
Ei jaksettu kaivaa kotejaan ei jaksettu kaivaa kotejaan,
vanhuksille itselleen esiin kaikkien vuosien sedimenttien.
II
Muurahaiset kantavat mustavalkofilmissä vanhoja typerästi
rikottuja koneita. Kuten hidastettua slapstickiä, ääneen
nopeutettu historioitsija, ininäksi. Sitä hiljaisemmaksi, mitä
lähemmäksi nykyisyyttä. Apina laskeutuu puusta ja ihmettelee
itseään. Ja maailma oli muuttunut, muurahaisten keossa
haaksirikkoinen pyörätuoli. Kahdeksikkoja piirtävä hyönteisten
liike vuosien jälkeen. Aivan varmasti se alkaa
muistuttaa musiikkia. Sävelkulkua kenties vuosien jälkeen.
III
Sivuttain kuin rapu. Vanhoja kirkasvalkosilmäisiä miehiä,
kepeillään rannan kiviä koputtelevia (leipäkivet taskuun).
Harjoittavat käsiään, kaiken sen uupumuksen jäjiltä,
niinä aikoina. Kuin humalaisen miehen kävelytyylejä
matkiva selväjärkinen mies, yleisimmät murahdukset
ja vahingonlaukaukset.
Hänen silkkihansikassormensa jonkin pulssilla.
Kovettuneen laavan onkalot, tyhjiä harmaita putkia joihin kaataa
korkealla leijuvasta ilmapallosta juoksevaa kipsiä Passepartout.
Disintegraatiovarjokuvia, myös lähikaupungit olivat kuolleet.
valoa heijastamattomia välähdyksiä seuraavat roomalaisia
ympäröivillä kukkuloilla taputtamassa loogisen hiekan
juoksettuville kisumirreille. Vähitellen kisatunnelma.
Ei jaksettu kaivaa kotejaan ei jaksettu kaivaa kotejaan,
vanhuksille itselleen esiin kaikkien vuosien sedimenttien.
II
Muurahaiset kantavat mustavalkofilmissä vanhoja typerästi
rikottuja koneita. Kuten hidastettua slapstickiä, ääneen
nopeutettu historioitsija, ininäksi. Sitä hiljaisemmaksi, mitä
lähemmäksi nykyisyyttä. Apina laskeutuu puusta ja ihmettelee
itseään. Ja maailma oli muuttunut, muurahaisten keossa
haaksirikkoinen pyörätuoli. Kahdeksikkoja piirtävä hyönteisten
liike vuosien jälkeen. Aivan varmasti se alkaa
muistuttaa musiikkia. Sävelkulkua kenties vuosien jälkeen.
III
Sivuttain kuin rapu. Vanhoja kirkasvalkosilmäisiä miehiä,
kepeillään rannan kiviä koputtelevia (leipäkivet taskuun).
Harjoittavat käsiään, kaiken sen uupumuksen jäjiltä,
niinä aikoina. Kuin humalaisen miehen kävelytyylejä
matkiva selväjärkinen mies, yleisimmät murahdukset
ja vahingonlaukaukset.
Hänen silkkihansikassormensa jonkin pulssilla.
back to pissness
No niin. Kaiken sen typerän oksentamisen ja lohduttoman itkemisen jälkeen alan taas kirjoittaa tännekin. Ei näillä kesillä järjissään pysy. Pitäkää sitä vaikka lomataukona. Piditte.
Monday, June 19, 2006
Sunday, June 11, 2006
Paperin on oltava vahvaa ja rapisevaa,
sellaista jonka tuntee sivuja kääntäessä.
Ja kirjan jättämä tunne on eri jo siksi,
että lukiessa valo tulee edestä eikä
takaa, aivan erilainen varjostettu
mustien merkkijonojen helmitaulu.
Sanan hiljaisuus ei tuota haluttua
vaikutusta. Kuiviin rutistuvaa hiljaisuutta.
Meille on näytetty sitä ja meidän on annettu
kuulla siitä. Mitä ei voi kuulla.
sanomani muistiin, jotta voin muina päivinä
toistaa kaiken tismalleen samalla tavalla.
Miettiä useita tunteja kysymyksiä,
kuten onko palapelin kokoamisjärjestyksellä
väliä, tai että onko kisatunnelmaan
pääseminen jotenkin määriteltyä.
Turha selata uudempia kirjoituksia,
koska uudemmat on viimeksi käytetty.
sellaista jonka tuntee sivuja kääntäessä.
Ja kirjan jättämä tunne on eri jo siksi,
että lukiessa valo tulee edestä eikä
takaa, aivan erilainen varjostettu
mustien merkkijonojen helmitaulu.
Sanan hiljaisuus ei tuota haluttua
vaikutusta. Kuiviin rutistuvaa hiljaisuutta.
Meille on näytetty sitä ja meidän on annettu
kuulla siitä. Mitä ei voi kuulla.
Kuva, kolme miestä eteisessä. Kaksi seisoo,
lihavia, pitkät mustat takit. Päähän ruuvatut
hatut. Kolmas istuu ja vartoo vieraita.
Pujottaa käsiin kireitä käsineitä.
Maalattuja merimaisemia.
Ja hyvinä päivinä tietysti kirjoitan kaikenlihavia, pitkät mustat takit. Päähän ruuvatut
hatut. Kolmas istuu ja vartoo vieraita.
Pujottaa käsiin kireitä käsineitä.
Maalattuja merimaisemia.
sanomani muistiin, jotta voin muina päivinä
toistaa kaiken tismalleen samalla tavalla.
Miettiä useita tunteja kysymyksiä,
kuten onko palapelin kokoamisjärjestyksellä
väliä, tai että onko kisatunnelmaan
pääseminen jotenkin määriteltyä.
Turha selata uudempia kirjoituksia,
koska uudemmat on viimeksi käytetty.
Miten huomattavan nopeasti hän oppi ääntämään
ja käyttämään tuota nimeä. Aivan kuin mitään
kielellistä eroa ei olisi ollutkaan. Ja silti erotimme
hänet välittömästi. Silti huomasin ensimmäisestä
elkeestä.
vaihtoehtoinen versio.
ja käyttämään tuota nimeä. Aivan kuin mitään
kielellistä eroa ei olisi ollutkaan. Ja silti erotimme
hänet välittömästi. Silti huomasin ensimmäisestä
elkeestä.
vaihtoehtoinen versio.
Saturday, June 10, 2006
Mitä tapahtuu puhuttaessa,
miten käsieleet tapahtuvat puhuttaessa
ulkomaalaisille miten jää jälkeen
haamukuvia, sulautuvia
mustia taustoja vasten ihmisiä,
vastaan teräviä nokkia, nokkia terävien
hattujen lippojen alla. Ja alla.
Olkilattialla, ontoista viivoista
kasautuvia jalanmyötäisiä kuvioita,
poskeen jääviä painaumia
nenä kuin lasia vasten sellaisen
painauman vaatimaa hirvittävää voimaa.
Minulla on aksentti stressaantuneena
minulla on aritmeettiset taikurin kädet
vauhkoontuneena, jos olen lehden tullessa
hereillä yöllä jätän sen lattialle enkä vie
Kuten valoa kohden kävellessä
pöytäliinaan ommellut peilinpalaset
leimahtavat tikapuita
etenevä sävelasteikko, nuoltava posti-
merkkieli, tongue ei langue
ja minä kirjoitin sen
ja minä tiesin miltä se
ja tietysti he soittivat
ja kaiken tuon ja he
soittavat sen kauniisti
ja he soittivat kaiken tuon upeasti
rummutkin, kaikki se patteristo
vain pituussuunnassa kasvavia
ihmisiä pimeässä kuljeskelemassa
joutilaana studion nurkissa.
Paljon selittämätöntä tilaa.
Paljon isoja, hulluja elkeitä.
Kuten ääninauhalle vangittuja hyönteisiä.
Heinäsirkkojen takaraajojen melua.
Puheääni tai laulaminen. Otan sen
aina esiin ja käytän sitä. Niin se pysyy
terveenä eikä kulu puhki.
Kuuntele aina lujalla. Kuulet tilan,
voit rentoutua.
”Nainen käveli yksin pois, hänen nauhuriltaan
kuului riemuavien lasten meteli”
miten käsieleet tapahtuvat puhuttaessa
ulkomaalaisille miten jää jälkeen
haamukuvia, sulautuvia
mustia taustoja vasten ihmisiä,
vastaan teräviä nokkia, nokkia terävien
hattujen lippojen alla. Ja alla.
Olkilattialla, ontoista viivoista
kasautuvia jalanmyötäisiä kuvioita,
poskeen jääviä painaumia
nenä kuin lasia vasten sellaisen
painauman vaatimaa hirvittävää voimaa.
Minulla on aksentti stressaantuneena
minulla on aritmeettiset taikurin kädet
vauhkoontuneena, jos olen lehden tullessa
hereillä yöllä jätän sen lattialle enkä vie
Kuten valoa kohden kävellessä
pöytäliinaan ommellut peilinpalaset
leimahtavat tikapuita
etenevä sävelasteikko, nuoltava posti-
merkkieli, tongue ei langue
ja minä kirjoitin sen
ja minä tiesin miltä se
ja tietysti he soittivat
ja kaiken tuon ja he
soittavat sen kauniisti
ja he soittivat kaiken tuon upeasti
rummutkin, kaikki se patteristo
vain pituussuunnassa kasvavia
ihmisiä pimeässä kuljeskelemassa
joutilaana studion nurkissa.
Paljon selittämätöntä tilaa.
Paljon isoja, hulluja elkeitä.
Kuten ääninauhalle vangittuja hyönteisiä.
Heinäsirkkojen takaraajojen melua.
Puheääni tai laulaminen. Otan sen
aina esiin ja käytän sitä. Niin se pysyy
terveenä eikä kulu puhki.
Kuuntele aina lujalla. Kuulet tilan,
voit rentoutua.
”Nainen käveli yksin pois, hänen nauhuriltaan
kuului riemuavien lasten meteli”
Friday, June 09, 2006
Thursday, June 01, 2006
Hänestä tulee niin paranoidinen kun ulkomaailma ei vastaa. Avaamatonta sitoutumista. Peilaamista. Kaikkea muuta kuin positiivista palautetta. Rikki kivettyjä ikkunoita. Konkreettisia pelon aiheita. Oman asunnon, kodin, maantieteellisen sijaintipaikan. Ehkä siitä ei ole hyötyä että sinä luet sen. Ehkä siitä ei ole hyötyä että ihmiset lukevat sen. Mitään sanomatta. Suoraan Jumalalle. Mahdollisimman totuudellinen kuvio. Huonoa loputtomuutta. Tarve luoda yhteys. Yksi paradokseista. Kirjoittaminen on luonnoton yhteys keinoilla, jotka tekevät puheen suhteen toisarvoiseksi, täydennys oikeastaan korvaa jonkin asian olennaisen täydennyksen. Olennainen tietty puute. Tietty olennainen, palautettu puheyhteys. Kuusitoistatuntiakestävämatinea. Ei mainittavaa vastaanottoa. Ei mainittavan aitoa, välitöntä kontaktia. Kuitenkin ehdin täyttää vihkojeni kannet rytmitetyillä viivoilla, joita yhdistelen pitkillä, haarautuvilla viivoilla. Haarautuvien hiusten abjektiharha. Kaikki ilmiöt haluavat itsepäisesti jatkaa kivinä ja kasveina olemistaan. Tiikeri ei pääse mitenkään eroon viivoistaan. Hän oli siellä. Aivan niin kuin fiktiossa. Hänhän.
c’urs rred n’d rare
arws are-arrnged
r
chondrodendron
TO MEN TO SU M
bvotancilacl hverbal armrican
189889818988981 189889818988981 189889818988981
189889818988981 v 189889818988981 189889818988981
MENISPERMACEAE pareira
189889818988981 189889818988981 189889818988981
ruiz &Pavon -- pareira
189889818988981 189889818988981 189889818988981
vriginwine?
Sunday, May 21, 2006
Monday, May 08, 2006
Lasken rajoja. Lasken ykskaks kol rajoja. Lasken rajoja aitauksesta toiseen ja suvantojen takana. Puheen piiriä. Käsityksen käytöstä lasken satikutia. Lasken turhia kikkoja sisään. Rajaan laskujani. Lasken raajoja. En laske vaan eliminoin vaihtoehtoni. Lasken siinä mielessä nurinkurisesti. Ei tarvitse laskea niin paljon. Ei tarvitse miettiä mitään vähitellen muotonsa löytäviä minuuksia. Ei tarvitse laskea synnytyksiä. Lasken yhden nykyisyyden ja kolme jotain. Lasken rajoja. Lasken kaikki kirjaimet. Paistattelen päivää seurassani viehättävä piin desimaaliarvo. Katson kun pilkku siirtyy kynsinauhani kasvupyrähdysten mukana. Lasken oikein ja leikkaan liian tyvestä. En laskea leikkiä. Lasken latteudet. Lasken etukäteen punakynämerkintöjä. Yks kakskol. Kuvittelen sanoja ja kuvia tai ehkä kirjaimia kuvaksi. Lasken sille yhtälön. Olen liian selvä. Olen ujo. Lasken pääni häpeästä. Lahjoitan K:n Kulta-Into Piihin. Lasken väärin suosioni. Lasken väärin etäisyyden ramppiin. Lasken kirjoja enkä sanoja. Äiti äiti lapses on masiina. Lasken rajoja. Päivä päivältä lähemmäksi varjoja. Lasken aitauksesta toiseen. Lasken suvantojen takana.
Thursday, May 04, 2006
Googlattua vastuunpakoilua.
Kaunis,vaaleanpunainen timantti.
Hevoset, joilla on tuollainen turpa ovat erittäin arkoja auringolle.
Yskänlääke ja liimanhaistelu tarjoavat hetkellisen unohduksen.
Myös purukumi.
Saa sinut kysymään: ”Jos olisit suolainen herkku, mikä olisit?”
Lähtökohtana kaikelle on kuitenkin se, että opit tuntemaan oman hevosesi.
Tunnustele hevostasi.
Päivittäin harjaa ja hoida hevostasi.
Mittaa hevosesi lämpö terveenä.
Kuuntele suoliäänet molemmilta puolilta.
Muista limakalvot.
Muista suolisto ja ruoansulatus.
Muista ohutsuoli, paksusuoli.
Älä unohda suolistoääniä. Ähky hevonen
on hiljainen hevonen.
Jos hevosesi tuijottelee vatsaasi, öljyä se.
Jos hevosesi pissaa etujalat edessä ja takalajat
oikein takana, älä huolestu.
Hevoset pissaavat niin.
Jos on ähky ja hiki ja apatia, öljyä kiiltävä hevosesi.
Tiilenpuna limakalvoissa ei ole hyvä juttu.
Digitaalisen pulssin voi mitata niin, että takaapäin katsottuna
laitat sormet kello 5 ja 7 kohdalle.
Jos hevonen on akuutisti kolmijalkainen, on silloin lämmin ja sääri turvoksissa.
Pumpulia pehmikkeeksi ja tuorekelmua & liimaside & ilmastointiteippiä.
Ilmastointiteippi on talvella tosi liukas.
Estä liukastuminen. Ehkä.
lähde.
Hevoset, joilla on tuollainen turpa ovat erittäin arkoja auringolle.
Yskänlääke ja liimanhaistelu tarjoavat hetkellisen unohduksen.
Myös purukumi.
Saa sinut kysymään: ”Jos olisit suolainen herkku, mikä olisit?”
Lähtökohtana kaikelle on kuitenkin se, että opit tuntemaan oman hevosesi.
Tunnustele hevostasi.
Päivittäin harjaa ja hoida hevostasi.
Mittaa hevosesi lämpö terveenä.
Kuuntele suoliäänet molemmilta puolilta.
Muista limakalvot.
Muista suolisto ja ruoansulatus.
Muista ohutsuoli, paksusuoli.
Älä unohda suolistoääniä. Ähky hevonen
on hiljainen hevonen.
Jos hevosesi tuijottelee vatsaasi, öljyä se.
Jos hevosesi pissaa etujalat edessä ja takalajat
oikein takana, älä huolestu.
Hevoset pissaavat niin.
Jos on ähky ja hiki ja apatia, öljyä kiiltävä hevosesi.
Tiilenpuna limakalvoissa ei ole hyvä juttu.
Digitaalisen pulssin voi mitata niin, että takaapäin katsottuna
laitat sormet kello 5 ja 7 kohdalle.
Jos hevonen on akuutisti kolmijalkainen, on silloin lämmin ja sääri turvoksissa.
Pumpulia pehmikkeeksi ja tuorekelmua & liimaside & ilmastointiteippiä.
Ilmastointiteippi on talvella tosi liukas.
Estä liukastuminen. Ehkä.
lähde.
Nyt te herätitte pienokaisen. Nyt sillä on pelkoa silmissään.
Nyt hänellä on turta kohta. Nyt alue liikkuu
Nyt sänkyä käännetään. Nyt ensimmäinen yö.
Nyt jalat kohti uutta. Nyt pahoja unia.
Nyt kädet kohti aurinkoa. Nyt opettavainen kokemus.
Nyt ymmärrän mitä tarkoitatte. Nyt raskas hengitys.
Nyt raskas hengitys kuin kuorsaus. Nyt liikunta.
Nyt vartalon vinoon vääntävä ura. Nyt hiljalleen leijaileva.
Nyt rikottu kuvaruutu. Nyt valkea lumi säleikön lävitse.
Nyt toinen ja kolmas vaihe. Nyt juurihoitoja.
Nyt elämäsi kaunein ilma. Nyt abstrakteja ajatuksia.
Nyt selät vastakkain. Nyt pahansuopia ajatuksia.
Nyt ”Sumuinen viljapelto aamuneljältä harsoisessa
auringonvalossa”. Nyt te herätitte pienokaisen.
Nyt hänellä on turta kohta. Nyt alue liikkuu
Nyt sänkyä käännetään. Nyt ensimmäinen yö.
Nyt jalat kohti uutta. Nyt pahoja unia.
Nyt kädet kohti aurinkoa. Nyt opettavainen kokemus.
Nyt ymmärrän mitä tarkoitatte. Nyt raskas hengitys.
Nyt raskas hengitys kuin kuorsaus. Nyt liikunta.
Nyt vartalon vinoon vääntävä ura. Nyt hiljalleen leijaileva.
Nyt rikottu kuvaruutu. Nyt valkea lumi säleikön lävitse.
Nyt toinen ja kolmas vaihe. Nyt juurihoitoja.
Nyt elämäsi kaunein ilma. Nyt abstrakteja ajatuksia.
Nyt selät vastakkain. Nyt pahansuopia ajatuksia.
Nyt ”Sumuinen viljapelto aamuneljältä harsoisessa
auringonvalossa”. Nyt te herätitte pienokaisen.
vanhan muokkaus, eikä kaluksi silti
Kaksoset maalaavat toisiaan.
Heidän käyttämänsä värit on tehty kasvista,
jonka syöjät synnyttävät rumia lapsia ja tulevat itse hulluiksi.
Kaksoset keksivät oman kielen, kahden linnun sirkutuksen.
Viserrys. Sateen ropina katolla.
Takkatulen rätinä. Kusen lorina.
Rumia ankaria kouristuksia.
Kaksosten syntyessä luonto
valmistautuu siirtymään. Heidän lisäkseen huoneessa ei ole muita,
muut ovat siirtyneet lähiöbaariin heittämään tikkaa,
tunnelmaltaan lämpimään soppeen.
Kuurojen kokous
elehdintä ja huitominen, kummallinen äninä.
He iskevät silmää ja puhaltavat syljestä kuplia.
Kaksoset ovat toisilleen malleja.
Tuloksena syntyy kauniita naisia,
vallankumouksia, nopeita olosuhteiden muutoksia,
kukka-asetelmia.
Kaksoset pitävät vastamaalatun paperin mausta.
Väri tirskuu geometrisesti huulien ja hampaiden raoista.
He painelevat kämmenillään kuvia kankaille ja
maali pursuaa hitaasti sormien välistä.
Viisi sormea heimopäällikön tyttärestä.
Kaikuva haikara älisee ankaralla avaralla.
Palmupuiden lehdet ovat vääntyneet likaisiksi liaaneiksi.
Viemäri ja simpukat haisevat samalta.
Heidän käyttämänsä värit on tehty kasvista,
jonka syöjät synnyttävät rumia lapsia ja tulevat itse hulluiksi.
Kaksoset keksivät oman kielen, kahden linnun sirkutuksen.
Viserrys. Sateen ropina katolla.
Takkatulen rätinä. Kusen lorina.
Rumia ankaria kouristuksia.
Kaksosten syntyessä luonto
valmistautuu siirtymään. Heidän lisäkseen huoneessa ei ole muita,
muut ovat siirtyneet lähiöbaariin heittämään tikkaa,
tunnelmaltaan lämpimään soppeen.
Kuurojen kokous
elehdintä ja huitominen, kummallinen äninä.
He iskevät silmää ja puhaltavat syljestä kuplia.
Kaksoset ovat toisilleen malleja.
Tuloksena syntyy kauniita naisia,
vallankumouksia, nopeita olosuhteiden muutoksia,
kukka-asetelmia.
Kaksoset pitävät vastamaalatun paperin mausta.
Väri tirskuu geometrisesti huulien ja hampaiden raoista.
He painelevat kämmenillään kuvia kankaille ja
maali pursuaa hitaasti sormien välistä.
Viisi sormea heimopäällikön tyttärestä.
Kaikuva haikara älisee ankaralla avaralla.
Palmupuiden lehdet ovat vääntyneet likaisiksi liaaneiksi.
Viemäri ja simpukat haisevat samalta.
Monday, May 01, 2006
Kaikesta maailmasta ja se on päivän valosta se Casagemas’n vihreistä huulista minä näen ystäväni kuoleman ajasta 65 vuotta hämäryyttä ja päivän valo ja vuosiluku ja sormella osoitettava pieni poika, pieni sormella hierottava alue vasemman hartian takana, vasemman hartian takana syvällisesti varjostettu tumma kolmiulotteinen varjo, ja haalentunut, maitokalvoinen vasen silmä edestä katsoen oikea vain vasemmalla näkyvä korvakoru vain etäisyydessä lannistuva koiran hahmo, hiekkaiseen tuuleen sotkeutuva ja kaikesta maailman väreistä värein, värisevin, surumurhe sisäinen kipu myös henkisyys avaruus ajatus ja uni tiedäthän.
Oranssia, harmaata ja sinistä.
Mustaa, ruskeaa ja punaista.
Tapetinhaaleaa, kellertävää,
rikottua sianväriä.
Ja paperisen kankaan lävistävä kulma, tiedäthän-kulma,
henkilökohtainen ja paljastavin taitos,
mahdoton kulma.
Oranssia, harmaata ja sinistä.
Mustaa, ruskeaa ja punaista.
Tapetinhaaleaa, kellertävää,
rikottua sianväriä.
Ja paperisen kankaan lävistävä kulma, tiedäthän-kulma,
henkilökohtainen ja paljastavin taitos,
mahdoton kulma.
Thursday, April 27, 2006
Viidakosta juoksee kulmikas nainen.
Viidakosta juoksee suuton ja silmitön.
Viidakosta juoksee lommorintainen näyttelijätär ja kiinalainen viuhka.
Viidakosta pomppii rämisevän oven taakse pesuhuoneeseen lukittu ovea naiva lattiarakenteen kautta resonoiva pyykinpesukone.
Viidakosta juoksee juhlan jälkeen yksinäinen nänni.
Viidakosta juoksee jonkinlainen palmupuusta veistetty golemi.
Viidakosta juoksee sormeton kapellimestari.
Viidakosta juoksee kinuskileivosta hautova babushka.
Viidakosta juoksee nautittavan oranssi kiviveistos.
Viidakosta juoksevat Spencer Tracy, Kalle Lewis ja kubistinen astiasto.
Viidakosta juoksee, poika, juokse.
Viidakosta nousee sokea aurinko.
Viidakosta käsin lavastetaan läntinen taivas.
Viidakosta pyörii epätasaisesti luullakseni noin yksitoista pastellipäärynää.
Viidakosta juoksee puutarhassa lepäävä kreikkalaistyylinen talo.
Viidakosta juoksee jälleen näyttelijätär ja villiintynyt viuhka.
Viidakossa soitetaan kitaraa naama sisässä. Plektrakädessä ei ole sormia!
Viidakosta juoksee palapelin paloista koottu viehättävä leninki.
Viidakosta juoksevat Breznev, Rublev ja Leninki.
Viidakosta kuuluu Kreekah! Tarzan bundolo!
Viidakosta juoksee aivan saa-tanan kamala muumioluuranko-tyylinen ratkaisu.
Viidakosta juoksee Horta de Ebran tehtaan omistajan vävyn joutsenlaulu.
Viidakosta juoksee kikkeliskokkelis.
Viidakosta juoksee mestarin siveltimen dekonstruoima Ambrose Vollard.
Viidakosta juoksevat Gösta Sundqvist ja hohtavan valkoisesti naurava isorintainen neekerinainen.
Viidakosta juoksee alavatsa, joka on sekoitus kovin monia kivestyylejä.
Viidakosta juoksee skotlantilainen muckelismackelish.
Viidakosta juoksee Pernod-jäitä imeskelevä Larry Laffer.
Viidakosta juoksee Leikin loppu.
Viidakosta juoksee loputon kasetillinen Kasevaa.
Viidakosta juoksee vedenpaisumus.
Viidakosta juoksee uhrijuhla Kyöpelivuorella.
Viidakosta juoksee suuton ja silmitön.
Viidakosta juoksee lommorintainen näyttelijätär ja kiinalainen viuhka.
Viidakosta pomppii rämisevän oven taakse pesuhuoneeseen lukittu ovea naiva lattiarakenteen kautta resonoiva pyykinpesukone.
Viidakosta juoksee juhlan jälkeen yksinäinen nänni.
Viidakosta juoksee jonkinlainen palmupuusta veistetty golemi.
Viidakosta juoksee sormeton kapellimestari.
Viidakosta juoksee kinuskileivosta hautova babushka.
Viidakosta juoksee nautittavan oranssi kiviveistos.
Viidakosta juoksevat Spencer Tracy, Kalle Lewis ja kubistinen astiasto.
Viidakosta juoksee, poika, juokse.
Viidakosta nousee sokea aurinko.
Viidakosta käsin lavastetaan läntinen taivas.
Viidakosta pyörii epätasaisesti luullakseni noin yksitoista pastellipäärynää.
Viidakosta juoksee puutarhassa lepäävä kreikkalaistyylinen talo.
Viidakosta juoksee jälleen näyttelijätär ja villiintynyt viuhka.
Viidakossa soitetaan kitaraa naama sisässä. Plektrakädessä ei ole sormia!
Viidakosta juoksee palapelin paloista koottu viehättävä leninki.
Viidakosta juoksevat Breznev, Rublev ja Leninki.
Viidakosta kuuluu Kreekah! Tarzan bundolo!
Viidakosta juoksee aivan saa-tanan kamala muumioluuranko-tyylinen ratkaisu.
Viidakosta juoksee Horta de Ebran tehtaan omistajan vävyn joutsenlaulu.
Viidakosta juoksee kikkeliskokkelis.
Viidakosta juoksee mestarin siveltimen dekonstruoima Ambrose Vollard.
Viidakosta juoksevat Gösta Sundqvist ja hohtavan valkoisesti naurava isorintainen neekerinainen.
Viidakosta juoksee alavatsa, joka on sekoitus kovin monia kivestyylejä.
Viidakosta juoksee skotlantilainen muckelismackelish.
Viidakosta juoksee Pernod-jäitä imeskelevä Larry Laffer.
Viidakosta juoksee Leikin loppu.
Viidakosta juoksee loputon kasetillinen Kasevaa.
Viidakosta juoksee vedenpaisumus.
Viidakosta juoksee uhrijuhla Kyöpelivuorella.
Monday, April 24, 2006
Kaksoisvirranmaan kaksoset kauhistuivat karuutta maan, kaltaisten kaveruus koitokselle kerkesi. Katkeran kansakunnan kilpajuoksijain kova kurimus karkotti karpalot koverilta kuhmuisilta kankuilta, kiperästi kaikkivaltiaiden karvaisilta kyrv...
Kasaarikvasaari Kaurismäen kannatuskaari kytkökseltä kaikkialle kuurona kieri, kaunaisen kokon kuumeen kytemiseksi kumautti, kuonakukkaseksi kitkeryyden kiiri.
”Kauhistelkaa, kauhistelkaa!” kärhämöivät kiimaiset kaikkivaltiuden kailottajat kun kansa kuuhun killitellen kirmasi kukin kunnailleen. Karkeaa, karvaista kangasta kaalepit kontoillaan kyykistyivät kulauttamaan. Kanki kauhia keri, kansakunnan kaksosten kaksoisvirranmaan.
Kauhulla kuulostelen. Kermainen kukinto kauhun kausien. Kiirii karvoissani karmea kultapiisku katsellessani kaukaista kertomusta. Ken kuiskaa keralla kuvottavien kekojen?
Kaikki kuurot kauniita kitaroita kurmottaen.
Kasaarikvasaari Kaurismäen kannatuskaari kytkökseltä kaikkialle kuurona kieri, kaunaisen kokon kuumeen kytemiseksi kumautti, kuonakukkaseksi kitkeryyden kiiri.
”Kauhistelkaa, kauhistelkaa!” kärhämöivät kiimaiset kaikkivaltiuden kailottajat kun kansa kuuhun killitellen kirmasi kukin kunnailleen. Karkeaa, karvaista kangasta kaalepit kontoillaan kyykistyivät kulauttamaan. Kanki kauhia keri, kansakunnan kaksosten kaksoisvirranmaan.
Kauhulla kuulostelen. Kermainen kukinto kauhun kausien. Kiirii karvoissani karmea kultapiisku katsellessani kaukaista kertomusta. Ken kuiskaa keralla kuvottavien kekojen?
Kaikki kuurot kauniita kitaroita kurmottaen.
Tuesday, April 18, 2006
1. Kukaan kiinnostava ihminen ei pidä normaalista runoudesta.
2. Myös epänormaali runous on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
3. Hyvin tehty epänormaali runous on kuin tonkallinen voinmakuisia popcorneja.
4. Hyvin tehty epänormaali runous on tullut jäädäkseen, valitettavasti.
5. Toisaalta on vaikea verrata hyvää epänormaalia runoutta hyvään epänormaaliin proosakirjaan.
6. Proosakirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
7. Epänormaali proosakirjallisuus voi toimia kuin virvoitusjuoma, jossa on sopivasti jäitä.
8. Ylipäänsä koko epänormaali-käsite on niin perseestä revitty ja kyseenalainen, että unohdetaan se.
9. Unohdetaan saman tien kirjallisuus.
10. Kirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
11. Mutta kuinka muka voisimme unohtaa kirjallisuuden?
12. Fiktio. Tekstuaalisuus. Kielen ehdoilla toimiva suljettu maailma.
13. Miten voisin jättää käyttämättä nämä kiehtovat mahdollisuudet?
14. Olenhan älyllinen eläin.
15. Mitä helvettiä?
16. Älyllinen eläin toteuttaa itseään älyn kautta.
17. Älyllinen eläin on järjestelmällinen.
18. ”Itse asiassa ihminen ei ole eläin sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sanan ’eläin’ voisi katsoa tarkoittavan karkeasti muita eläviä olentoja”.
19. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Koettakaa pitää älylliset ja pikkumaiset hampaanne kurissa.
20. Ei, en tiedä kuinka minun tulisi suhtautua kasveihin.
21. Ei, en tarkastanut määritelmiä sanakirjasta.
22. Kyllä, minäkin kammoksun yhtäkkisiä pudotuksia jännitteessä ja rakenteessa.
23. Minäkään en pidä siitä.
24. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
25. Ajattelet sitä tälläkin hetkellä.
26. Olet söpö närkästyneenä.
27. Mutta entäpä sitten sienet?
28. Hyvä luoja.
29. Joku sanoi joskus, että kiinalaiset ovat kuin sieniä.
30. Minusta se oli aika hyvin sanottu.
31. Älkää katsoko minua tuolla tavalla.
32. Jooko?
33. Tärkein esteettinen keino on banalisointi.
34. On muistettava käyttää tehokeinoja liikaa, mutta ei niin paljon, että lukija voi sanoa ”tässä on käytetty tätä yhtä tehokeinoa niin paljon, että siitä on tullut maneeri.”
35. Edellisen kaltaisen lauseen jälkeen voit kuitenkin tehdä aivan mitä haluat.
36. Eikö mielestäsi ole lukijan esteettisen kompetenssin aliarvioimista kirjoittaa rakenteellisesti täydellistä tekstiä?
37. Hyvä vastaus.
38. Ymmärrän jos pidät minun teesejäni tuollaisena aliarvioimisena ja ajanhukkana.
39. Kyllä, olen tylsistynyt porvariston penikka, joka pitää pilkkanaan kunnon ihmisiä.
40. Epäilemättä pidän myös flarf-runoudesta ja muusta moraalia halventavasta postmodernista.
41. En ymmärrä sinua.
42. Ensiksi kysyt josko pidän flarfista ja heti seuraavaksi olet tivaamassa että mitä vittua sekin nyt sitten tarkoittaa.
43. Olet oikeassa.
44. Ethän sinä tekstuaalisesti mitään sellaista kysynyt.
45. Mielestäni temppusi oli silti halpamainen.
46. Tiedät, että häpeän aina jälkikäteen tekemisiäni.
47. Juuri siksi jätän ne korjaamatta.
48. Mitä korjaisit täydellisessä tekstissä?
49. Koetko muka ihailua?
50. Oletko varma, ettei se ole kateellisuutta?
51. Oletko varma, ettei se ole alemmuudentuntoa?
52. Tietysti minäkin koen tyytyväisyyttä ja eheyttä jälkeenpäin jos olen tehnyt työni kunnolla.
53. Hyvin tehty työ ja eheyden tunne on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
54. Ihmiset. Ainoastaan. Kilpailevat.
55. Aivan. Myös huonouden voi tehdä liian hyvin.
56. Myös hyvin tehtyä huonoutta voi kadehtia.
57. Hyvin tehdystä huonoudesta tulee lopulta taidetta.
58. Valitettavasti.
59. Taide on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
60. Unohdetaan taide. Puhutaan vaikka esteettisyydestä.
2. Myös epänormaali runous on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
3. Hyvin tehty epänormaali runous on kuin tonkallinen voinmakuisia popcorneja.
4. Hyvin tehty epänormaali runous on tullut jäädäkseen, valitettavasti.
5. Toisaalta on vaikea verrata hyvää epänormaalia runoutta hyvään epänormaaliin proosakirjaan.
6. Proosakirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
7. Epänormaali proosakirjallisuus voi toimia kuin virvoitusjuoma, jossa on sopivasti jäitä.
8. Ylipäänsä koko epänormaali-käsite on niin perseestä revitty ja kyseenalainen, että unohdetaan se.
9. Unohdetaan saman tien kirjallisuus.
10. Kirjallisuus on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
11. Mutta kuinka muka voisimme unohtaa kirjallisuuden?
12. Fiktio. Tekstuaalisuus. Kielen ehdoilla toimiva suljettu maailma.
13. Miten voisin jättää käyttämättä nämä kiehtovat mahdollisuudet?
14. Olenhan älyllinen eläin.
15. Mitä helvettiä?
16. Älyllinen eläin toteuttaa itseään älyn kautta.
17. Älyllinen eläin on järjestelmällinen.
18. ”Itse asiassa ihminen ei ole eläin sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sanan ’eläin’ voisi katsoa tarkoittavan karkeasti muita eläviä olentoja”.
19. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Koettakaa pitää älylliset ja pikkumaiset hampaanne kurissa.
20. Ei, en tiedä kuinka minun tulisi suhtautua kasveihin.
21. Ei, en tarkastanut määritelmiä sanakirjasta.
22. Kyllä, minäkin kammoksun yhtäkkisiä pudotuksia jännitteessä ja rakenteessa.
23. Minäkään en pidä siitä.
24. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.
25. Ajattelet sitä tälläkin hetkellä.
26. Olet söpö närkästyneenä.
27. Mutta entäpä sitten sienet?
28. Hyvä luoja.
29. Joku sanoi joskus, että kiinalaiset ovat kuin sieniä.
30. Minusta se oli aika hyvin sanottu.
31. Älkää katsoko minua tuolla tavalla.
32. Jooko?
33. Tärkein esteettinen keino on banalisointi.
34. On muistettava käyttää tehokeinoja liikaa, mutta ei niin paljon, että lukija voi sanoa ”tässä on käytetty tätä yhtä tehokeinoa niin paljon, että siitä on tullut maneeri.”
35. Edellisen kaltaisen lauseen jälkeen voit kuitenkin tehdä aivan mitä haluat.
36. Eikö mielestäsi ole lukijan esteettisen kompetenssin aliarvioimista kirjoittaa rakenteellisesti täydellistä tekstiä?
37. Hyvä vastaus.
38. Ymmärrän jos pidät minun teesejäni tuollaisena aliarvioimisena ja ajanhukkana.
39. Kyllä, olen tylsistynyt porvariston penikka, joka pitää pilkkanaan kunnon ihmisiä.
40. Epäilemättä pidän myös flarf-runoudesta ja muusta moraalia halventavasta postmodernista.
41. En ymmärrä sinua.
42. Ensiksi kysyt josko pidän flarfista ja heti seuraavaksi olet tivaamassa että mitä vittua sekin nyt sitten tarkoittaa.
43. Olet oikeassa.
44. Ethän sinä tekstuaalisesti mitään sellaista kysynyt.
45. Mielestäni temppusi oli silti halpamainen.
46. Tiedät, että häpeän aina jälkikäteen tekemisiäni.
47. Juuri siksi jätän ne korjaamatta.
48. Mitä korjaisit täydellisessä tekstissä?
49. Koetko muka ihailua?
50. Oletko varma, ettei se ole kateellisuutta?
51. Oletko varma, ettei se ole alemmuudentuntoa?
52. Tietysti minäkin koen tyytyväisyyttä ja eheyttä jälkeenpäin jos olen tehnyt työni kunnolla.
53. Hyvin tehty työ ja eheyden tunne on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
54. Ihmiset. Ainoastaan. Kilpailevat.
55. Aivan. Myös huonouden voi tehdä liian hyvin.
56. Myös hyvin tehtyä huonoutta voi kadehtia.
57. Hyvin tehdystä huonoudesta tulee lopulta taidetta.
58. Valitettavasti.
59. Taide on loppujen lopuksi hirvittävän tylsää.
60. Unohdetaan taide. Puhutaan vaikka esteettisyydestä.
Friday, April 07, 2006
Käyn viikottain katsomassa puistossa makaavaa ruumista.
Keskimäärin joudun joka kerta valitsemaan useista, koska
ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän värikkäitä ja tarvitsen
runsaan valikoiman erivahvuisia linssejä ikuistaakseni niiden
nyanssit. Tapaan kertoa niille viime aikaisista tapahtumista ja
ne nousevat nojaamaan kyynärpäihinsä niin hitaasti, etten
tiedä missä vaiheessa nousu ja missä vaiheessa ylipäänsä lakkaus.
Me puhumme innostuneesti samoista asioista ja ymmärrämme
toisiamme. Vaikka hän ei pidäkään minusta lainkaan. Ei siinä
mielessä, että minä ymmärtäisin sen. laulussa lauletaan niin
lauletaan kuin se kuulostaa siltä.
Ei muutenkaan. Auringon varjosta valoon
ilmestyvät ihmiset ovat ongelmallisimpia,
jos väreistä puhutaan. Juuri ihmisistä on
yleensä kysymys. Koska väreistä puhutaan.
Kuvaa siinä sitten sitä sateenkaaripuuroa.
Mutta ymmärrän etten ole suojassa tässä,
mutta minulla on tunne kuin
tuo esine nousee taivaaseen. Niin korkealta hammaskarttakin
näyttää siedettävältä. Jokaisen hammaskartan oikeus tulla
uusinnettavaksi. Niissä lukee ja piru vittu luoja tietää mitä niissä lukee.
Tapahtumat tapahtuvat
koska ovat epätäydellisiä. Lampaan teurastaminen ja uhraaminen
alkaa näyttää järkevältä toiminnalta siinä vaiheessa, kun
lammas todella syödään. En pidä lampaan veren punasta
iltahämyisellä vihreällä, jollain Groznyjin niityllä, joissain
pidoissa, jossain tanssin ja laulun keskellä. Kuvaa siinä
sitten sitä usvaista tarkovskipuuroa. Värisokea
tunturivuoripuroperkele, ei en koske enää saastaisiin
perinneruokiinne fröökynä.
Tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa.
Keskimäärin joudun joka kerta valitsemaan useista, koska
ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän värikkäitä ja tarvitsen
runsaan valikoiman erivahvuisia linssejä ikuistaakseni niiden
nyanssit. Tapaan kertoa niille viime aikaisista tapahtumista ja
ne nousevat nojaamaan kyynärpäihinsä niin hitaasti, etten
tiedä missä vaiheessa nousu ja missä vaiheessa ylipäänsä lakkaus.
Me puhumme innostuneesti samoista asioista ja ymmärrämme
toisiamme. Vaikka hän ei pidäkään minusta lainkaan. Ei siinä
mielessä, että minä ymmärtäisin sen. laulussa lauletaan niin
lauletaan kuin se kuulostaa siltä.
Ei muutenkaan. Auringon varjosta valoon
ilmestyvät ihmiset ovat ongelmallisimpia,
jos väreistä puhutaan. Juuri ihmisistä on
yleensä kysymys. Koska väreistä puhutaan.
Kuvaa siinä sitten sitä sateenkaaripuuroa.
Mutta ymmärrän etten ole suojassa tässä,
mutta minulla on tunne kuin
tuo esine nousee taivaaseen. Niin korkealta hammaskarttakin
näyttää siedettävältä. Jokaisen hammaskartan oikeus tulla
uusinnettavaksi. Niissä lukee ja piru vittu luoja tietää mitä niissä lukee.
Tapahtumat tapahtuvat
koska ovat epätäydellisiä. Lampaan teurastaminen ja uhraaminen
alkaa näyttää järkevältä toiminnalta siinä vaiheessa, kun
lammas todella syödään. En pidä lampaan veren punasta
iltahämyisellä vihreällä, jollain Groznyjin niityllä, joissain
pidoissa, jossain tanssin ja laulun keskellä. Kuvaa siinä
sitten sitä usvaista tarkovskipuuroa. Värisokea
tunturivuoripuroperkele, ei en koske enää saastaisiin
perinneruokiinne fröökynä.
Tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa, tuokaa liimaa.
Friday, March 31, 2006
Vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä. Tämän tekstin rykelmistä muodostuu animaatio, jossa
vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä. Rykelmän tummista kohdista, kirjaimista, muodostuu
zoomatessa koko (minkä? ruudun?) tilan täyttävä matto, joka alkaa zoomautua ulospäin, lävitse
ja ympäri, toiselta puolelta – takapuolelta – ja paljastuu osaksi vanhan naisen tummaa kolttua.
Ei osaksi, vaan pisteeksi tai väriksi. Nyt vanha nainen todella syö leipää ja hörppää teetä. Elokuvallisesti. Todella aikuisten oikeasti. Kuva etääntyy niin kauas, että on pelkkä piste keskellä valkeutta. Keskellä valkeutta vaikkapa i:n piste lauseessa
Vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä.
vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä. Rykelmän tummista kohdista, kirjaimista, muodostuu
zoomatessa koko (minkä? ruudun?) tilan täyttävä matto, joka alkaa zoomautua ulospäin, lävitse
ja ympäri, toiselta puolelta – takapuolelta – ja paljastuu osaksi vanhan naisen tummaa kolttua.
Ei osaksi, vaan pisteeksi tai väriksi. Nyt vanha nainen todella syö leipää ja hörppää teetä. Elokuvallisesti. Todella aikuisten oikeasti. Kuva etääntyy niin kauas, että on pelkkä piste keskellä valkeutta. Keskellä valkeutta vaikkapa i:n piste lauseessa
Vanha nainen syö leipää ja hörppää teetä.
Monday, March 20, 2006
Kamera ei siirry tapahtuman mukana huolimatta tapahtumista.
Vaan näyttää seinän tai näyttää tuolin tai näyttää tyhjän kankaan.
Kamera ei palaa vaikka he palaisivat ja olisivat muuttuneita.
Onko tämä kuva muuttunut? Onko tämä asetelma eri?
Kohtauspaikan on tärkeää olla vaikuttavilta seuduilta.
Siellä saattaa olla hyvin erilaista.
Aamulla siellä on toisennäköistä kuin iltapäivällä.
Sateella siellä on toisennäköistä kuin kauniilla säällä.
Kohtaamisen hetkellä kamera ei siirry tapahtuman mukana huolimatta
tapahtumista. Kohtauspaikalla minuun törmätään tai
törmään tai törmätään. Sellainen tunne, intuitio.
Että onko sellaista. Kunnes toinen vahvistaa sen.
Sellainen tunne on.
Esimerkiksi kadun ylittäminen on vaarallista.
Vaikka pidänkin siitä kuvallisesti.
Ja autiot kadut. Se kuvallisuudesta.
Soitan äänitorvea useita sekunteja
ja se kaikuu koko korttelin leveydeltä.
Auringon varjosta valoon ilmaantuvat ihmiset.
Niin kuin laajakuvatelevisiossa.
Liian läheltä, kapeita kasvoja ja kuvasta
ulos leikkautuvia päitä. Jotta jokin asia
muuttuisi mielenkiintoiseksi
sitä täytyy katsoa tarpeeksi pitkään
Vaan näyttää seinän tai näyttää tuolin tai näyttää tyhjän kankaan.
Kamera ei palaa vaikka he palaisivat ja olisivat muuttuneita.
Onko tämä kuva muuttunut? Onko tämä asetelma eri?
Kohtauspaikan on tärkeää olla vaikuttavilta seuduilta.
Siellä saattaa olla hyvin erilaista.
Aamulla siellä on toisennäköistä kuin iltapäivällä.
Sateella siellä on toisennäköistä kuin kauniilla säällä.
Kohtaamisen hetkellä kamera ei siirry tapahtuman mukana huolimatta
tapahtumista. Kohtauspaikalla minuun törmätään tai
törmään tai törmätään. Sellainen tunne, intuitio.
Että onko sellaista. Kunnes toinen vahvistaa sen.
Sellainen tunne on.
Esimerkiksi kadun ylittäminen on vaarallista.
Vaikka pidänkin siitä kuvallisesti.
Ja autiot kadut. Se kuvallisuudesta.
Soitan äänitorvea useita sekunteja
ja se kaikuu koko korttelin leveydeltä.
Auringon varjosta valoon ilmaantuvat ihmiset.
Niin kuin laajakuvatelevisiossa.
Liian läheltä, kapeita kasvoja ja kuvasta
ulos leikkautuvia päitä. Jotta jokin asia
muuttuisi mielenkiintoiseksi
sitä täytyy katsoa tarpeeksi pitkään
Friday, March 03, 2006
Tarkoitan niitä maanalaisia kohtauksia.
Tunneleita, viemäreitä ja niin edelleen.
Vettä nilkkoihin, mieluusti enintään polviin asti.
Kaikuja ja… ymmärrätte varmaan.
Pimeyttä piti olla monenlaista. Monia pimeyksiä.
Erilaisia sävyjä ja … kuitenkin myös valoa.
Paikka oli valaistava jotenkin. Keinotekoista valoa.
Eihän muuten pimeää erottaisi. Joten valoa.
Mutta myös pimeyttä. Erilaisia valaistuksia.
Vaihtelua, mutta säännönmukaisuutta.
Valaistuksesta on paljon kiinni.
Mikään ei muuten toimi. Ja sade.
Tietenkin sade. Ylivertainen vesimassa.
Onko se kosteaa, likomärkää, utuista.
Sade on tärkeää. Sopiva tasapaino.
Sillä kukaan ei halua nähdä pelkkää sadetta.
Sen tulee olla yksinkertaista,
kaunista ja läpikuultavaa.
Tunneleita, viemäreitä ja niin edelleen.
Vettä nilkkoihin, mieluusti enintään polviin asti.
Kaikuja ja… ymmärrätte varmaan.
Pimeyttä piti olla monenlaista. Monia pimeyksiä.
Erilaisia sävyjä ja … kuitenkin myös valoa.
Paikka oli valaistava jotenkin. Keinotekoista valoa.
Eihän muuten pimeää erottaisi. Joten valoa.
Mutta myös pimeyttä. Erilaisia valaistuksia.
Vaihtelua, mutta säännönmukaisuutta.
Valaistuksesta on paljon kiinni.
Mikään ei muuten toimi. Ja sade.
Tietenkin sade. Ylivertainen vesimassa.
Onko se kosteaa, likomärkää, utuista.
Sade on tärkeää. Sopiva tasapaino.
Sillä kukaan ei halua nähdä pelkkää sadetta.
Sen tulee olla yksinkertaista,
kaunista ja läpikuultavaa.
Friday, February 17, 2006
Se on täällä, mutta ei fyysisesti, eikä oikeastaan muutenkaan
Lue viimeisin runo täältä.
(Blogger ei ole selvästikään tarkoitettu runojen kirjoittamiseen. Rivitys menee päin seiniä säännönmukaisesti, enkä osaa koodata tätä tekstialustaakaan leveämmäksi.)
(Blogger ei ole selvästikään tarkoitettu runojen kirjoittamiseen. Rivitys menee päin seiniä säännönmukaisesti, enkä osaa koodata tätä tekstialustaakaan leveämmäksi.)
Tuesday, February 07, 2006
Matemaatikko ja filosofi paleltui Tanskassa hengiltä. Etsimme, olemme levottomia ja huvittavaa on huomata, miten kaiken taustalla on viiksekkäitä saksalaisia miehiä, koko maailmassa, koko euroopassa, ikään kuin aseet käsissä. Hänen mukaansa ei ole eroa luonnon- ja ihmistieteiden välillä. Hän vaikutti jo 1600-luvun puolella. Hän vaikutti järkevältä mieheltä. Emme ole kiinnostuneita hänen sielustaan. Aseet täytyy ensin asettaa sivuun, jos on tarkoitus kätellä. Emme ole kiinnostuneita hänen järjestään. Hänen suhteestaan totuuteen tai hänen merkityksestään.
Pécuchet oli kiinnostunut jälkijättöisistä asioista. Hän halusi siirrellä kokonaisuuden osasia edessä pelilaudallaan. Pécuchet oli mielestään pesuveden kestävä loogikko.
Bouvard uskoi intuitioon ja silmänräpäykseen. Häntä häkelsi puhua näistä asioista. Bouvard oli mielestään logiikan abc.
Monday, February 06, 2006
Toistuva liikkumisen vaikeuden teema, ei kunnollista kävelyä, ei vasemman jalan koordinoitua nostamista. Ohjaaminen vaatii jatkuvaa tietoisuutta. Leukaluuni raksuu tahtiin, johon epäilemättä raksuisi kirjoituskone. Kirjoituskoneen näen nukkuessani. Samassa unessa asetin uuden kynän työpöydälleni, eikä se enää ole siinä. Kirjoittamisen vaikeuden teema jatkuu matkoissani kulttuurikaupunkeihin ulkomailla, joissa näen unta pitkistä, mustista vaatekappaleista. Hameen ominaisuudessa, tietynlaisissa tilanteissa, riisutaan pois, jätetään kesken, jatketaan seuraavalla kerralla, jätetään kesken. Tehdään pakkoliikkeistä näytelmä. Näytelmissä ihmiset ovat normaaleja. Epätodellinen, suhtautumisen kyseenalaistava, epävarma, kyseenalainen, jossittelu, rikkonainen. Hirvittävä määrä kirjoja. Niitä on pinossa ja ne ovat esineinä kauniita. Niitä on monia eri värejä ja kokoja. Ohjaaja ojentaa ne apuohjaajalle, joka tarkistaa vuosiluvun, ojentaa ne takaisin ohjaajalle ja ohjaaja sinkoaa ne kohti näyttelijöitä. Näyttelijät ampuvat niitä haulikolla lennosta. Kivääristä jäisi sirompi reikä, mutta sillä on vaikea osua. Anssille nauretaan. Anssi ei lataa tarpeeksi nopeasti. Mutta Anssilla on valtti, Anssi on pitkävihainen ja baarimestarin koulutuksellaan erikoistunut lasimurska-cocktaileihin. Anssi on tyytyväinen nimeensä. Kerron Anssille, että nimet ovat maagisia, eikä niihin tule suhtautua kevein perustein. Kuten ei hajuihinkaan. Vaikka hajut kenties lakkaavatkin olemasta, niiden muisto elää! Nimi on velhojen vahvin ase ja pelottavin vihollinen. Leukaluu värähtelee. Värähtely on liikettä, joka ei tiedä minne se on menossa. Silmät värähtelevät.
Sunday, February 05, 2006
Jokin kantava teema lienee kävelevät meemit. Seksisimulaattori, johon voi ostaa krediiteillä näyttelijätähtien profiileja. Visuaalinen opettaminen. Plugiopettaminen (plugittaminen). Protagonistimme Hakkeri huomaa profiileissa pätkän, josta hän voi johtaa koko tähden persoonallisuuden? Mutta ei täydellistä. Mutta tarpeeksi samantyylisen. Organisaatio nussii tiedon ja istuttaa sen kloonaamiinsa suurmiehiin, näyttelijättäriin ja johtajiin. Näille/niille tulee tietysti identiteettiongelmia. Tässä vaiheessa muista viitata Solarikseen. Juonesi on sekoileva ja kokeileva. Muista Dick & Pynchon. Kloonit tarvitsevat Lääkettä säilyäkseen hengissä. Kapinalliset kloonit, jotka ovat päässeet selville asioista pidetään Lääkkeen avulla kurissa. Joku ahne puoskari osaa tehdä Lääkettä. Ehkä hakkeriprotagonisti on itsekin klooni. Hän lähtee Organisaation perään. Meemittyminen leviää kaiken keskellä. Virus? Pakokauhu? Vapahtajakultti? Entropian seuraajat. Aivotkin kuluttavat energiaa, joten entroopikot koettavat ajatella mahdollisimman vähän. Eräänlaista meditaatiota. Heille sanotaan, että meditaatio saattaa kuluttaa vielä enemmän kuin normaali joutenolo. He pitävät tätä harhaoppina. Kiihkomielisiä haaroja. Aivoista häipyvä energia syö aivokapasiteettia. Tästä johtuvat kuolemat. Ihminen voi saavuttaa iankaikkisen elämän, jos oppii hallitsemaan energiapäästönsä. Eri haarat keskittyvät eri ruumiinosiin. Piereskelyä pidetään kaikkien entroopikkojen keskuudessa suurena kunnianosoituksena ja lahjana, koska se vapauttaa paljon metaania, arvokasta elinvoimaa. Johtajien tärkeät kokoontumiset ovat täynnä turinaa. Ulostamista pidetään syntinä. Rankka meditointi ulostamisen jälkeen on välttämätöntä. Ihmisen ylisuuret aivot ovat perisynti.
Monday, January 30, 2006
Luonnollisesti emme tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Päivästä päivittäiseen tunteiden tilittämiseen. Muoto lähenee toisia tulkintoja ja toisia esimerkkejä. Haluaisin pitää nämä kaksi lajia erillään toisistaan. Suunnaton kirjoittaja itse. Suunnaton luki ja itse. Pikkuhiljaa suosio väheni. Vähenee. Kuten tajunnanvirta ja sisäinen monologi. Puhelin, lyhytkantoradio, internet, telefax, pois graafisen etanakirjeen leskenlehdet. Kytkeytyminen tajuntaan ennen kuin ajattelu on muuttunut sanoiksi. Marginaalinen, omituinen ajatus. Ei tarinaa. Ihmiset eivät ole kiinnostuneita tarinoista. Miksi he eivät soita toisilleen? Miksi he eivät ensin soita toisilleen ja muotoile hyvin ja tyyliä mukaillen & imitoiden & ristiriidalla & viestintäkontekstilla pelaten synny uudestaan Englannissa ja Ranskassa, Saksassa, 1600-luvulla jälkeen Kristuksen?
Sunday, January 15, 2006
Että mutkikkaita soidinmenoja harrastavat linnut voidaan houkutella tepastelemaan ja pöyhistelemään ja laulamaan täytetyille linnuille tai muutamalle sopivan väriselle sulalle.
Sen jälkeen saa rakennetuksi kokonaisuuksia, kunnes taas jokin muuttaa näkemystä ja
joku toinen ei kunnioita samaa tehtävää, hän vain menee ja tekee sen ja jokin kolmas nousee sen tilalle ja vain menee ja tekee sen ja täten, heti kun yksi halu on tyydytetty, sen tilalle nousee toinen ja sitten taas uusi ja sitten taas toinen ja lämpimät tunteet kyllästävät olemuksemme.
Vaikkakin hidasta, sen
kehitys on järjestelmällistä ja varmaa.
Se auttaa ilmaisuun ilman sanoja ja vahvistaa puolustuskykyä.
Hieno tunne, eli korkeampi äly, eli pelkkä rento intuitio määrää kaiken, eivätkä
matalalle poratut muotokuvat, suurinta buddhalaisuuden haaraa, ei toista vanhoillisempaa haaraa, ei toista uudempaa harhaa, mutta joka tapauksessa hän
siirtää geeninsä & perimänsä & meeminsä eteenpäin niin kauan, kunnes oppii hallitsemaan ruumiinsa täydellisesti ja jumalaisesti, kunnes hallitsee jokaista geeniään ja atomiaan, kunnes hän on siirtänyt tällä tavoin myös protagonistin jotain tarkoitusta varten, jospa hän päättäisi puuttua fiktioksi?
They are good to have around anyway. A combination of sound
and the cold shot
alone
Sen jälkeen saa rakennetuksi kokonaisuuksia, kunnes taas jokin muuttaa näkemystä ja
joku toinen ei kunnioita samaa tehtävää, hän vain menee ja tekee sen ja jokin kolmas nousee sen tilalle ja vain menee ja tekee sen ja täten, heti kun yksi halu on tyydytetty, sen tilalle nousee toinen ja sitten taas uusi ja sitten taas toinen ja lämpimät tunteet kyllästävät olemuksemme.
Vaikkakin hidasta, sen
kehitys on järjestelmällistä ja varmaa.
Se auttaa ilmaisuun ilman sanoja ja vahvistaa puolustuskykyä.
Hieno tunne, eli korkeampi äly, eli pelkkä rento intuitio määrää kaiken, eivätkä
matalalle poratut muotokuvat, suurinta buddhalaisuuden haaraa, ei toista vanhoillisempaa haaraa, ei toista uudempaa harhaa, mutta joka tapauksessa hän
siirtää geeninsä & perimänsä & meeminsä eteenpäin niin kauan, kunnes oppii hallitsemaan ruumiinsa täydellisesti ja jumalaisesti, kunnes hallitsee jokaista geeniään ja atomiaan, kunnes hän on siirtänyt tällä tavoin myös protagonistin jotain tarkoitusta varten, jospa hän päättäisi puuttua fiktioksi?
They are good to have around anyway. A combination of sound
and the cold shot
alone
Monday, January 09, 2006
Silmien ääni on ratiseva kasvoja hierottaessa. Ja autossa nuokkumista, vaikka olemme listalla ja sääremme ovat kasassa, pikkutakki haittaa asentoa. Joitain ajatuksia, kuten ”salama iskee aina joskus, kukaan ei tiedä miksi” ja nuokkumista & lauluamme radiossa ja olemme listoilla & näemme unia, joissa äiti antaa lapselle helposti särkyviä tavaroita leluiksi, vaikka ne ovat hänelle tärkeitä. Se on pysyvää menettämistä ja huomattavaa. Joulu alkaa olla ohitse, edessä on paluu takaisin, aitoa kamppailua. Kuskin otsassa lukee ”esprit de l’escalier”, voisi sanoa, ihmissielun enkelimäinen osa.
Ja jos minulla on piano – jos saan jostain pianon – hion sen koskettimet karkeaksi. Pelkääjänpaikka kääntyy sanomaan: ”Huomatkaa, elinympäristö saattaa vaikuttaa asioihimme merkittävällä tavalla, mutta emme silti välttämättä pyri aktiivisesti vaikuttamaan siihen.”
Miksi ihmiset muuttivat tänne? Koska täällä ei ole käärmeitä?
Friday, January 06, 2006
kaksi ratsua ja kahdeksan sotilasta “tärkeysjärjestyksessä” lueteltuna
Brittijoukot ilmoittivat perjantaina surmanneensa kahdeksan Irakin sotilasta
katutaisteluissa Basrassa, Kahdeksan sotilasta ja seitsemän hevosta sai surmansa 47 henkilön haavoittuessa.
1985
kahdeksan sotilasta kahtena nelimiehisenä ryhmänä
Arkun kantajiksi määrätään kuusi tai kahdeksan sotilasta
Pelaajan johtamat kahdeksan sotilasta esitellään alussa varsin hyvin
Taistelu kestää noin minuutin vaikka vastassa onkin vain kahdeksan sotilasta,
kaksi pappia ja yksi taikuri. Taikuri tuntuu kuitenkin olevan aika kova vastus
27 tonnin vaunu voi kuljettaa kolmen hengen miehistön lisäksi kahdeksan aseistettua
sotilasta tai vastaavan määrän materiaalia
Nyt hän syö, nukkuu ja käy töissä. Kiitos, Jumala, Jeesuksen ja Jeesus-miehen nimessä ja kiitos
se oli todellakin pirullinen ansa, jopa mandaloripalkkionmetsästäjälle
laaja ruokamyrkytysepidemia, Virolaisista elintarvikkeista johtuen
ja perse myytiin homobaariin,jossa on jono homoja,jotka jonottavat
pääsemään nussimaan Fredin persettä.niin Elton John nai sitä persettä
"Säädyllisyys tänään
merkitsee moraalia huomenna"
ja nussi sitä persettä
ja Vedestä nousi mies jonka ensimmäiset sanat olivat: "ikinä en enää kahlaa nilkkaa
syvemmälle"
raajavartio – näytä järki – näytä tunteet
Kotityöt Marja-Liisa teki velvollisuudesta, kauppareissulla hän hoki itselleen: ”kestä,
kestä, älä romahda.”
((Freddie Mercury (oikealta nimeltään Farrokh Bulsara = ihan NORMAALI nimi) oli BI - seksuaali, ei yhtään ruma, ei rasisti, ei tosiaankaan natsi, ei vulvakon nussija, ei huono ihminen, tervejärkinen,ei skini, ei pedofiili, ei mitätön eikä kusipää, ei arvoton eikä eläin, ei epäihminen, ei tosiaankaan murhaaja, ei sadisti, ei tosiaan Hitlerin vaimo, normaali ihminen, sydämmellinen, VIiisas (Älyykkyysosamäärä ei laskenut vuonna 1985 homouteen sairastuttua sadalla,koska homous ei ole mikään sairaus)ei eläinseksuaali, ei heroinisti,ei rikollinen, ei kokainisti, ei Tom Cruisen mies, ei vammainen, eikä säälittävä ja kuolin syy on täysin pimennossa, eikä ole todisteita, että olisi kuolut tuskaisesti, eikä missään nimessä saastaisena elukkana.))
Sinun ajatuksesi ovat normaaleja kun niskaasi ja otsaasi ammutaan lipas Parabellumin pateja.
Lipas otsaan ja niskaan niin kauan kunnes pääsi irtoaa.
Sinun ajatuksesi ovat normaaleja kun niskaasi ja otsaasi ammutaan lipas Parabellumin pateja.
Lipas otsaan ja niskaan niin kauan kunnes pääsi irtoaa.
Sinun ajatuksesi ovat normaaleja kun niskaasi ja otsaasi ammutaan lipas Parabellumin pateja.
Lipas otsaan ja niskaan niin kauan kunnes pääsi irtoaa.
Sinun ajatuksesi ovat normaaleja kun niskaasi ja otsaasi ammutaan lipas Parabellumin pateja.
Lipas otsaan ja niskaan niin kauan kunnes pääsi irtoaa.
Tuesday, December 20, 2005
Tismalleen tästä kohdasta kuulen jokaisen tytön äänen erikseen, erillisinä yksikköinä ja muista erottuen. Voisi sanoa, että kuulen puut metsältä.
Hän on kirkas ja erottuva, hän on korkea.
Hän on matala ja samettinen, hän on sympaattinen.
Hän on nuori, nuorempi muita, mutta hänen äänensä ei huoju.
Hän on stemma. Hän on kakkosääni. Tarvittaessa hän on mikä tahansa ääni,
pullonkaula, koroke, katve, käytävä, polku, kuja.
He nauttivat saadessaan resitoida ilman säestystä ja he nauttivat soittaessaan viulua jo ties kuinka monennetta vuotta, säännöllisiä soittotunteja 7-vuotiaasta, muutamilla 3-vuotiaasta, epäsäännöllisiä peruuntumisia, miespuolista palvontaa opettajan taholta, kiinnostunutta himonsekaista odotusta oppilaiden varttumisen myötä, henkinen kasvu, innostaminen, rohkaiseminen, johdattaminen
Saman teeman toistaminen b-osassa päinvastaisessa järjestyksessä,
tunti ennen kenraaliharjoituksen alkamista oksentaminen konservatorion käymälässä,
hikoilevan kämmenet, vanhemmat katsomossa, eturivin hameiden alle kurkistelevat
runkkarit,
Händelin tahdissa.
Hän on kirkas ja erottuva, hän on korkea.
Hän on matala ja samettinen, hän on sympaattinen.
Hän on nuori, nuorempi muita, mutta hänen äänensä ei huoju.
Hän on stemma. Hän on kakkosääni. Tarvittaessa hän on mikä tahansa ääni,
pullonkaula, koroke, katve, käytävä, polku, kuja.
He nauttivat saadessaan resitoida ilman säestystä ja he nauttivat soittaessaan viulua jo ties kuinka monennetta vuotta, säännöllisiä soittotunteja 7-vuotiaasta, muutamilla 3-vuotiaasta, epäsäännöllisiä peruuntumisia, miespuolista palvontaa opettajan taholta, kiinnostunutta himonsekaista odotusta oppilaiden varttumisen myötä, henkinen kasvu, innostaminen, rohkaiseminen, johdattaminen
Saman teeman toistaminen b-osassa päinvastaisessa järjestyksessä,
tunti ennen kenraaliharjoituksen alkamista oksentaminen konservatorion käymälässä,
hikoilevan kämmenet, vanhemmat katsomossa, eturivin hameiden alle kurkistelevat
runkkarit,
Händelin tahdissa.
Monday, December 19, 2005
Hän ei välittänyt tanssisalista ja parketin kumiraidoista. Tulee mieleen, olivatko lattiat edes aitoa parkettia. Tuli mieleen, josko isäntämiehen tekopyhillä katselmuksilla oli osuutta asiaan. Entä kaikki ne nisäkkäät? Hirvi, karhu & koira, lintu, muut eläimet, pienet eläimet, muut nisäkkäät. Porotalous. Pehmeät käpälät, sorkat, anturat ja kaviot luistivat ja tai painoivat naarmuja.
Syviä naarmuja kirkaslakkapinnassa. Ikkunoissa kivien ja tuulen, lehtien ja oksien aiheuttamia naarmuja. CD-levyissä minkä tahansa aiheuttamia hiusmaisia naarmuja. Muita häiritseviä tekijöitä olivat laulajan falski (vilpillinen / epäaito / virheellinen) ääni (se oli muutenkin jotenkin), sietääkseen oli haettava tukea salin olemattomista huonekaluista.
Television mainoksen minttukaramellia muistuttava närästyslääke. Beetasalpaajat ja tulehduskipulääkkeet, antasidit, kihtilääkkeet, klomipramiini sekä allopurinoli. Antihistamiinit.
Nainen, joka kantoi laukkuaan kuin kuollutta rottaa.
Rotat vilustuvat helposti. Rotta on kaikkiruokainen, maanalaisessa yhdyskunnassa elävä pieni saaliseläin. Rotasta tulee mieleen paskiainen. Rotta on keltahampainen eikä kysele typeriä.
Nainen, joka kantoi laukkuaan kuin kuollut rotta.
Ja sitten sinä siinä, meidän alati yltyvä, meidän yhtäkkinen haarautuva junaraiteemme. Ratapihat. Tasaiset ratapihat. Pieni ratapiha tai yksittäiset raiteet. Haarautuvat raiteet. Uhrautuminen? Lajinjatkaminen. Tyypillinen.
Tyytymätön ja tyytyväinen.
Syviä naarmuja kirkaslakkapinnassa. Ikkunoissa kivien ja tuulen, lehtien ja oksien aiheuttamia naarmuja. CD-levyissä minkä tahansa aiheuttamia hiusmaisia naarmuja. Muita häiritseviä tekijöitä olivat laulajan falski (vilpillinen / epäaito / virheellinen) ääni (se oli muutenkin jotenkin), sietääkseen oli haettava tukea salin olemattomista huonekaluista.
Television mainoksen minttukaramellia muistuttava närästyslääke. Beetasalpaajat ja tulehduskipulääkkeet, antasidit, kihtilääkkeet, klomipramiini sekä allopurinoli. Antihistamiinit.
Nainen, joka kantoi laukkuaan kuin kuollutta rottaa.
Rotat vilustuvat helposti. Rotta on kaikkiruokainen, maanalaisessa yhdyskunnassa elävä pieni saaliseläin. Rotasta tulee mieleen paskiainen. Rotta on keltahampainen eikä kysele typeriä.
Nainen, joka kantoi laukkuaan kuin kuollut rotta.
Ja sitten sinä siinä, meidän alati yltyvä, meidän yhtäkkinen haarautuva junaraiteemme. Ratapihat. Tasaiset ratapihat. Pieni ratapiha tai yksittäiset raiteet. Haarautuvat raiteet. Uhrautuminen? Lajinjatkaminen. Tyypillinen.
Tyytymätön ja tyytyväinen.
Hetkessä oli hankala sopeutua kannettavan tietokoneen erilaiseen näppäimistöön, oli aivan kuin hän olisi änkyttänyt tai muuten puhunut puristuksissa hirvittävän paineen alla
nerojen voi muutenkin olla hankalaa sopeutua elämään vähemmän älykkäiden keskellä, he tuntevat helposti itsensä ulkopuolisiksi, koska peruskoulujärjestelmä on yksi pahimmista, yksi
pahimmista rikoksista, koska yksi pahimmista mitä jotkut lukivat, koska maidemme välille oli tuolloin syntynyt yksi pahimmista kriiseistä, koska hän oli stipendiaattijoukon nuorin ja tuleva,
koska sota on yksi pahimmista ympäristöuhista, koska yksi pahimmista humanitäärisistä rikoksista maailmassa, koska yksi pahimmista maidemme välille syntyneistä juovista oli
epäilemättä tietoliikenne, internet on monessa mielessä anarkia, nämä hullut retostelevat rahoillaan, tämä on jauhoallerginen, tämä on pitkällä tukalla ja hiusdonitsilla varustettu
partanaama, ja tämä vähäinen vastus on mielipuolista hän saattaa kirjoittaa huumassaan mitä tahansa ja antaa itsestään tahattoman typerän kuvan jos kohta typerä kuva on monesti tahaton,
kuten hääkuvat, kuten teknologinen kyvyttyömyys kuten uhmakas ja kovaääninen laulaminen avaruusoopperassa vailla tietoa muiden sivilisaatioiden yleisimmistä menettelytavoista ja
taktisista sodankäyntimenetelmistä, kyvyttömyys toimia ja ottaa onkeensa mitä vieraan vallan agentti sanoo, kenties kaksoisagentti, sen parempi sinulle, mutta silti kyvyttömyys toimia ja
ottaa onkeensa, katso kaikkea tätä salin nyökkäilevää kasvojoukkoa ja hän tekee niin,
ja hän ottaa todella aikansa ja pitää karvoissa asti tuntuvan meditaatiohetken
nerojen voi muutenkin olla hankalaa sopeutua elämään vähemmän älykkäiden keskellä, he tuntevat helposti itsensä ulkopuolisiksi, koska peruskoulujärjestelmä on yksi pahimmista, yksi
pahimmista rikoksista, koska yksi pahimmista mitä jotkut lukivat, koska maidemme välille oli tuolloin syntynyt yksi pahimmista kriiseistä, koska hän oli stipendiaattijoukon nuorin ja tuleva,
koska sota on yksi pahimmista ympäristöuhista, koska yksi pahimmista humanitäärisistä rikoksista maailmassa, koska yksi pahimmista maidemme välille syntyneistä juovista oli
epäilemättä tietoliikenne, internet on monessa mielessä anarkia, nämä hullut retostelevat rahoillaan, tämä on jauhoallerginen, tämä on pitkällä tukalla ja hiusdonitsilla varustettu
partanaama, ja tämä vähäinen vastus on mielipuolista hän saattaa kirjoittaa huumassaan mitä tahansa ja antaa itsestään tahattoman typerän kuvan jos kohta typerä kuva on monesti tahaton,
kuten hääkuvat, kuten teknologinen kyvyttyömyys kuten uhmakas ja kovaääninen laulaminen avaruusoopperassa vailla tietoa muiden sivilisaatioiden yleisimmistä menettelytavoista ja
taktisista sodankäyntimenetelmistä, kyvyttömyys toimia ja ottaa onkeensa mitä vieraan vallan agentti sanoo, kenties kaksoisagentti, sen parempi sinulle, mutta silti kyvyttömyys toimia ja
ottaa onkeensa, katso kaikkea tätä salin nyökkäilevää kasvojoukkoa ja hän tekee niin,
ja hän ottaa todella aikansa ja pitää karvoissa asti tuntuvan meditaatiohetken
Sunday, December 18, 2005
Tuesday, December 13, 2005
A kertoo B:lle, että C on saanut vaikutteita D:ltä, mutta missä määrin, on kyseenalaista.
B on arvostanut C:tä suuresti, ehkä osittain tämän näennäisen ainutlaatuisuuden vuoksi.
Jos C on saanut vaikutteita D:ltä, onko niitä niin vähän, että kompromissi mieleisyysastetta mitatessa on mahdollinen? Entä: B kertoo E:lle, että C on saanut vaikutteita D:ltä, mutta esittää asian omana mielipiteenään ja havaintonaan. Mitä ajattelisi A tästä, jos sattuisi ohimennen kuulemaan, vahingossa? Entä se tosiseikka, että päähenkilö tässä on selkeästi B, vaikka A olisi luontevampi merkki? Pitäisikö meillä olla A1 ja A2, sekä vaikkapa A2 ja B1? Mutta miksi A olisi A ja B olisi B? Miksi ykkönen ja miksi kakkonen. Miksei?
Lisätään etuliite ”runoilija” esimerkiksi C:n ja D:n edelle. Samalla ilmaantuu, erinäisistä seikoista riippuen, etuliite ”meta” tämän runon edelle. Tämä olkoon runo sillä perusteella, että esimerkiksi sisäkannessa lukee ”runoja”. Jollei lue, tai jos ei ole edes kansia, emme voi luottaa keneenkään ja lukijan tulisi lukita ovensa, varmuuden vuoksi moninkertaisesti.
B on arvostanut C:tä suuresti, ehkä osittain tämän näennäisen ainutlaatuisuuden vuoksi.
Jos C on saanut vaikutteita D:ltä, onko niitä niin vähän, että kompromissi mieleisyysastetta mitatessa on mahdollinen? Entä: B kertoo E:lle, että C on saanut vaikutteita D:ltä, mutta esittää asian omana mielipiteenään ja havaintonaan. Mitä ajattelisi A tästä, jos sattuisi ohimennen kuulemaan, vahingossa? Entä se tosiseikka, että päähenkilö tässä on selkeästi B, vaikka A olisi luontevampi merkki? Pitäisikö meillä olla A1 ja A2, sekä vaikkapa A2 ja B1? Mutta miksi A olisi A ja B olisi B? Miksi ykkönen ja miksi kakkonen. Miksei?
Lisätään etuliite ”runoilija” esimerkiksi C:n ja D:n edelle. Samalla ilmaantuu, erinäisistä seikoista riippuen, etuliite ”meta” tämän runon edelle. Tämä olkoon runo sillä perusteella, että esimerkiksi sisäkannessa lukee ”runoja”. Jollei lue, tai jos ei ole edes kansia, emme voi luottaa keneenkään ja lukijan tulisi lukita ovensa, varmuuden vuoksi moninkertaisesti.
Sunday, December 11, 2005
Valkea kuningas, jota yleensä merkitään symbolilla
Valkea kuningatar, jota yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa tornia, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa lähettiä, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa ratsua, joita yleensä merkitään symbolilla
Kahdeksan valkeaa sotilasta, joita yleensä merkitään symbolilla
Musta kuningas, jota yleensä merkitään symbolilla
Musta kuningatar, jota yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa tornia, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa lähettiä, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa ratsua, joita yleensä merkitään symbolilla
Kahdeksan mustaa sotilasta, joita yleensä merkitään symbolilla
Valkea kuningatar, jota yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa tornia, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa lähettiä, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi valkeaa ratsua, joita yleensä merkitään symbolilla
Kahdeksan valkeaa sotilasta, joita yleensä merkitään symbolilla
Musta kuningas, jota yleensä merkitään symbolilla
Musta kuningatar, jota yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa tornia, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa lähettiä, joita yleensä merkitään symbolilla
Kaksi mustaa ratsua, joita yleensä merkitään symbolilla
Kahdeksan mustaa sotilasta, joita yleensä merkitään symbolilla
Monday, December 05, 2005
6h @ tv
MTV:ltä tulee The Rasmuksen video. Neloselta tulee Olavi Uusivirran haastattelu ja Macarena. MTV:ltä tulee Madonna. Neloselta tulee Shakira. MTV:ltä tulee Korn. Neloselta tulee Olavi Uusivirran haastattelu. MTV:ltä tulee Fort Minor. Neloselta tulee Olavi Uusivirran video. MTV:ltä tulee uutisia ja mainoksia. Neloselta tulee PMMPn video. MTV:ltä tulee Madonna. Neloselta tulee Madonna yhtä säkeistöä myöhässä. MTV:ltä tulee PMMPn video. Neloselta tulee The Rasmus. MTV:ltä tulee Fort Minor.
Sunday, December 04, 2005
Avaan päiväni suihkulla kuin valas, laulan vedessä, kaikuluotaan hyviä viboja.
Muroissani on tiikeri, maidossani lehmä ja kengissäni puuma.
Laukkuni on sataprosenttista nahkaa.
Kokouksessa haistan vastustajani pelon.
Pingviinit lentävät tietokoneeni ikkunoihin.
Selaimeni on kettu.
Lempijuomani on lentävän härän punaista heimoa.
Osaan itkeä krokotiilin kyyneliä ja matkia kyyn eleitä.
Olen lapsille karhumainen ja naisille sikamainen.
Vittuunnun jos minua haukutaan konttorirotaksi, sillä olen mies enkä hiiri.
Päivälliseksi syön kanaa, lempihedelmäni on kiwi ja televisiosta Ylämaan kettu.
Vatsassani on perhosia. Kissani on matokuurilla. Koirallani on kirppuja. Tulee turpaan.
Pakenen häntä koipien välissä.
Muroissani on tiikeri, maidossani lehmä ja kengissäni puuma.
Laukkuni on sataprosenttista nahkaa.
Kokouksessa haistan vastustajani pelon.
Pingviinit lentävät tietokoneeni ikkunoihin.
Selaimeni on kettu.
Lempijuomani on lentävän härän punaista heimoa.
Osaan itkeä krokotiilin kyyneliä ja matkia kyyn eleitä.
Olen lapsille karhumainen ja naisille sikamainen.
Vittuunnun jos minua haukutaan konttorirotaksi, sillä olen mies enkä hiiri.
Päivälliseksi syön kanaa, lempihedelmäni on kiwi ja televisiosta Ylämaan kettu.
Vatsassani on perhosia. Kissani on matokuurilla. Koirallani on kirppuja. Tulee turpaan.
Pakenen häntä koipien välissä.
Monday, November 28, 2005
Näintaas monia unia miehiä naisia lapsia ja kissaeläimiä mitä niissä tapahtui koru kaulassa pieni muistiinpanovälineeintä olevat puusta tehtyt naparengas iertää ja kuristaa sivauaine siinä taas kuoli ihmimisiä & ihmisilä todettiin tappavia tauteja, äiti oli valmistunut henkisesti syöopään vaikka syöpää ei oltu vielä todettu rakkaani ei syö ei juo, ruoka ällöttäää, vatsalaukku ohenee ja kapenee, kutistuu kuin viidakkoheimon pää, lehdet ovat ihonvärisiä ja kellertäviä, eivät keltaisia, kelmeitä, kelmeitä on hakemani sana täpliä, pigmentinmuutoksia, anomalioita pigmentissä, animalia on häijyys sielussa, syön taas kasvisravintolassa, syön sakeaa keittoa, sakeeta, sakea, sakke oli kaveri nuorena nyt sen joskus näkee laitoksella mutta ei se tunnista tai katsoo muualle. Sakke opiskelee kemiaa, kemiaan on helppo päästä vaikka aineena se onkin vaikea sakke pääsi hyvällä todistuksella ja kilpailumeriiteillä, kyllä kemiaan pääsee jos haluaa, keniaan, ulkona humisee, tasainen vertigo-basso, se kuuluu joko ilmanvaihtojärjestelmästä tai naapurin stereoista, naapuri, alapuoli, yläpuoli, naapureita, ne laulavat suihkussa, ne juhlivat perjantai-iltaisin, ne siirtävät huonekaluja, ne kuulevat kun me naimme ja huudamme kummallisia lauluja toisillemme, käytävään kuuluu kaikki, henkkaan törmää joskus pihalla, se on tuttu ala- ja yläasteelta, henkka oli pomomies ja ongelmatapaus, näen vieläkin painaijaisia yläasteen pahispojista, jotka mielivaltaisesti pompottivat, nyt henkka on viidettä vuotta sähkömies jolla on oma kullanvärinen mersu ja veikkaustili, ei tarvitse lähteä kotoa veikkaamaan, liigassa on meneillään viides kierros mihin se kaikki sivistys menee? Mitä sillä tekee? Arjessa se ei kuulu. Se ei kasvata muskelia. Se ei paranna hiusten laatua. Se ei ole kauniita vaatteita. Se ei ratkaisu nälänhätään. Sillä ei voi tappaa lohikäärmettä.
Saturday, November 26, 2005
Meitä yhdistää tämä pakollinen hygienia ja tieto päivittäisistä rutiineistani. Ikkunan lävitse, verhon alta, tuolin ihoa koskemattomiin käsinojiin ja toppauksiin. Aurinko on poistanut mustat rajat. Näin istuisi epäilemättä varjoni, ellen olisi aikoja sitten jättänyt pysähtymisiä sikseen. Minun asteittain ylöspäin kohoava rytmini.
Kaikki on tallella, kun palaan. Minun pöytäni, valo ja nauhuri, laatikoittain levyjä, banaaniterttu. Sietämätöntä, että pitääkin odottaa yli huomisen ja tehdä välillä tarpeellisia tekoja, että pitää jatkuvasti vatvoa näitä asioita. Siinä määrin kuin mikään tai kaikki tai mikään on tarpeellista. Ja kaikki on.
Kuin haavoja nuoleskeleva kone. Jokainen lumihiutale on pian laskettu. Jos tieto merkitsee meille jotakin. Kullekin oma henkilökohtainen lumihiutale. Ne kestävät kielen päällä kuin raaka, pakastettu viina. Virtaa aivojen lävitse ja laskee keskilämpötilan nollan alapuolelle. Paljon. Käsitetään väärin. Tämän selkeämmin sitä on vaikea sanoa. Käsitetään väärin.
Kaikki on tallella, kun palaan. Minun pöytäni, valo ja nauhuri, laatikoittain levyjä, banaaniterttu. Sietämätöntä, että pitääkin odottaa yli huomisen ja tehdä välillä tarpeellisia tekoja, että pitää jatkuvasti vatvoa näitä asioita. Siinä määrin kuin mikään tai kaikki tai mikään on tarpeellista. Ja kaikki on.
Kuin haavoja nuoleskeleva kone. Jokainen lumihiutale on pian laskettu. Jos tieto merkitsee meille jotakin. Kullekin oma henkilökohtainen lumihiutale. Ne kestävät kielen päällä kuin raaka, pakastettu viina. Virtaa aivojen lävitse ja laskee keskilämpötilan nollan alapuolelle. Paljon. Käsitetään väärin. Tämän selkeämmin sitä on vaikea sanoa. Käsitetään väärin.
Wednesday, November 23, 2005
Vaikka se kävely kampuksella, se uni, ne unet. Usein, joskus, hereillä huomaa, että kirjan kaksi aivan erilaista kohtaa ovatkin vierekkäin alkutekstissä ja että ne ovat päivänselviä kohtia, kohtia jotka voi sulkea laatikkoon ja ravistaa lujasti ja pelata lopputuloksena syntyvän tietokoneen kanssa shakkia, täydellistä shakkia, kuin seuraisi koko päivän jokaista putoavaa lumihiutaletta. Usein jokin paikka ensin rajautuu ja luo itsestään selkeän kuvan, selkeän atmosföörin, sitten alkaa venyä, venyy yli rajojensa, rakennukset ehkä laajentuvat, ehkä pysyvät ennallaan, mutta sisälle astuttaessa. Entä kauniit kenkäni? Tai jalkani? Miten jalkani, jotka unohtavat motoriikan ja tottumuksen ja kävelemisestä tulee yksinkertaisesti mahdotonta. Kenties ryömin? Ja laitoksen kymmenet tuhannet ihmiset ovat juuri kaikki ne, jotka ovat olleet estyneinä. Luokkahuoneissa vanhoja tuttuja ala-asteajoilta, luoja tietää, kuolleitakin ihmisiä, kasvot jotka puuteroitu kurkumalla. Kurkumalla?
Saturday, November 12, 2005
Selvityksekseksi
Julkaisutahtini täällä on hidastunut, mutta ei tule enää hidastumaan vaan pikemminkin nopeutumaan, luulisin, luulin että, en luule enää, luulen että käsitin vasta äskettäin, että kaikkea kirjoittamaansa ei kannata julkaista blogissa, kun sitten sitä ei julkaista ehkä enää muualla.
Jos piirrään vapaalla kädellä saman kuvan monta kertaa, on minulla monta erilaista samaa kuvaa. Kanteen sitten (tietenkin) lumihiutaleita, mustalla tai harmaalla taustalla vaaleita tai harmaita. Pelkistettyjä ja geometrisiä lumihiutaleita. Asettelen ne laatikkoon kerroksittain ja lopuksi ravistelen laatikkoa voimakkaasti.
Subscribe to:
Posts (Atom)
