Thursday, June 01, 2006

Hänestä tulee niin paranoidinen kun ulkomaailma ei vastaa. Avaamatonta sitoutumista. Peilaamista. Kaikkea muuta kuin positiivista palautetta. Rikki kivettyjä ikkunoita. Konkreettisia pelon aiheita. Oman asunnon, kodin, maantieteellisen sijaintipaikan. Ehkä siitä ei ole hyötyä että sinä luet sen. Ehkä siitä ei ole hyötyä että ihmiset lukevat sen. Mitään sanomatta. Suoraan Jumalalle. Mahdollisimman totuudellinen kuvio. Huonoa loputtomuutta. Tarve luoda yhteys. Yksi paradokseista. Kirjoittaminen on luonnoton yhteys keinoilla, jotka tekevät puheen suhteen toisarvoiseksi, täydennys oikeastaan korvaa jonkin asian olennaisen täydennyksen. Olennainen tietty puute. Tietty olennainen, palautettu puheyhteys. Kuusitoistatuntiakestävämatinea. Ei mainittavaa vastaanottoa. Ei mainittavan aitoa, välitöntä kontaktia. Kuitenkin ehdin täyttää vihkojeni kannet rytmitetyillä viivoilla, joita yhdistelen pitkillä, haarautuvilla viivoilla. Haarautuvien hiusten abjektiharha. Kaikki ilmiöt haluavat itsepäisesti jatkaa kivinä ja kasveina olemistaan. Tiikeri ei pääse mitenkään eroon viivoistaan. Hän oli siellä. Aivan niin kuin fiktiossa. Hänhän.

2 comments:

Lassi M said...

Vastasin haasteeseen ja nyt minun on ikävä kyllä haastettava myös sinut,
ohjeet: http://jalkikateen.blogspot.com/2006/06/ensimminen-haasteeni.html

Schnabelmann said...

no voi reikä, nyt mut on haastettu jo kahdesti. katsellaan.