Tuesday, January 23, 2007

Kun leuat loksahtavat kaikki on ohi. Tästä vasta aloitamme.
Näin sanon, nainen S-viallinen kuin puheen taustalla kohina.
Ei vaan T. Se on T-vika, nämä ovat risteyksiä. Nämä ovat
karkeita pintoja, joista Philip Marlowe raapii tulitikkuja ja
katsoo ulos kuumista ikkunoista.

”Señor, por favor, ulkona on ruumissaattue, voisitteko...?”
Ja todella saattueessa näkyy vasemmistoälymystön
liikepositiivisuus kontra markkinatalouden ja kehityksen
liike, vaikka oikeastoa väitetään stagnaattiseksi.
Arkussa vainajan leuka loksuu ja naiset vääntelevät käsiään.
Resnais, leipurin muunnos ja kaikki se, ajattelee röyheäposkinen
etsivämme. Ominaista minulle ja ajalleni on se, etten sanoisi
”ampuu kuulan kalloonsa” vaan ”laukaisee itseään päähän”.
Tämä kaikki on kuin jokin maalaus, jossa on banaaleja
yksityiskohtia ja vihjeitä siitä, mitä se esittää. Kaikki nuo
lapsetkin, jotka jauhavat melonia ja syljeksivät siemeniä kuin
pienet linnut, valtavat sydämet ja ontot luut. Ikuinen tapa syödä.
Nykyaikainen tapa syödä. Moderni tapa syödä,
koska siihen kiinnitetään huomiota.

Hetken Marlowe uneksuu uutisankkurista mykkäfilmissä,
Ssien hiljaisuudessa. Kaiken tämän ikävän keskellä tiedän,
etten tule selviämään hengissä, että minusta ei tule arpista
ja onttoa sankaria. Kuolen silmät auki ja typerä ilme kasvoillani.
Ei ole sattumaa että olen ammatiltani mikä olen.

Vähän myöhemmin, kun joka päiväinen
taas jatkuu, jotkut asukkaat puhuvat vielä omituisen katkonaisesti,
vaientuneen rytmin mukaan.

Friday, January 05, 2007

Miksi tulitte tänne valkoinen mies, miksi olette täällä?
Tulitteko tänne kuollaksenne, lääkejuurta löytääksenne?
Pilleripalleri lillerilalleri, kopsahtelevaa ikkunoihin ja katoille
kopsahtelevaa

Lumisade, valkoinen mies, ei ole kaikennielevää eikä täytä enää hahmon äärirajoja kuin jokin kehno trikkikuva. Valkoinen mies, te tulitte tänne kuolemaan ja taivas on muodostunut lentävistä pisteistä. Taivas on muodostunut kaikista taajuuksista, amigo, ja te tulitte tänne toteuttamaan täydellisen suunnitelmanne. Sisäinen monologi, polkunne ja taitoksenne aivojen harmaassa hyytelössä ja nyt saamme nähdä täytäntöön pantuna tuon grande planin. Seitsemän askelta tuolilta ovelle. Banaani banaani näytä sarves makiaa magiaa liian kireää putanaa huomenna. Kurkistus ikkunasta lumiseen maisemaan. Itse aino akti. Varovainen poistuminen kuin luodinreikä. Lavastettu tilanne jälkipolville. Sydänkohtauksen yllättämä tunnustus kuolinvuoteella. Memento mori, gringo, ars moriendi.

hauskan tästä kaikestahan tekee se, että huoneiden vitsi on siinä, että me olemme täällä jossain sisällä ja käyttäydymme sen mukaisesti ja sinänsä kiinnostavaa että minä olin huoneessa ensin ja nyt näyttäisi siltä että säätämäni toimintamahdollisuudet eivät tuntuisi olevan yhteneväisiä sinun reittivalintojesi kanssa. ja Et sinä voi noin vain rynnätä sisään kesken jonkin tilanteen ja olettaa muiden sopeutuvan sinun rytmiisi ikään kuin tämä olisi jokin flow-elämys vain pelkästään sinulle. Katsohan nyt, koputan tällä kynällä tätä pöytää ja tämän äänen kuullessasi huomaat väkisinkin että aikaa on kulunut. Sinä mielipuolinen paskiainen, kohti juokseva kuin luotisateessa pujotteleva mies. Näiden huoneiden vitsi on siinä että nämä ovat sisällä.

No hyvä, te olette viimeinen. Asianne ei ole järin kaunis, mutta jos niin kaunis mies sanoisi sen ulkoilmassa, paljon taivaanrantaa ja kenties tuulta takana, sillä voisi olla jotakin arvoa. Te olette, kuten minäkin, paljon velkaa ihmiskasvoille, ja jollette osaa asettaa oikeuksiinsa niiden luonnollista arvokkuutta, pitää teidän ainakin koettaa kätkeä niiden pinnallinen typeryys! Tiedetään, että tämän maailman ihmiset ovat pinnallisia ja typeriä, mutta sen huomaa vain silloin kun emme ole oma itsemme, emme ole löytäneet ominta kolkkaamme tästä maailmastamme. Ei, ei. Tuokaan ei käy, tuo on aivan väärin.