Wednesday, August 16, 2006

”Mitä jos hevonen katsoo kameraan? Katsooko se silloin silmiin?”
Hetkellisyyden muisti kuin kellonaika tarkasti vuosien päästä, tai takin muistaminen
talvisella säällä. Eikä hän ollut muistavinaan näitä asioita.

Kuten yliopiston muistaminen, sen tiivistäminen kansallisromanttiseen tuoksuun ja vuosikymmeniä myöhemmin lisättyjä vanerilevyjä. Puusuksia vaativia kaikuvia käytäviä. Näitä käytäviä raapivia kiviä. Piristävän kipakka, karvahatunmuotoinen pakkanen ja sata vuotta jähmettynyt ilma.

Ensilumi tekee kaikesta valkoista ja muodotonta tai vaihtoehtoisesti miellyttävän tasaista
ja kaarevaa. Valkoinen maa täynnä punaposkisia ihmisiä. Valkoinen on tyhjä väri. Ihmisten on helppo nostaa valkoisia laatikoita.

Punainen väri, punainen tiedetään kyllä. Punaisia huoneita asuttavat uhkapelurit, portot ja politiikasta kiinnostuneet ihmiset. Punaisten huoneiden kerrotaan kadottavan ajantajun. Olen varma, että savea ja verta sekoittamalla saadaan aikaan vaikuttavaa massaa.
Tämä on tarina siitä, miten tehdä elokuva musiikista siten, että musiikki kertoo koko tarinan ilman sanoja. Ja todella koskettaa ihmisiä. Miten merkityksellistä olisi kirjoittaa meistä molemmista, jotka tänään itkemme kauan ja katkerasti. Miten jokin hirvittävä taustameteli saa hänet puhumaan vuolaasti, aivan kuin hän olisi solisti joka tarvitsee orkesterin tuekseen. Tarina tunnelman latistumisesta metelin loppuessa ja sanottavan loppumisesta johtumatta siitä, että puhki huudettu ääni on enää pihinää. Tarina niistä, jotka vanhuuteen kuollessaan tahtovat imeä jonkun ihmisen sormea. Ihmisten haluista kuolla erilaisilla tavoilla ja tarina elkeiden alakulttuureista. Auringosta vuosien saatossa. Tarina viittauksien itseisarvottomuudesta. Tämä on tarina puhtaasta, kirkkaasta, saastuneesta vedestä.

Thursday, August 10, 2006

niin, minä hakkaan sen ulos sinusta kuin kymmenen nyrkkiä päähän
niin fraseeraus ei soinut niin terävästi soinnut erottuvat kovin selkeästi kovin kello
naisesti niin kuin robotti mikä aavemaisuus mikä tulkinta mikä agitaatio mikä tunteikkuus
mikä naurettava tukka!
mitkä hirvittävän pitkät sormet!
mikä sovinistinen tapa soittaa pianoa!
mikä vääräuskoinen tapa lausua pieno
mitkä kellomaiset äänet iskeä kipinää mikä
hykerryttävä taipumus aateloida kaikki tielle osuvat äänet
mikä satuttaa mikin tietämättään ja niin kovasti kynitty siilitukka,
ennen uskomattomia hiusmuoteja, ketokukka, halusit halusi kuvioida soittimesi
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi
pääni löytää sylisi anteeksi antosi nöyrtyisi
halusi satuttaa pahasti
en anna sitä sinulle ikinä anteeksi

Thursday, August 03, 2006

viidakon sananlaskuja

I
Mmmhh, kuin oudolla tavalla eroottinen luontodokumentti. Kaikenlaisia tuhatjalkaisia ja etanat monineuvoisia. Hämähäkinpoikasia. Kaunis nivelistä muodostuva raajarikkoinen universumi.
Mistä lie otin mukaani nämäkin tyhjät kotilot. Niiden rakenne on harsomainen ja aavistuksen jauhoinen. Ne liikkuvat kun ravistan käsiäni ja vielä sen jälkeenkin ne liikkuvat, kun olen lakannut ravistamasta käsiäni. Sinänsä niiden ei pitäisi. Ehkä joukossa on eläviä niveljalkaisia, ehkä äyriäisiä. Puhun geometrisestä universumista, kuten meritähti takertuneena kaatuneen puun runkoon. Vasten merenpinnan tasoa, latvus kohti horisonttia ja kaikki se. Omalla tavallaan myös muut oksat kohti toisia horisontteja. Ajatella, että puu olisi tahmea. Ajatella, että puu olisi kuiva ja sen pinnasta irtoaisi koskettaessa tuohta. Miten voimatasapaino ja painotus muuttuvat. Märkä meritähti jäisi kiinni kuivaan runkoon, ehkä? Entä kuiva meritähti märkään runkoon? Puu palaa veden tasalle ja jostain rientävät muurahaiset korjaamaan sen.

II
Kuten ne korjaavat bambuviidakossa mädäntyvän ruhon. Oletko nähnyt ruumiita? Niihin tottuu. Ne eivät ole sen kummallisempia kuin kuolleet koirat. Oletko nähnyt kuolleita koiria? Niihin tottuu, ne ovat lihaa. Ajattele auki revitty päästäinen, mutta enemmän sotkua. Lihaan tottuu. Kompanian kävellessä keskellä hiljaista lehvästöä ja heinikkoa, luoteja ennen ja jälkeen, kävelee vastaan kuka tahansa alkuasukasheimoon kuuluva metsästäjä. Hetki on kuollut, jos hänen kasvoilleen istahtaa perhonen. Ihmisen kasvoille. Jos ihmisen kasvoille istahtaa perhonen, on hän kuollut tai unessa. En pidä viidakosta, täällä ei kuule miten sade ropisee katolle. Kessu veistää puukolla kynsiään ja säilöö hyönteisiä jaloviinataskumattiinsa. Hän kääntelee päätään kuin lintu. Sen näkee täällä yllättävän hyvin. Sen kuinka kamera tärähtää.