Tuesday, June 10, 2008

En osaa vielä sanoa onko levinnyt jätesäkki tunkeilevampaa ja yksityisempää kuin matkalaukku. Tuollaiset asiat on vaikea nähdä erillään elämästä, kuten stereotyyppinen tiedemiehen työ, omalakisina. Tässä käytäntö on varsin hätkähdyttävä.

Mutta ajatus kulkee langattomasti ja merkitsemme muistiin vain ne muodot, jotka eivät ole vielä tunkeutuneet tajuntaamme, Kafka sanoi. Joita ei ole siis kannettu käytännön poikki. Eikä kysymys ole esineiden ja kotitöiden symboliarvosta, että ne kuvastaisivat jotain syvempää juopaa vaikkapa ihmissuhteessa.

Se että minä jätän tiskaamatta ei ole mikään ”kauan tuloillaan ollut murros”. Jos mielikuvitus ei toimi tyhjässä huoneessa, saattaa huone silti alkaa täyttyä erivärisistä köynnöksistä. Sillä kirjoittaja on jossain muualla. Tai ehkä hänkin on tyhjässä huoneessa. Ja niin edelleen.

Tuntuu hölmöltä lukea ja saada samaan aikaan, sattumalta, kuvattu aistihavainto. Kuten rakennusparakista puhuttaessa nenään hiipivä seisoneen tupakan haju. Onko sinulla vihreät silmät? Ei vaan ruskeat, mutta reunat hieman vihertäisivät. Niistä ovat ne tukirakenteet jokseenkin rikki.

Aurinko laskee sinun silmissäsi.
how many angels
a triangle contains

Saturday, June 07, 2008

Kävin siellä kuuntelemassa hänen stereoitaan, opin sellaisen tavan jostain, kenties amerikkalaisista sarjakuvista. Se on harvoja keinojani rauhoittua. Hyvin pian sosiaalinen todellisuus kielsi tai kieltää sen minulta, ainoastaan hyvin äidillinen ihminen lainaisi omaa tilaansa. Äidilliset piirteet eivät ole enää toivottuja yksityishenkilöissä.

Monet heistä ovat kuin kävelemään opettelevia varsoja. Hän puhuu itsekseen, kuin rukoillen tavallaan, hymähdän. Kaikki on tapaa, jotenkin. Usein kun herään, käteni tuntuvat valtavilta. Sormeni turpoavat, en saa sormuksia sormistani. Olisi ehkä syytä vaihtaa kuvia vastaanottoni seinillä. Olisin varmasti huono näyttelijä, kasvoni eivät pysty ilmaisemaan tunteita.

Olisi ehkä syytä muistaa se lohtu, jonka saan sateesta. Sadepalatsista, sateen metästä. ”Mies tehostaa itsenäisyyttään ja vapauttaan vastustamalla muiden tietoisuuksia”. En haluaisi varjostaa ihmisiä. Oletteko itkenyt? Näytätte siltä. Se on Nykvistin pehmeää valoa, minun tulisi pyrkiä jotenkin muistamaan tämäkin. Tämä huone muuttuu pelottavan kylmäksi yksin.

Sunday, June 01, 2008

Typerää puhua puista kuin piirteistä kasvoissa, se on vain etäisyyttä. Putosin katolle, kohti latteaa.
Kaikki samat ovat yleistyksiä ja Duras sanailemassa luonnosta ja rakkaudesta on vain vanha levinnyt nainen sormuksia ja tupakkaa sormiin pujottamisen tilassa. Toisaalta salin keskellä peili näyttää metsältä ja sateen jälkeen tuoksuu kalalta, joten varmasti kalan tuoksuun ja tuohon kaikkeen, ikääntyvien naisten rintoihin, vaatteiden kuivumiseen auringossa, liittyy paljon kosteuden hajua.

Metsämaan elinvoima perustuu kuolemaan: pudonneita sanomalehtiä, kuvia neulasista, maadottuvia runkoja ja oksia, kaikki ne ruokkivat sieniä, jäkäjäkiä ja kuuliaisia, toukkia, matoja. Kännykät ovat täynnä mehiläisten sieluja, ne soivat, kuolleet teeskentelevät heräävänsä. Mehiläiset pistävät muusikon herkkiin käsiin, saamme kiittää paljosta aistiemme epätarkkuutta. Tämän ajatuksen sain kiinni kuin kalan. Mitä enemmän syön sitä, sitä enemmän pidän siitä. Mitä enemmän syön sitä, sitä enemmän kyllästyn siihen.