Tuesday, January 23, 2007

Kun leuat loksahtavat kaikki on ohi. Tästä vasta aloitamme.
Näin sanon, nainen S-viallinen kuin puheen taustalla kohina.
Ei vaan T. Se on T-vika, nämä ovat risteyksiä. Nämä ovat
karkeita pintoja, joista Philip Marlowe raapii tulitikkuja ja
katsoo ulos kuumista ikkunoista.

”Señor, por favor, ulkona on ruumissaattue, voisitteko...?”
Ja todella saattueessa näkyy vasemmistoälymystön
liikepositiivisuus kontra markkinatalouden ja kehityksen
liike, vaikka oikeastoa väitetään stagnaattiseksi.
Arkussa vainajan leuka loksuu ja naiset vääntelevät käsiään.
Resnais, leipurin muunnos ja kaikki se, ajattelee röyheäposkinen
etsivämme. Ominaista minulle ja ajalleni on se, etten sanoisi
”ampuu kuulan kalloonsa” vaan ”laukaisee itseään päähän”.
Tämä kaikki on kuin jokin maalaus, jossa on banaaleja
yksityiskohtia ja vihjeitä siitä, mitä se esittää. Kaikki nuo
lapsetkin, jotka jauhavat melonia ja syljeksivät siemeniä kuin
pienet linnut, valtavat sydämet ja ontot luut. Ikuinen tapa syödä.
Nykyaikainen tapa syödä. Moderni tapa syödä,
koska siihen kiinnitetään huomiota.

Hetken Marlowe uneksuu uutisankkurista mykkäfilmissä,
Ssien hiljaisuudessa. Kaiken tämän ikävän keskellä tiedän,
etten tule selviämään hengissä, että minusta ei tule arpista
ja onttoa sankaria. Kuolen silmät auki ja typerä ilme kasvoillani.
Ei ole sattumaa että olen ammatiltani mikä olen.

Vähän myöhemmin, kun joka päiväinen
taas jatkuu, jotkut asukkaat puhuvat vielä omituisen katkonaisesti,
vaientuneen rytmin mukaan.

2 comments:

Laura said...

tuskin tästä sulle suurempaa iloa/hyötyä on.
ensimmäinen kappale vaikuttaisi turhalta, intensiteetti rakentuu vasta tuossa por favorissa, marlowen voisi varmaan ujuttaa mukaan muutenkin.
"ja todella" alkava lause on siinä rajalla onko se rytmillisesti ontto = liian pitkä ja tarkoituksellisen snobi sisällyksettömällä tavalla. toisaalta ainahan anglismit jollain tasolla toimivat suomen köyhässä kulttuuri-ilmastossa.
"ominaista minulle" alkava lause on loistava, samoin kohta lapsista ja melonista ja koko loppukappale.
olisiko mielenkiintoisempaa kertoa ammatti, tuossa on vähän antikliimaksin makua. jos sillä taas viitataan marloween, koko lause on turha.
tavoitan viimeisen kappaleen tunnelman, mutta kun olen tällainen adjektiivipoliisi, en pidä tuosta "omituisen katkonaisesta", se etäyttää tunnelmasta. myös tuo "vaientuneen rytmin mukaan" on jotenkin kömpelö, toimii rytmillisesti tietysti mutta voiko sanoa "rytmin mukaan"?
pidän tästä kokonaisuutena, omalaatuinen mustavalkoinen tunnelma, marlowet ja ruumissaattueet, dekkarimaista morbidia kuvastoa. parilla uudelleen kirjoittamisella voisi fokusoitua tarkemmin.

-gynaikeion

Schnabelmann said...

Jes, mahtavaa, olet keskimäärin ainoa ihminen, joka antaa rakentavaa palautetta blogiin asti ilman, että sitä pitää erikseen ruinata. Pistän takuulla ehdotuksesi korvan taakse siinä vaiheessa jos/kun uudelleenmuokkaan tekstiä jotain muuta yhteyttä varten.

Raakileitahan nämä ovat kaikki ja melko ykkösellä sisään kirjoitettuja, vaikka itselleni nämä toisinaan riittäisivät tällaisenakin.

Runoblogin yksi tärkeä tehtävä on jalostaa tekstejä, mielestäni se voisi erittäin hyvin olla yhteisöllinen projekti.