Friday, February 02, 2007

Poika käveli ikkunan eteen ja taakse lasissaan kylmää vettä ja palanen appelsiinin kuorta.
Miten älytöntä väittää että lumisade kuuluu, minä olen tottunut siihen samalla tavalla kuin ruumiiseeni. Pakkanen vaikuttaa ikkunaan kuin uurteiset piirrokset kilpikonnan panssarissa.
Kuvakielen kautta opittuja muutoksia. Puutostiloja. Nainen huojui hiljalleen taakse ja eteen.
Olin hyvilläni pojan jutustellessa ja antaessa tekaistuja johtolankoja. Etsivää hän ei huijannut.
Ympärillä huone on vielä hetken meidän ennen kuin ne saapuvat.
Ripustetaan henkilökohtaista ja sympaattista pyykkiä, rakennetaan maja tyynyistä ja peitoista. Käytävän portaikossa muurahaiset nousivat systemaattisena virtana kuten ihottuman peittämät kädet. Poika naksutteli sormiaan. ”Älkää pelätkö, kuningatar...Älkää pelätkö, veri on ajat sitten valunut maahan. Ja siinä, mihin se vuoti, kasvavat jo viiniköynnökset terttuineen.”
Puhukaa kuin puhuisitte itsellenne. Millaisen kuvan haamun jättivät jälkeensä tapahtumat,
jotka taitetaan keskeltä ja asetetaan kainaloon.

Tässä ovat hänen kenkänsä, älkää koskeko niihin. Kun hän tulee takaisin, nämä tässä
ovat hänen kenkänsä.

1 comment:

Laura said...

yritin lukea rajoittuneisuuteni lävitse, mutta en saanut kiinni.
vertaukset kilpikonnasta ja muurahaisista eivät nostata kuvaa, eivät luo tunnelmaa. en saa kiinni vertausten viittaussuhteista, nousevatko kädet kuin systemaattinen virta, onko virta systemaattinen, nouseeko virta.
pitäisikö tämä lukea osana suurempaa kokonaisuutta, vai keitä ovat nämä pojat, naiset ja etsivät. proosa häiritsee tässä runoutta ja runous proosaa.
adjektiivit ovat turhia, mitä tarkoittaa "sympaattinen pyykki".
äkillinen mahtipontisuus verestä ja kuningattaresta ei nivoudu muuhun tekstiin ja tematiikkaan.
mutta pidän lopusta, tapahtumista, jotka taitetaan kahtia ja asetetaan kainaloon, sekä kengistä, hänen kengistään.