Tituksen virtuaalinen kaupunki

I
Kovettuneen laavan onkalot, tyhjiä harmaita putkia joihin kaataa
korkealla leijuvasta ilmapallosta juoksevaa kipsiä Passepartout.
Disintegraatiovarjokuvia, myös lähikaupungit olivat kuolleet.
valoa heijastamattomia välähdyksiä seuraavat roomalaisia
ympäröivillä kukkuloilla taputtamassa loogisen hiekan
juoksettuville kisumirreille. Vähitellen kisatunnelma.
Ei jaksettu kaivaa kotejaan ei jaksettu kaivaa kotejaan,
vanhuksille itselleen esiin kaikkien vuosien sedimenttien.


II
Muurahaiset kantavat mustavalkofilmissä vanhoja typerästi
rikottuja koneita. Kuten hidastettua slapstickiä, ääneen
nopeutettu historioitsija, ininäksi. Sitä hiljaisemmaksi, mitä
lähemmäksi nykyisyyttä. Apina laskeutuu puusta ja ihmettelee
itseään. Ja maailma oli muuttunut, muurahaisten keossa
haaksirikkoinen pyörätuoli. Kahdeksikkoja piirtävä hyönteisten
liike vuosien jälkeen. Aivan varmasti se alkaa
muistuttaa musiikkia. Sävelkulkua kenties vuosien jälkeen.


III
Sivuttain kuin rapu. Vanhoja kirkasvalkosilmäisiä miehiä,
kepeillään rannan kiviä koputtelevia (leipäkivet taskuun).
Harjoittavat käsiään, kaiken sen uupumuksen jäjiltä,
niinä aikoina. Kuin humalaisen miehen kävelytyylejä
matkiva selväjärkinen mies, yleisimmät murahdukset
ja vahingonlaukaukset.
Hänen silkkihansikassormensa jonkin pulssilla.