Sama näyttelijä ei kuitenkaan samassa elokuvassa olevassa takaumassa ole sen nuorempi. Näin katsottuna kaikki näyttää erilaiselta, jotenkin pyöreältä. Kuten hän ei välttämättä tunnu jonkin tekstin perusteella vanhalta, tai hänen henkilöhahmonsa, ei tästä näe mitään harmaita hiuksia. Minähän olen vielä nuori ja saatan kirjoittaa samalla tavalla. Pelkkä suu ei ole naama. Se on perimmiltään salattu, mutta tanssi. Kolmio, matala jalka, pysähtykää. Pysähdys, ihmisruumis ei osaa valehdella. Kolme sekunia valoa (, pyydän). Metsäkin on läheltä vihreä, kaukaa sininen, katsotaan nyt ajan kanssa tarkemmin. Kaiken maailman tomaatit. Jalkasi olivat äsken paremmin. Se vääräsääriryys oli kiinnostavaa. Nyt näytät balettitanssijalta. Se ei soi. Vaikka hän äsken miten/seisoi. Tuo ruoan varjo leualla, korva kasvaa ohutta nukkaa, lintujen silmät puhkotaan kauniimman laulun vuoksi, pellen kyynelten mukana valuvat kasvot ja taivas hänellä oli silmässään kuin virhe pupillissa, musta sulauma vuotaa toisekseen. Hän piti päärynöistä, ei omenoiden ylivallasta, päärynöiden mehuisista muodoista. Näette kasvoiltani miltä näytätte. Odottelen edelleen että aurinko paistaisi. Kalakin pilaantuu päästä alkaen ja sitten tuollainen aarre! Miten se on täällä erämaassa, kaiken tämän itsekorotuksen keskellä. Sinä täriset ja pullistelet kuin ovi mutta ääntä ei kuulu. En hae tässä mitään täyden ympyrän teknologialla naisen poskesta poistettua neitseellistä kaistaletta. Vaan silmien sulkemista täydessä salissa. Kuuntelemista. Lapsien päästämää imeskelevää vihellystä, kuin nukkuvat undulaatit. Nyhtämisen ääni, joka muistuttaa naisia heidän miestensä kaljuista. Joskus öisin jostain tulee valoa ja katselen sinua. Huomasin vasta nyt kiinnostuneena lattialla lojuvan sokean esineen, joka oli jossakin pisteessä.