Olisi vähättelyä kutsua sitä toiseksi todellisuudeksi.
Mutta kuin kiviä pyhättöni matolla, näinkin kaukana uloskäynnistä.
Kenkien tuomia siirtolohkareita, minkä aikana. Muistosi päälle rakasteltuja esteitä.
Vielä tästä tulee ehjä. Aikanaan se kuluttaa ihmisestä rodun merkit.
Aikanaan se hioo meistä etäisiä. Tämä on sellainen kaupunki,
että pian on kaikki entisellään. Tuo merkillinen ilme, jokin palaa kasvoille.