Sunday, September 28, 2008

Kaikkein keskeisimmät ja kipeät kyllä avataan uudelleen. Silmän iskemisen lisäksi. Mahdollisesti liikaakin, tyylin tunnistaa välittömästi. Liian pyöreät ja paisutetut happikaappivihannekset, repeävät. Kirkkaan päivänvalon riivaajat. Onhan kysymys näytelmästä, joka on olemassa vain silloin kun koneisto on käynnissä. Kiirastuli kesällä. Asioiden kohtaaminen, en sanoisi että korkin poksahdus on asioiden kohtaamista.

Olosuhteisiin nähden ja hetkellisesti. Hyvin kepeää, hyvin myrkyllistä. Raskaita, raskaita. Keskustelut tuovat mukanaan älynkäyttöä. Vaikka kaikkea laimennettaisiinkin sopivasti. Miten patoumat saavuttavat räjähdyspisteen, miten kaikki paisuu sietämättömäksi. Se hetki on parempi jättää kuvailematta. Tilalle uusia alkuja. Kaikki se musta velli on luvassa, paljon myöhemmin.

Ehkä uusia repeämiä ei enää synny, mutta kaikkein keskeisimmät ja kipeimmät kyllä avataan aina uudelleen. Pienen ihmisen tavaton ruumis. Tragedia. Tragedia. Aina monumentaalisia tapahtumia. Se ikonimaalauksen tarkastelua muistuttava hengellisyys. Runollisia tai. Sommitelmallisia tai.
teellisia keinoja hyvin vähän. En luonnehtisi sitä realismiksi. Tämä on se ilmestys, jonka edessä agitaattori lankeaa polvilleen.

Toinen samanlainen tapaus, ei niin merkityksellinen, mutta niin kaunis ja epätodellinen, että kuvaa latistetaan tahallisesti. Kavioiden kajahtelua ja kursorista kimpoilua seinistä. Hevoset ovat jälleen päässeet karkuun teurastamosta.

No comments: