Monday, April 06, 2009

Auton valot heijastuvat ikkunan lävitse ja kiitävät kasvojen poikki kuin vinssillä vedetyt aaveet. Et luultavasti tunnista tätä ruumiinkieltä. Tästä ruumiinkielestä puuttuu aukkoja. Silmärun , pyör ät re ät, näkymättömyys

maailman viimeinen ihminen galleriassa nuotionvalossa yksin kaikkien Turnereiden kanssa ymmärtämässä todella miksi lapset rakastavat hiekkaa todella yksin. Meidän on lakattava syöttämästä kotieläimille antibiootteja. Meidän on lakattava jatkuvasti

unohtamasta, että minäkertoja on nainen. Sen sisään täytyy hakeutua. Huoneissa joissa aiemmin ei ollut ketään. Ruoan sörkkiminen lautasella ei ole hyvä, ruoan muotoileminen lautasella on pahempi, mitä siinä tapahtuukaan, mitä on täynnä.

Se taittuu ja kääntää lantiotaan kohti kameraa jotta seksi näkyisi. Takaapäin polvillaan oleva nainen on susimiehen pyhä. Karvaton patsasnainen on kuvanveistäjän pyhä. Humaltuessaan hän katkaisee napakalla liikkeellä sormensa

ja työntää sen omaan peräreikäänsä. Se näyttää suurennetulta kieleltä. Jos päivän hulluuden kirkkauden autiomaassa pudottaa panosvyön, se on askel askeleelta pienempi. Vasen käsi tuntuu todella kylmältä. Sadevedestä

täyttyvistä astioista. Ettäkö kronologia jotenkin etääntyisi kohti tulevaisuutta, naurettava ajatus. Iskulause oli tarkkaa tilannetajua osoittava nerokas détournement. Valloitettuani Akaban olin krapulassa. Roll credits. Vanhuus ja hiekan pysäyttämä

klo käynnistetään sähkös okeilla. Missä mielessä räjähdys on tapahtuma? Missä mielessä reikä on suhde? Onko ironia sitä mitä on kehittyneemmillä? Tässä huoneessa on rumat tapetit. Oli paljon kauniimpaa kun ajattelin tämän särkyvän.

2 comments:

raisa said...

Ville, mä tykkään sun runoista. Luen niitä ääneen ollessani yksin tietokoneluokissa. Ne kuulostaa hyvältä ilmastointihurinan kanssa. Ja muutenkin.

√.S. ¿uoma-aho said...

hyvä kuulla.