Friday, May 29, 2009

sivun syttyessä palamaan liekin heijastamat varjot tekevät sanoista aistimuksen, käsien tehdessä liikkeitä ilmassa kuin liitutaulua pyyhkivä ele; makaa jonkin varjossa ja tästä on vaikea keskustella suomeksi, kielestämme puuttuu sopiva aikamuoto, hän ottaa kaksi piirrosta kasvoista ja asettaa ne päällekkäin; tämän lähemmäs suudelmaa on vaikea päästä, keväisin todistuksia elämästä on niin paljon helpompi löytää,

ja siltikin, jokin tiellä hänen kasvoillaan, jotain romua, kuin auto-onnettomuus, jotain on muuttanut asumaan silmiini, tämä maitolautasen kuollut tuoksu, lääkärit jotka; kissat jotka tarkkailevat sinua, pitäisi olla jokin kone joka suoristaisi seiniä, valoisa viiva, hän nuolee veistään kuin koira välkkyvää terskaansa (kissa on symbolinen leijona), pystyssä vaginan viiva tai sormen ”shh”, poikittain piikkilankaa, olen vetäytymässä tästä,

voiko noin ruskeilla silmillä nähdä normaalisti, ilman kataluutta, ihmisillä on vaatteita jotta alastomuudella olisi ääriviivat, pidänkö näkemästäni, suurentuvatko pupillini, puhallatko henkeä keuhkoihini, vanha hollywoodsuudelma, kuin kaksi kalaa muodostamassa jonkin ontelon; kerrothan hetken jona alan lusikoida jälkiruokaa kuin jokin eläin, kuuntelen lihasmuistiani, huulet siirtävät suuta, nuoli alaspäin

painoin sitä itseäni vasten kuin kissaa, elintavoiltaan hän oli kuin jokin hyönteinen; matkimalla tehty halveeraaminen vaatii jonkin etäisyyden; mikä muuttaa matkimisen herjaksi, kun ei syö tarpeeksi värikkäästi; että tästä puuttuu nyt punaista; paritteluhaluisia naisia alkoi ilmestyä kaikkialta, varjot alkoivat paritella, eikä hän kätke leikkiään, kuin perhosen häilyvä olento joka koettaa polttaa itsensä lampun sydämessä, heiltä puuttuu sähköä

kirjaimia kuin lauseita kuin tulehtunutta ihoa eikä yksittäistä haavaa, kasvojen yläosa, kasvojen alaosa, saadakseen niistä selvyyden voi mitata matkan jonka kiihkeä huokaukseni vaeltaa nuo poimut; ei tarvitse nähdä, ainoastaan valaista, olen vetäytymässä tästä, vanha tanakka autio majakka, kun hän oksensi kontillaan verta lattialle: se tuntui liian henkilökohtaiselta, tunsin oloni tunkeilevaksi; kuivunut leipä musertuu kuin

hyönteinen

4 comments:

Harry Salmenniemi said...

hieno! ja ilahduttavan suuri! siispä: suur-runo. tosin nostaisin tuon hyönteinen-sanan tuohon viimeiseen säkeistöön kiinni ja laittaisin jonkin toisen sanan sen tilalle viimeiseksi, jonkin sanan joka sopisi siihen huonommin, esim.

siipi

Schnabelmann said...

eh(:D)o($)tuxesi on ilahduttavan typerä, eli täydellinen, eli maailman suurin. niin käyköön.

Harry Salmenniemi said...

Luin tämän vielä uudelleen, ja jälleen uudelleen. Tämä on todella hieno, tuottaa iloa & paikan jossa olla rauhassa ja nauttia kirjoittajan taidosta!

Tähän taisi mennä aika paljon materiaalia muistivihkosta; ainakin tämän kirjoittaminen on minusta melkoinen tekninen suoritus. Diggailen tosiaan paljon.

Schnabelmann said...

joo kyllä se söi. toisaalta olen koettanut päästä tyhjään tilaan, jossa olisin käyttänyt kaiken muistissa olevan. vielä en ole onnistunut. se on toisaalta myös ehkä hyvä, sillä metodini mukaan aina jos on muistissa jotain, on myös jotain kirjoitettavaa.