Tuesday, February 07, 2006

Matemaatikko ja filosofi paleltui Tanskassa hengiltä. Etsimme, olemme levottomia ja huvittavaa on huomata, miten kaiken taustalla on viiksekkäitä saksalaisia miehiä, koko maailmassa, koko euroopassa, ikään kuin aseet käsissä. Hänen mukaansa ei ole eroa luonnon- ja ihmistieteiden välillä. Hän vaikutti jo 1600-luvun puolella. Hän vaikutti järkevältä mieheltä. Emme ole kiinnostuneita hänen sielustaan. Aseet täytyy ensin asettaa sivuun, jos on tarkoitus kätellä. Emme ole kiinnostuneita hänen järjestään. Hänen suhteestaan totuuteen tai hänen merkityksestään.

Pécuchet oli kiinnostunut jälkijättöisistä asioista. Hän halusi siirrellä kokonaisuuden osasia edessä pelilaudallaan. Pécuchet oli mielestään pesuveden kestävä loogikko.

Bouvard uskoi intuitioon ja silmänräpäykseen. Häntä häkelsi puhua näistä asioista. Bouvard oli mielestään logiikan abc.

Näitä merkkejä ei ole suunniteltu monikerroksisiksi. Ne ovat lähtöisin huonoista tavoista ja vastakohtaisista pareista. Vilunkipeliä. Täällä ei ole saksankielisiä paikalla. Minä en osaa lainkaan saksaa. Tärkeitä ovat äänteet E:n ympärillä. Mitä sinä haet elämältä? Mitä ovat keskinäiset suhteesi? ”Piippolan bi-polaarisuus” on läheisempi & kilpailykykyisempi kuin koko kirjastosi. En kyseenalaista rakennettasi. Ironiasi on mitä vakuuttavinta lajia. Kunnioitan sinua ihmisenä. Sinun itseisarvosi vapahtaa minut. Flickan min? Ei? Flickan min?

No comments: