Toistuva liikkumisen vaikeuden teema, ei kunnollista kävelyä, ei vasemman jalan koordinoitua nostamista. Ohjaaminen vaatii jatkuvaa tietoisuutta. Leukaluuni raksuu tahtiin, johon epäilemättä raksuisi kirjoituskone. Kirjoituskoneen näen nukkuessani. Samassa unessa asetin uuden kynän työpöydälleni, eikä se enää ole siinä. Kirjoittamisen vaikeuden teema jatkuu matkoissani kulttuurikaupunkeihin ulkomailla, joissa näen unta pitkistä, mustista vaatekappaleista. Hameen ominaisuudessa, tietynlaisissa tilanteissa, riisutaan pois, jätetään kesken, jatketaan seuraavalla kerralla, jätetään kesken. Tehdään pakkoliikkeistä näytelmä. Näytelmissä ihmiset ovat normaaleja. Epätodellinen, suhtautumisen kyseenalaistava, epävarma, kyseenalainen, jossittelu, rikkonainen. Hirvittävä määrä kirjoja. Niitä on pinossa ja ne ovat esineinä kauniita. Niitä on monia eri värejä ja kokoja. Ohjaaja ojentaa ne apuohjaajalle, joka tarkistaa vuosiluvun, ojentaa ne takaisin ohjaajalle ja ohjaaja sinkoaa ne kohti näyttelijöitä. Näyttelijät ampuvat niitä haulikolla lennosta. Kivääristä jäisi sirompi reikä, mutta sillä on vaikea osua. Anssille nauretaan. Anssi ei lataa tarpeeksi nopeasti. Mutta Anssilla on valtti, Anssi on pitkävihainen ja baarimestarin koulutuksellaan erikoistunut lasimurska-cocktaileihin. Anssi on tyytyväinen nimeensä. Kerron Anssille, että nimet ovat maagisia, eikä niihin tule suhtautua kevein perustein. Kuten ei hajuihinkaan. Vaikka hajut kenties lakkaavatkin olemasta, niiden muisto elää! Nimi on velhojen vahvin ase ja pelottavin vihollinen. Leukaluu värähtelee. Värähtely on liikettä, joka ei tiedä minne se on menossa. Silmät värähtelevät.