Thursday, May 04, 2006

vanhan muokkaus, eikä kaluksi silti

Kaksoset maalaavat toisiaan.
Heidän käyttämänsä värit on tehty kasvista,
jonka syöjät synnyttävät rumia lapsia ja tulevat itse hulluiksi.
Kaksoset keksivät oman kielen, kahden linnun sirkutuksen.

Viserrys. Sateen ropina katolla.
Takkatulen rätinä. Kusen lorina.
Rumia ankaria kouristuksia.

Kaksosten syntyessä luonto
valmistautuu siirtymään. Heidän lisäkseen huoneessa ei ole muita,
muut ovat siirtyneet lähiöbaariin heittämään tikkaa,
tunnelmaltaan lämpimään soppeen.

Kuurojen kokous
elehdintä ja huitominen, kummallinen äninä.
He iskevät silmää ja puhaltavat syljestä kuplia.
Kaksoset ovat toisilleen malleja.
Tuloksena syntyy kauniita naisia,
vallankumouksia, nopeita olosuhteiden muutoksia,
kukka-asetelmia.

Kaksoset pitävät vastamaalatun paperin mausta.
Väri tirskuu geometrisesti huulien ja hampaiden raoista.
He painelevat kämmenillään kuvia kankaille ja
maali pursuaa hitaasti sormien välistä.
Viisi sormea heimopäällikön tyttärestä.
Kaikuva haikara älisee ankaralla avaralla.
Palmupuiden lehdet ovat vääntyneet likaisiksi liaaneiksi.
Viemäri ja simpukat haisevat samalta.

No comments: