Herkän sielun toivekodit rakennetaan munankuorista, sillä niiden pinta on kiinnostava ja mattainen, se sallii tarkankin siveltimenvedon1. Rikkoutuessaan kuoret ovat kuin kynsien alle kipeästi kiilautuvia maalin lastuja, alan pelätä verenmyrkytystä. Lintu2 lentää satelliittilautaseen, norsu solmii hellästi kärsänsä ympärilleni, noukkii hiuksista lehtiä.
Tavoitteena on kaikille samanlainen kuolema. Ja huonekalut natisivat ja elivät kuin tuli takassa. Tuli tarttuu verhoihin3. Lattia narahtaa ja notkahtaa, pitkältä alueelta kuin soittimen kieli4. Asbestia, lasipölyä, fossiilien murenevat sormenjäljet. Syödyt huulet, ankanpoikasten pehmeästi tunnustelevat nokat. Olen huomannut, että syömisen kuvaaminen herättää aina ruokahaluni, vaikka syötäisiin astioita ja huonekaluja.
1 Down-syndroomainen lapsi maalaamassa on herkkää ja viatonta. Maalaamassa jotain niin täydellistä kuin muna.
2 ”Kasatkaa ulosteistani rakentavat majat.”
3 Pinttynyt lika on enää merkki vanhasta, rahan ulkopinnalla olevasta. Nostalgiaa ja valinta, kirjallisuus.
4 Torvi huulille kuin juodakseen, sillä voi imeä kaiken, meduusan; montako sormea tunnet selässäsi nyt?
No comments:
Post a Comment